Tutkimus: Mistä suomalainen saa rahaa työttömäksi tai työkyvyttömäksi joutuessaan?

Epävarma nykytilanne, johon esimerkiksi pandemia, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan sekä kiihtyvä inflaatio korkeine sähkön hintoineen ja nousevine koroineen vaikuttavat, on heikentänyt suomalaisten taloudellista tilannetta. IRO Researchin vakuutuspalveluyritys Mysafetylle teettämän tutkimuksen* mukaan yli puolet (55 %) suomalaisista, nykytilasta huolimatta, on huolissaan taloudellisen tilanteensa heikkenemisestä. Erityisesti nuorissa aikuisissa (18–34-vuotiaat) neljä viidestä (78 %) kertoo olevansa huolissaan taloudellisen tilanteensa heikkenemisestä. Myös naiset ovat miehiä enemmän huolissaan talouden heikkenemisestä – toisaalta naiset ovat paremmin varautuneet taloudellisesti epävarmempiin aikoihin.
Tilastokeskus: Joka viides arvioi työttömyysriskin kasvaneen omalla kohdallaan
Tukea IRO Researchin Mysafetylle teettämälle kyselytutkimukselle antaa Tilastokeskuksen maaliskuun lopulla julkaisema raportti, jonka mukaan kuluttajien nykytilan arvio kuten myös odotus omasta taloudesta heikkenivät ja olivat maaliskuussa hyvin matalalla tasolla. Kuluttajista 33 prosenttia arvioi, että heidän oman taloutensa tila on heikompi kuin maaliskuussa vuotta aiemmin. Joka viides (21 %) pelkäsi oman taloutensa huononevan vielä vuoden kuluessa.
Tilastokeskuksen mukaan työssä käyvät kuluttajat (palkansaajat ja yrittäjät) kokivat maaliskuussa omakohtaisen työttömyyden tai lomautuksen uhan hieman kasvaneen. Työllisistä joka viides (19 %) arvioi työttömyysriskin kasvaneen omalla kohdallaan.
Lähes joka kymmenes ei tiedä, mistä saisi rahaa, jos jäisi työttömäksi
– Kuka tahansa voi sairastua tai jäädä työttömäksi, se on tosiasia. Kysymys onkin, kuinka hyvin olemme varautuneet pahan päivän varalle. Tutkimuksemme mukaan kaksi viidestä (41 %) on työttömyyskassan jäsen ja yhtä monta (40 %) kertoo säästäneensä pahan päivän varalle. Huolestuttavaa on, että lähes joka kymmenes suomalainen ei tiedä, mistä saisi rahaa, mikäli jäisi työttömäksi. Naisissa prosenttiluku on seitsemän ja miehissä jopa 10 prosenttia, kommentoi mySafetyn Suomen maajohtaja Johanna Abgottspon.
Abgottsponin mukaan tavoitteena tulisi olla, että oma taloudellinen tilanne olisi turvattu työttömyyden ja työkyvyttömyden varalta.
– Työttömyyden tai työkyvyttömyyden iskiessä omalle kohdalle, kukin joutuu varmasti miettimään rahanmenoa uudella tavalla. Turvaamalla oman taloutensa ennakoivasti, ei kuitenkaan joudu pohtimaan omien tai lasten harrastusten karsimista tai vaikka auton tai kodin myymistä, Abgottspon sanoo.
Taloudenturvavakuutus vähentää tulonmenetystä
Mysafety tuo nyt Suomen markkinalle Ruotsissa suuren suosion saaneen vakuutusratkaisun, Mysafetyn Taloudenturvavakuutuksen, joka vähentää työkyvyttömyyden tai työttömyyden aiheuttamaa tulonmenetystä. Täydellisen työkyvyttömyyden ajalta vakuutus korvaa 600 euroa/kk, ja jäätyään kokonaan työttömäksi vasten tahtoaan vakuutus korvaa 300 euroa/kk.
Vakuutus on suunnattu ensi sijassa pieni- ja keskituloisille sekä pätkätyössä oleville, kuten freelancereille, joilla ei välttämättä ole mahdollisuutta säästää tarpeeksi isoa puskuria pidemmän työttömyyden tai työkyvyttömyyden varalle. Vakuutuksen ehtona on, että vakuutetulla on oikeus Kansaneläkelaitoksen maksamaan sairauspäivärahaan ja vakuutetun on oltava ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon ja hänen on saatava työttömyyskassan korvausta Suomessa. Vakuutuksesta maksettavat lisätulot ovat veronalaista tuloa.
– Taloudenturvavakuutus on Suomen markkinalla ainutlaatuinen ja kilpaileviin vakuutuksiin verrattuna se kattaa laajasti erilaiset työkyvyttömyyteen ja työttömyyteen liittyvät tapaukset. Kun on taloutta turvaava vakuutus, voi nukkua yön hyvin. Vakuutettuna ei tarvitse huolehtia siitä, miten käy, jos elämässä tapahtuu odottamaton käänne, sanoo Abgottspon.
*Tietoa tutkimuksesta
Iro Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin 21.2.–1.3.2023 välisenä aikana internetissä Iro Research Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin. Tutkimushaastatteluja tehtiin yhteensä 1000, ja tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen, asuinpaikkakunnan tyypin sekä maakunnan mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti. Tutkimuksen tilastollinen virhemarginaali on maksimissaan n. +3,2 prosenttiyksikköä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna AbgottsponMaajohtajaMySafety Oy
Puh:040 664 7410johanna.abgottspon@mysafety.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Mysafety on paikallisesti palveleva ihmisen ja yrityksen turva verkon rikoksia vastaan. Tarjoamme Suomen kattavimmat vakuutuspalvelut verkossa tapahtuvien rikosten ennaltaehkäisyyn ja seurausten minimoimiseen. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingin Vallilassa ja Kuopiossa ja asiakkaitamme palvelee noin 30 asiantuntijaa. Konsernin pääkonttori on Ruotsissa, jossa yritys on toiminut vuodesta 1999. Suomessa olemme toimineet vuodesta 2008. Lisätietoja osoitteesta www.mysafety.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mysafety Oy
Polkupyörä on Suomen varastetuin esine – asiantuntijan vinkit polkupyörän turvalliseen talvisäilytykseen21.10.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Syksyn ja koleiden kelien alkaessa monet jättävät polkupyörän talviteloille. Varastettuja polkupyöriä ja polkupyörätarvikkeita raportoidaan poliisille vuosittain noin 20 000 tapausta*. Erityisesti sähköpolkupyörävarkaudet ovat kasvaneet räjähdysmaisesti. Harmi on kova, jos pyöräkellariin talveksi jätetty pyörä ei löydykään enää keväällä. Näin asiantuntija neuvoo säilyttämään polkupyörän talven ajaksi.
Tutkimus: Suomalaisia huolestuttaa varkauden uhriksi joutuminen14.10.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Vakuutusedustaja Mysafetyn teettämän tuoreen tutkimuksen mukaan kaksi kolmesta suomalaisista (64 %) on joskus joutunut varkauden uhriksi. Selvityksen mukaan varkauden uhriksi joutuminen on todennäköisempää kaupungeissa kuin maalla. Lähes kolme varkaustapausta neljästä (72 %) tapahtuu kodin ulkopuolella.
Petosten yleistymiselle ei näy loppua – näin tunnistat ja vältät petoksen10.7.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Kesä on mitä otollisinta aikaa huijareille, kun suomalaiset lomailevat ja ovat vähemmän valppaita. Yleisin petosyritys on tietojen kalastelu ja useimmiten petos tapahtuu sähköpostin välityksellä. Mysafetyn asiantuntija neuvoo, miten petoksen tunnistaa ja välttää.
Tutkimus: 37 prosenttia suomalaisista pelkää työttömäksi jäämistä17.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Suomalaisilta kysyttäessä, joka kolmas (37 %) kokee, että työttömäksi joutuminen olisi suurin uhka heidän taloudelliselle tilanteelleen. Neljä kymmenestä (40 %) suomalaisesta kertoo olevansa joko hieman tai erittäin huolissaan tulotasonsa laskusta. Lisäksi lähes joka toinen (47 %) on nyt enemmän huolissaan kuin kaksi vuotta sitten. Tiedot selviävät vakuutuspalveluyhtiö Mysafetyn tuoreesta tutkimuksesta.
Tutkimus: Terveydenhoidon kallistuminen huolestuttaa suomalaisia22.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Vakuutuspalveluyhtiö Mysafetyn tuore tutkimus osoittaa, että useampi kuin joka toinen suomalainen on huolissaan kasvavista kuluista. Eniten huolta aiheuttavat asumiseen liittyvien kulujen kasvaminen, kuten korot, vuokra ja sähkö, ja toiseksi eniten kasvaneet terveydenhoitokustannukset. Joka toinen suomalainen arvioi, että selviäisi enintään 750 euron yllättävistä kustannuksista ilman, että siitä koituisi haasteita jokapäiväiseen elämään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme