Tampereen yliopisto

Tutkijat löysivät yhteyden lapsuuden riskitekijöistä aikuisiän sydän- ja verisuonitauteihin

Jaa
Kansainvälinen tutkijaryhmä on löytänyt yhteyden lapsuuden riskitekijöiden ja aikuisiän sydän- ja verisuonitautien ilmenemisen välillä. Keskimäärin 35-vuotisen seurannan perusteella voitiin osoittaa, että lapsuuden riskitekijöistä painoindeksi, seerumin kolesteroli ja triglyseridi, systolinen verenpaine sekä nuoruuden tupakointi vaikuttavat aikuisuuden riskiin saada sepelvaltimotauti, sydäninfarkti tai aivohalvaus tai kuolla sydän- ja verisuonitauteihin.

Varsinkin usean riskitekijän yhdistyminen jo varhaislapsuudessa oli tutkimuksen mukaan yhteydessä sydän- ja verisuonitautien ilmenemiseen ja niiden aiheuttamiin kuolemiin alle 60-vuotiailla.

— Tutkimus todistaa, että lapsuuden riskitekijöiden hallinnan kautta tapahtuvalla aikuisuuden sydän- ja verisuonitautien ehkäisyllä on merkitystä. Tulokset muodostavat tieteellisen pohjan riskitekijöiden ehkäisylle, kertoo tutkimukseen osallistunut kliinisen kemian professori Terho Lehtimäki Tampereen yliopistosta.

Tähän asti on tiedetty, että lapsuuden sydän- ja verisuonitautiriskitekijöillä on yhteys aikuisuuden oireettomiin valtimotautimuutoksiin, kuten kaulasuonten sisäkalvon paksuuntumiseen ja ateroskleroosiplakkeihin. Sen sijaan lapsuuden riskitekijöiden yhteys sydän- ja verisuonitautien kliiniseen ilmenemiseen aikuisena on ollut epäselvä, koska tätä selvittävä lapsuudesta aikuisuuteen kestänyt pitkittäistutkimus on puuttunut.

Tutkimuksessa seurattiin 38 589:ää 3–19-vuotiasta lasta ja nuorta lähes 40 vuotta aikuisuuteen asti. Riskit määriteltiin riskitekijämittauksien ja tilastollisten menetelmien avulla. Tutkimus osoitti, että sekä lapsuuden useilla riskitekijöillä että riskitekijöiden kokonaisuuden muutoksella lapsuuden ja aikuisuuden välillä oli merkitystä ennustettaessa sairastumista aikuisiässä.

Tutkimusaineistona käytettiin seitsemää The International Childhood Cardiovascular Cohort (i3C) Consortiumin kohorttia Australiasta, Suomesta ja Yhdysvalloista.

Tutkimuksen tulokset julkaistiin arvostetussa kansainvälisessä New England of Medicine -tiedelehdessä. Lehden vaikuttavuuskerroin eli impact factor on korkea, 91.

David R. Jacobs, Jr., Ph.D., Jessica G. Woo, Ph.D., Alan R. Sinaiko, M.D., Stephen R. Daniels, M.D., Ph.D., Johanna Ikonen, M.S., Markus Juonala, M.D., Ph.D., Noora Kartiosuo, M.S., Terho Lehtimäki, M.D., Ph.D., Costan G. Magnussen, Ph.D., Jorma S.A. Viikari, M.D., Ph.D., Nanhua Zhang, Ph.D., Lydia A. Bazzano, M.D., Ph.D., Trudy L. Burns, Ph.D., M.P.H., Ronald J. Prineas, M.B., B.S., Ph.D., Julia Steinberger, M.D., Elaine M. Urbina, M.D., Alison J. Venn, Ph.D., Olli T. Raitakari, M.D., Ph.D., and Terence Dwyer, M.D., M.B., B.S., M.P.H. Childhood Cardiovascular Risk Factors and Adult Cardiovascular Events. N Engl J Med 2022; 386:1877-1888
DOI: https://doi.org/10.1056/NEJMoa2109191



Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Professori Terho Lehtimäki,
terho.lehtimaki@tuni.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto
Kalevantie 4
33014 TAMPEREEN YLIOPISTO

p. 0294 5211https://www.tuni.fi

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Ympäristön mikrobiomin köyhtyminen voi altistaa immuunivälitteisille sairauksille – Vain pieni tippa verta saattaa paljastaa sairastumisen riskin8.5.2025 09:50:00 EEST | Tiedote

Ympäristöllä on merkittävä vaikutus terveyteemme – sanotaan, että jopa suurempi kuin perimällä. Mutta mitkä tekijät tarkalleen ottaen vaikuttavat sairastumisen riskiin? Entä voidaanko yhdestä pienestä veripisarasta selvittää, mille kaikille olemme elämämme aikana altistuneet? Näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia uraauurtavassa HEDIMED-projektissa.

Väitös: Jos työtulojen progressiivisen verotuksen halutaan toteutuvan kunnolla, on lainsäädäntöä korjattava5.5.2025 10:14:24 EEST | Tiedote

Suomen tuloverojärjestelmässä tulon verokohteluun vaikuttaa olennaisesti se, kuka on tulon saaja. Kauppatieteiden maisteri Anette Ala-Lahti tutki väitöskirjassaan tulon kohdistamisperiaatteita, jotka ratkaisevat esimerkiksi, verotetaanko tulosta osakeyhtiötä vai luonnollista henkilöä. Tutkimuksessa havaitaan muun muassa, ettei työtulon kohdistamisperiaatteiden ja työtulon verokohtelun yhteyttä ole riittävästi huomioitu nykyisessä lainsäädännössä.

Väitös: Potilaan puhe on haastavaa lääkärille, joka käyttää suomea toisena kielenä5.5.2025 08:48:57 EEST | Tiedote

Suomessa työskentelee kasvava joukko lääkäreitä, joille suomi ei ole äidinkieli. Millaisia kielellisiä haasteita he kohtaavat työssään? Muun muassa tähän kysymykseen paneutuu FM Taina Pitkänen väitöstutkimuksessaan, joka kartoittaa lääkärin ja potilaan välisiä ymmärtämisongelmia ja tekee niiden perusteella päätelmiä potilastyöhön riittävästä kielitaidosta. Tutkimus nostaa esiin puheen ymmärtämisen yhteyden yhtäältä potilasturvallisuuteen ja toisaalta lääkärin ammatti-identiteettiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye