Tutkimus: Maahanmuuttajataustaisilla lapsilla on kohonnut autismiriski
Uuden lastensairaalan Päiväkeskus Vuorella vaikeasti autistisista potilaista vain seitsemällä prosentilla molemmat vanhemmat olivat syntyneet Suomessa. Itse potilaista 90 prosenttia oli kuitenkin syntynyt Suomessa.
Suurin autismiriski on Lähi-idästä ja Afrikasta Suomeen muuttaneiden äitien Suomessa syntyneillä lapsilla. Heidän riskinsä saada vaikea autismikirjon häiriö on tutkimuksen mukaan noin 50-kertainen verrattuna suomalaisten äitien lapsiin. Riski oli kohonnut kaikilla maahanmuuttajaryhmillä lukuun ottamatta Pohjoismaista tulleita.
”Jokin tekijä aiheuttaa muualta tänne Pohjolaan muuttaneiden lapsilla autismiriskiä. Kyseessä on sekä inhimillisesti että kansanterveydellisesti merkittävä asia, joka edellyttää lisätutkimusta. Vaikeasti autistisen ja kehitysviiveisen lapsen vanhemmuus on haastavaa etenkin vieraassa kieli- ja kulttuuriympäristössä. Perheet tarvitsevat tukea”, sanoo tutkija, lastenneurologian erikoislääkäri Mirjami Jolma.
Tutkimuksessa kerättiin vuosina 2019-2020 vuoden ajalta kaikkien 455 autismi- ja kehityshäiriö-päiväkeskuksessa käyneiden 3–6-vuotiaiden potilaiden tiedot. Potilaiden vanhemmat olivat kotoisin 75 eri maasta eri puolilta maailmaa. Korkean autismiriskin taustalla ei siten voi olla yksittäiseen lähtöalueeseen liittyvä geneettinen riski.
Lisätutkimusta D-vitamiinipuutoksesta tarvitaan
Varmuutta ilmiön aiheuttajasta ei ole. Yhdeksi selitykseksi on esitetty äidin raskausaikaista D-vitamiininpuutosta, jonka tiedetään olevan yhteydessä kohonneeseen autismikirjon häiriön riskiin. Ilmiö on havaittu muuallakin etelämmästä Pohjoismaihin muuttaneiden jälkeläisillä.
Suomessa on aiemmin todettu D-vitamiininpuutoksen olevan yleistä maahanmuuttajanaisilla. Tummempi ihonväri ja peittävä pukeutuminen suojaavat auringon haitalliselta UV-säteilyltä, mutta samalla myös vähentävät auringonvalon aiheuttamaa D-vitamiinisynteesiä. Lisäksi D-vitaminoidut maitotuotteet eivät useissa kulttuureissa ole osa perusruokavaliota.
Suomi kuuluu niihin harvoihin maihin, joissa suositellaan aikuisille D-vitamiinilisää, mutta tieto sen tarpeesta Suomessa ei tavoita kaikkia.
”D-vitamiininsaannin parantaminen maahanmuuttajilla on tärkeää huomioiden sen mahdollinen vaikutus autismiriskiin. Riittävä D-vitamiininsaanti olisi tärkeää tarkistaa jo alkuraskaudessa.”, Jolma sanoo.
Tutkimuksessa todettiin myös maahanmuuttajataustaisten autismipotilaiden äideillä olleen usein raskausdiabetesta. Synnytyksissä oli samaten ilmennyt tavanomaista enemmän imukuppiavustusta tai sektiota edellyttäneitä komplikaatioita.
Maahanmuuttajataustaisten lasten yliedustus autismiyksikön potilaissa ei johdu siitä, että heistä tehtäisiin muita herkemmin lähetteitä. Suomessa syntyneiden vanhempien lapsista on tehty lähetteitä lievemmin perustein ja nuorempina kuin maahanmuuttajataustaisista. Maahanmuuttajataustaisten lasten kohdalla 2–5 päivän tutkimusjaksolla autismiepäily vahvistui suomalaisten vanhempien lapsia useammin.
Myöskään suomen kielen taidon puutteellisuuteen tai kulttuurieroihin liittyvät tekijät eivät selitä ilmiötä. Päiväkeskukseen keskimäärin kolmen vuoden iässä lähetettäessä lapset eivät tyypillisesti puhuneet tai osoittaneet ymmärtävänsä mitään kieltä. Vanhemmat ovat lapsensa mukana päiväkeskuksessa ja heidän kanssaan kommunikoitaessa käytetään tarvittaessa heidän toivomustensa mukaista tulkkausta.
Lisätietoa:
Lastenneurologian erikoislääkäri, osastonylilääkäri Mirjami Jolma, Päijät-Hämeen keskussairaala, Lastenneurologia ja Helsingin yliopisto mirjami.jolma@helsinki.fi p. 050 5700205
Lastenneurologian erikoislääkäri, apulaisylilääkäri Anne Sarajuuri, HUS Lasten ja nuorten sairaudet anne.sarajuuri@hus.fi p. 050 4272740
Linkki tutkimukseen:
https://www.laakarilehti.fi/tieteessa/alkuperaistutkimukset/maahanmuuttajien-lapsilla-on-suomessa-paljon-vaikeita-autismikirjon-hairioita/
Lääkärilehti:
Lääkärilehti - Maahanmuuttajien lapsilla on Suomessa paljon vaikeita autismikirjon häiriöitä (laakarilehti.fi)
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Behandlingsresultaten för hjärnaneurysm vid HUS i världsklass19.12.2025 08:49:57 EET | Pressmeddelande
En ny studie från HUS visar att behandlingen av icke rupturerade hjärnaneurysm i Helsingfors är exceptionellt säker och effektiv i internationell jämförelse. Resultaten publicerades i den prestigefyllda tidskriften Journal of Neurosurgery.
Aivovaltimopullistumien hoitotulokset HUSissa maailman kärkeä19.12.2025 08:49:57 EET | Tiedote
HUSissa tehty tuore tutkimus osoittaa, että puhkeamattomien aivovaltimopullistumien hoito on Helsingissä kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen turvallista ja tehokasta. Tulokset julkaistiin arvostetussa Journal of Neurosurgery -lehdessä.
Results in the treatment of intracranial aneurysms at HUS are among the best in the world19.12.2025 08:49:57 EET | Press release
A recent study conducted at HUS shows that the treatment of unruptured intracranial aneurysms in Helsinki is exceptionally safe and effective in international comparison. The results were published in the prestigious Journal of Neurosurgery.
HPV-test är effektivare och lika säkert som gynekologiskt cellprov vid screening för livmoderhalscancer15.12.2025 14:14:42 EET | Pressmeddelande
Förstadieförändringar upptäcks bättre vid HPV-screening än vid screening med gynekologiskt cellprov (papa). Det är viktigt att delta i screeningen när man får en kallelse.
HPV-testi on tehokkaampi ja yhtä turvallinen kuin papakoe kohdunkaulan syövän seulonnassa15.12.2025 14:14:42 EET | Tiedote
HPV-seulonta löytää esiastemuutokset papaseulontaa herkemmin. Seulontaan kannattaa osallistua, kun siihen saa kutsun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
