Tutkimus: Psykiatrisesti monioireisten lasten kokonaisoireilu väheni merkitsevästi intensiivisten ryhmähoitojaksojen ansiosta

Tutkimus on ensimmäinen kliinisessä ympäristössä toteutettu tieteellinen tutkimus, jossa ryhmämuotoisen kognitiivisen käyttäytymisterapian vaikuttavuutta tutkitaan psykiatrisesti monioireisilla lapsilla.
Mukana tutkimuksessa oli 103 HUSin lastenpsykiatrian avohoidon potilasta, jotka olivat psykiatrisesti monioireisia. Yli 70 prosentilla lapsista oli useampi kuin yksi psykiatrinen diagnoosi. Iältään lapset olivat 6–12-vuotiaita. Tutkimuksessa selvitettiin kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan (CBT) pohjautuvan ryhmähoitojakson välittömiä ja pitkäkestoisia vaikutuksia.
52 lasta ohjautui suoraan HUSin lastenpsykiatrialla toteutettuun ryhmähoitojaksoon. Se koostui kahdestatoista tapaamisesta; 10 viikoittaisesta tapaamisesta ja kahdesta kertaustapaamisesta kuukauden välein. Kussakin hoitoryhmässä oli neljästä kuuteen lasta ja kaksi työntekijää. 51 lasta sai ryhmään jonottaessaan HUSin lastenpsykiatrisen erikoissairaanhoidon tavanomaista hoitoa (TAU) noin kolmen kuukauden ajan, minkä jälkeen he osallistuivat ryhmäjaksoon.
Tulokset osoittivat, että lasten kokonaisoireilu sekä niin sisäänpäin kuin ulospäin suuntautuva oireilu vähenivät tilastollisesti merkitsevästi tutkimuksen aikana.Yli 45 prosenttia lapsista voitiin uloskirjata lastenpsykiatrian erikoissairaanhoidosta seurantavaiheen aikana.
”Psykiatrisesti monioireiset lapset hyötyivät lyhytaikaisista, intensiivisistä ryhmähoitojaksoista. Tulokset herättävät toiveita siitä, että psyykkisesti monioireiset lapset voitaisiin jatkossa ohjata ennaltaehkäisevien ja hoidollisten ryhmäjaksojen piiriin jo varhaisemmassa vaiheessa”, kertoo neuropsykologi Sarianna Barron-Linnankoski HUSin lastenpsykiatriasta.
Tutkimustulosten perusteella ryhmäjaksolla saavutettiin yhtä hyvä hoitotulos kuin TAU-hoidolla, joka koostui harvajaksoisemmista, mutta yksilöllisesti räätälöidyistä ja yksilöllisesti toteutetuista erikoissairaanhoidon avohoidon palveluista.
Ryhmämuotoisen hoitojakson aikana lasten kokonaisoireilu lievittyi vanhempien arvioimana kliinisen raja-arvon ylittävästä oireilusta normaalitasolle. Tutkimuksessa havaittiin välitöntä lievittymistä vanhempien ja opettajien arvioimissa sisäänpäin suuntautuvissa käytösoireissa. Lisäksi todettiin sekä välitöntä että pitkäkestoista lievittymistä vanhempien arvioimissa ulospäin suuntautuvissa oireissa. Vastaavasti TAU-hoidon aikana lasten kokonaisoireilu ja sekä sisään- että ulospäin suuntautuvat oireet vähenivät.
”Tuloksilla on merkitystä lastenpsykiatrisen erikoissairaanhoidon kasvaneeseen kysyntään. Ryhmähoito edellyttää vähemmän henkilöstöresursseja lasta kohden. Mielenterveyspalvelujen laajentaminen ja ryhmähoitojen saatavuuden parantaminen perustasolla voisi auttaa vastaamaan lasten lisääntyneeseen psykiatrisen hoidon tarpeeseen, erityisesti lieväasteisten oireiden kohdalla. Erityistason rajalliset lastenpsykiatrian asiantuntijaresurssit voitaisiin kohdentaa tehokkaammin niitä eniten tarvitseville.”, Barron-Linnankoski sanoo.
TAU-hoidon toteuttaminen psykiatrisesti monioireisten lasten hoidossa edellyttää laajaa koulutusta, asiantuntemusta ja kokemusta. CBT-ryhmäjaksojen toteuttaminen on mahdollista myös perusterveydenhuollon tasolla. Menetelmäkoulutuksia on saatavilla terveys-, sosiaali-, kasvatusalan ammattilaisille.
Lisätiedot:
neuropsykologi Sarianna Barron-Linnankoski, HUS Lasten ja nuorten sairaudet, sarianna.barron-linnankoski@hus.fi p. 050 3875783
Tutkimusartikkeli: https://www.mdpi.com/2227-9067/9/11/1602
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Gips räcker vid frakturer på mediala humerusepikondylen vid armbågsleden hos barn9.9.2025 09:55:56 EEST | Pressmeddelande
I en nyligen publicerad studie framgick det att gipsning som behandling vid frakturer på mediala humerusepikondylen hos barn är en lika effektiv behandlingsform som operation. De resultat som man nu fått stöder gipsbehandling som primär behandlingsform och behandlingen kan förenhetligas på riksnivå.
Kipsi riittää lasten kyynärnivelen koukistajalisäkkeen murtumissa9.9.2025 09:55:56 EEST | Tiedote
Juuri julkaistussa tutkimuksessa selvisi, että lasten kyynärnivelen koukistajalisäkkeen murtumien hoidossa kipsaus on yhtä tehokas hoitomuoto kuin leikkaus. Nyt saadut tulokset tukevat kipsihoidon käyttöä ensisijaisena hoitomuotona, ja hoitoa voidaan yhtenäistää kansallisesti.
Den nyaste ekonomiska prognosen för hela 2025: HUS är på väg att uppnå sina ekonomiska mål för 20258.9.2025 12:09:48 EEST | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse behandlade på sitt möte verksamheten och ekonomin i januari–juli samt den nyaste årsprognosen för hela 2025. HUS-sammanslutningens operativa resultat beräknas uppvisa ett överskott på 0,1 miljoner euro. Sammanslutningens styrelse fastställde också investeringsplanen och investeringsprogrammet för de kommande åren.
Koko vuoden 2025 uusin talousennuste: HUS pääsemässä vuonna 2025 taloudellisiin tavoitteisiinsa8.9.2025 12:09:48 EEST | Tiedote
HUSin yhtymähallitus käsitteli kokouksessaan tammi–heinäkuun taloutta sekä uusinta koko vuoden 2025 vuosiennustetta. HUS-yhtymän operatiivisen tuloksen ennustetaan päätyvän 0,1 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi. Yhtymähallitus vahvisti myös tulevien vuosien investointisuunnitelman ja -ohjelman.
Förebyggande av RS-virusinfektion hos spädbarn inleds på HUS sjukhus3.9.2025 14:17:24 EEST | Pressmeddelande
RS-virus (respiratory syncytial virus, RSV) är den vanligaste orsaken till luftvägsinfektioner som kräver sjukhusvård hos små barn. HUS erbjuder en antikropp som utvecklats mot RS-virus, det vill säga nirsevimab åt nyfödda och barn under ett år som hör till riskgrupperna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme