Tutkijat löysivät uuden kolesterolitasoa säätelevän mekanismin – voi selittää, miksi jotkut lääkkeet ja ympäristön kemikaalit nostavat veren kolesterolia
18.5.2021 06:05:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Löydöksen ytimessä on solujen kemiallista ympäristöä aistiva tumareseptori, pregnaani X -reseptori (PXR), joka on keskeinen maksan lääkeaineenvaihdunnan säätelijä. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että PXR säätelee myös verenpainetta sekä sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaa.
Monet lääkkeet, ravinnon ainesosat ja ympäristön kemikaalit aktivoivat PXR-reseptoria. Lääkkeistä tällainen on esimerkiksi antibiootti rifampisiini. PXR-reseptoria aktivoivia kemikaaleja löytyy myös monista torjunta-aineista, palonestoaineista, muovin lisäaineista ja ympäristön saasteista.
Farmakologian ja sisätautien asiantuntijoista koostuva tutkijaryhmä osoitti ensimmäistä kertaa, että PXR-reseptorin aktivoituminen lisää kolesterolin tuotantoa maksassa ja nostaa etenkin haitallisen LDL-kolesterolin määrää ihmisen veressä.
”Jo pidemmän aikaa on tiedetty, että jotkut kemialliset aineet voivat vaikuttaa ihmisen lisääntymistoimintoihin esimerkiksi häiritsemällä sukupuolihormonien tasapainoa. Puhutaan ns. hormonihäirikköteoriasta. Viime aikoina tutkimusnäyttöä on saatu myös tiettyjen lääkkeiden ja ympäristökemikaalien yhteydestä kolesterolin kohoamiseen. Ilmiö voidaan tulkita hormonihäirikköteorian laajennukseksi. Ilmiötä ja sen taustalla vaikuttavaa mekanismia ei ole kuitenkaan aiemmin pystytty osoittamaan ihmisellä”, tutkimusta johtanut farmakologian professori Jukka Hakkola kertoo.
”Kolesterolitasoon vaikuttavat tunnetusti elämäntavat ja perinnölliset tekijät. Tutkimuksemme tuo vahvaa näyttöä siitä, että myös ympäristömme kemiallisella koostumuksella on oma osansa kolesterolin kohoamisessa. Koska kohonnut kolesteroli on tärkeimpiä sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä, voi kemiallisten aineiden aiheuttamalla kolesterolin kohoamisella olla merkitystä kansanterveydelle”, kommentoi tutkimuksen toinen johtaja, sisätautiopin professori Janne Hukkanen.
”Havaitsemamme uusi mekanismi voi osaltaan selittää kemiallisen altistuksen haitallisia vaikutuksia sydän- ja verisuoniterveydelle ja auttaa ennustamaan mahdollisia ongelmia jo etukäteen”, Hukkanen kuvaa.
Jatkotutkimuksissaan ryhmä selvittää vielä laajemmin, kuinka yleinen PXR-reseptorin aktivaatio on lääkeaineiden, ympäristökemikaalien ja niiden yhdistelmien kolesterolitasoa nostavan vaikutuksen mekanismina. Tavoitteena on myös kehittää menetelmiä, joilla ympäristökemikaalien haitallisia metabolisia vaikutuksia voitaisiin ennustaa. Tämä mahdollistaisi kemikaaleihin liittyvän säätelyn tehostamisen ja kansalaisten suojelun kemikaalien haitallisilta vaikutuksilta.
”PXR:ää aktivoiva ominaisuus pitäisi pyrkiä karsimaan pois lääkkeistä sekä ympäristöön ja siten myös ihmisiin päätyvistä kemiallisista aineista”, Hakkola sanoo.
Tutkimus julkaistiin vastikään farmakologian alan arvostetussa British Journal of Pharmacology -lehdessä. Tutkimuksen tekemiseen osallistui tutkijoita myös Helsingin, Turun ja Örebron yliopistoista sekä Admescope Oy:stä.
Tutkimusjulkaisu: Activation of pregnane X receptor induces atherogenic lipids and PCSK9 by a SREBP2‐mediated mechanism. British Journal of Pharmacology 2021. DOI: 10.1111/bph.15433
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka Hakkola, farmakologian professori
Oulun yliopisto
Puh: 0294 48 5235
jukka.hakkola@oulu.fi
Janne Hukkanen, sisätautiopin professori
Oulun yliopisto ja Oulun yliopistollinen sairaala
Puh: 040-5736282
janne.hukkanen@oulu.fi
Meri RovaViestintäasiantuntija
Tiedeviestintä: lääketiede, biokemia ja molekyylilääketiede
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Kokeellinen lääke tuo uutta toivoa keliakian hoitoon – suojaa koko elimistöä gluteenin haitoilta28.4.2026 05:45:00 EEST | Tiedote
Kokeellinen lääke voi tulevaisuudessa tarjota uudenlaista suojaa keliakiaa sairastaville. Oulun ja Tampereen yliopistojen johtaman kansainvälisen tutkimuksen mukaan lääke vaimentaa gluteenin haitallisia vaikutuksia paitsi suolistossa myös laajasti koko elimistössä.
Tekoälyinnovaatiot ja käyttäjälähtöinen suunnittelu vauhdittavat digitaalisen suunterveydenhuollon kehitystä23.4.2026 07:07:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston koordinoima DSS Oral –hanke esitteli verkkoseminaarissaan merkittäviä edistysaskeleita digitaalisten ja tekoälyavusteisten ratkaisujen kehittämisessä suunterveydenhuollon tueksi. Hankekumppaneiden tutkijoiden esityksissä käsiteltiin muun muassa suunterveyden riskinarvioinnin kehitystä, syväoppimiseen perustuvia seulontamenetelmiä älypuhelinkuvien avulla, automaattista hampaiden tunnistusta sekä uusia lähestymistapoja luotettavien ennustemallien rakentamiseen rajallisen aineiston pohjalta.
Tutkijat etsivät uusia keinoja HPV-seulontaan ja varhaiseen syöpäriskin tunnistamiseen22.4.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Papilloomaviruksiin (HPV) liittyvien syöpien ennaltaehkäisy on muutoksessa. HPV-rokotukset ovat jo vähentäneet merkittävästi kohdunkaulan syöpää eniten aiheuttavien virustyyppien esiintyvyyttä ja kohdunkaulan syövän esiasteita nuorissa ikäluokissa, mutta samaan aikaan osa muista papilloomaviruksiin liittyvistä syövistä, kuten suunielusyövät, ovat yleistyneet erityisesti rokottamattomassa aikuisväestössä.
Uusia satamatyökoneita Oulun yliopiston raskaan sarjan automaatiolaboratorioon22.4.2026 06:58:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston raskaan sarjan laboratorio OuluZonessa vahvistuu myös satamalogistiikan tutkimus- ja koulutusympäristöksi. Konttien nostotyökone ja ohjaushytitön terminaalitraktori ovat esimerkkejä, joissa kuljettajan korvaavat automaatio ja etäohjaus. Uusien työkonehankintojen ja tutkimuksen avulla Oulussa tehdään suuri siirto satamalogistiikan automatisaatiossa. Kyseessä on osa laajempaa Port Automation -investointihanketta, jonka tavoitteena on kehittää Suomeen ensimmäinen avoin ja kokeellisen tutkimus-, kehitys- ja koulutusympäristö merikonttien käsittelyyn, varastointiin, purkamiseen ja kuormaukseen automaattisesti ohjatuilla työkoneilla.
Oulun yliopisto rakentaa Suomeen johtavaa autonomisten työkoneiden tutkimusympäristöä - häiriönsietotestaus yhtenä kärkenä22.4.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Autonomiset työkoneet ja järjestelmät ovat tulossa työmaille. Miten ne toimivat, jos paikannus tai tiedonsiirto häiriintyy? Oulun yliopisto on käynnistänyt itsenäisiin työkoneisiin liittyvän hankkeen, jonka tavoitteena on parantaa autonomisten laitteiden häiriönsietokykyä ja toimintavarmuutta vaativissa ja häiriöherkissä olosuhteissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
