Tutkimus: Suomalaisten etälääkärille antama arvio on noussut perinteisen lääkärikäynnin ohi

Korona on saanut monen suomalaisen kokeilemaan ensimmäisen kerran digitaalisia terveyspalveluja. Ifin toteuttaman Terveysbarometri-tutkimuksen mukaan joka toinen suomalainen on käyttänyt jotakin terveydenhuollon etäpalvelua, eli esimerkiksi etälääkärin vastaanottoa tai sairaanhoitajan puhelinneuvontaa, viimeisen parin vuoden aikana. Kasvua on vuosi sitten toteutetusta vastaavasta tutkimuksesta lähes 10 prosenttiyksikköä.
Erilaisista digitaalisista terveyspalveluista etälääkärin vastaanottoa kertoo käyttäneensä 14 prosenttia suomalaisista, mikä on kaksi kertaa enemmän kuin vuosi sitten. Sairaanhoitajan puhelinneuvontaa on käyttänyt 32 prosenttia ja terveyschattia 13 prosenttia. Naiset käyttävät terveydenhoidon etäpalveluja selvästi miehiä useammin.
Tiedot käyvät ilmi Ifin toista kertaa toteuttamasta Terveysbarometri-tutkimuksesta, johon vastasi 1001 suomalaista lokakuussa 2020.
Ifin korvaamat etälääkärikäynnit kolminkertaistuneet
Digitaalinen asiointi on lisääntynyt merkittävästi kaikissa ikäluokissa viimeisen vuoden aikana. Yli 60-vuotiaissa on eniten niitä, jotka eivät ole kokeilleet mitään etäpalvelua. Eri palveluista etälääkärin vastaanotolla ovat käyneet muita useammin 40–49-vuotiaat ja sairaanhoitajan puhelinneuvontaa ovat hyödyntäneet eniten yli 60-vuotiaat.
– Ifin yksityisasiakkaissa näemme vielä suuremman kasvun, sillä korvaamamme etälääkärikäynnit ovat vuoden aikana yli kolminkertaistuneet. Ylivoimaisesti eniten etälääkäriä käytetään erilaisten ohimenevien virus- ja tulehdussairauksien kuten flunssan, korvatulehduksen ja influenssan takia. Nyt etälääkäriä on alettu kuitenkin hyödyntää aiempaa laajemmin: käynnit esimerkiksi tapaturmien, ihosairauksien ja allergioiden sekä muiden kroonisten sairauksien vuoksi ovat lisääntyneet huomattavasti, kertoo Ifin yksityisasiakkaiden henkilövakuutuksista vastaava johtaja Tero Hoikkala.
Etälääkäri arveluttaa yhä lähes joka viittä – palvelua käyttäneet hyvin tyytyväisiä
Suomalaiset ovat perinteistä lääkärin vastaanottokäyntiä tyytyväisempiä viimeisimpään etälääkärikäyntiinsä. Etälääkärikäynnille annetaan kouluarvosanaksi keskiarvona 8,56 ja perinteiselle lääkärikäynnille 8,24. Molemmat arvosanat ovat nousseet viime vuodesta. Kiitettävän arvosanan etälääkärikäynnille antaa kolme viidestä, perinteiselle lääkärikäynnille joka toinen.
– Asetelma on kääntynyt korona-aikana, sillä vielä vuosi sitten fyysisellä vastaanotolla asiointiin oltiin tyytyväisempiä. Digitaalisiin terveyspalveluihin liittyykin selkeä ristiriita: Osalla on edelleen vahvoja ennakkoluuloja niitä kohtaan, sillä lähes joka viides kuvasi tutkimuksessa etäpalveluja arveluttaviksi. Kun palvelua sitten kokeilee, kokemus on useimmiten hyvin myönteinen, varmasti ennen kaikkea sen vaivattomuuden vuoksi, pohtii Tero Hoikkala.
Useimmin etälääkäripalvelut koetaan kuitenkin tutkimuksen mukaan nopeaksi (48 %), matalan kynnyksen palveluksi (44 %) ja helpoksi (43 %). Yli puolet suomalaisista kertoo haluavansa hyödyntää enemmän digitaalisia terveyspalveluja. Vain neljä prosenttia suomalaisista ei olisi valmis käyttämään etälääkäripalvelua missään tilanteessa.
Näissä tilanteissa suomalaiset ovat valmiita käyttämään etälääkäripalveluja perinteisen vastaanoton sijaan:
- Reseptin uusimisessa, 71 %
- Kun ei ole varma, ovatko oireet riittävän vakavia, 50 %
- Jotta lääkäriajan saaminen nopeutuisi, 44 %
- Jos sopivaa lääkäriä ei ole löydy riittävän lähellä, 40 %
- Jotta säästyy matkustamisen vaivalta, 37 %
- Useimmissa vaivoissa ja sairauksissa, 22 %
- Jotta työpäivään ei tule pitkää katkosta, 15 %
- Arkaluonteisissa/intiimeissä asioissa, 14 %
- Mielenterveyteen ja sen hoitamiseen liittyvissä palveluissa, 13 %
- Tuki- ja liikuntaelinsairauksien diagnosoinnissa ja hoidossa, 9 %
Terveysbarometri-kyselytutkimuksen toteutti Ifin toimeksiannosta YouGov Finland. Tutkimuksessa haastateltiin 1001 aikuisikäistä suomalaista terveydenhoitoon liittyen. Tiedot kerättiin lokakuussa 2020 YouGovin kuluttajapaneelissa. Lähtöotos muodostettiin ja lopullinen vastaajajoukko painotettiin suomalaista aikuisväestöä vastaavaksi iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan. Kokonaistuloksissa keskimääräinen virhemarginaali on noin ± 2,8 %-yksikköä suuntaansa (95 %:n luottamustasolla). Tuloksia on verrattu lokakuussa 2019 toteutettuun vastaavaan tutkimukseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tero Hoikkalayksityisasiakkaiden henkilövakuutuksista vastaava johtaja
Puh:010 514 1499tero.hoikkala@if.fiOuti KärkkäinenViestintäpäällikkö
Puh:010 514 1962outi.karkkainen@if.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
If tarjoaa ammattiurheilijavakuutuksia jatkossa kaikille urheiluliigoille13.10.2025 10:53:45 EEST | Tiedote
Vakuutusyhtiö If tarjoaa jatkossa lakisääteisiä urheilijavakuutuksia ammattiurheilijoille kaikissa suomalaisissa urheiluliigoissa. Aiemmin If on vakuuttanut Suomessa osaa urheiluliigoista.
Suurin riski eläinkolareihin on nyt – karhukolarit harvinaisia, mutta vaarallisia10.10.2025 07:10:00 EEST | Tiedote
Suomessa tapahtuu eniten hirvieläinkolareita loka-marraskuussa. Ifin tilastojen mukaan tälle ajalle osuu noin puolet kaikista vuoden eläinkolareita.
Ifin tutkimus: Suomalaisten luottamus julkiseen terveydenhuoltoon heikointa Pohjoismaissa24.9.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Ifin Nordic Health Report 2025 -kyselytutkimus osoittaa, että suomalaisten luottamus julkiseen terveydenhuoltoon on heikentynyt ja on heikointa verrattuna muihin Pohjoismaihin.
Ilmastonmuutos lisää kotien riskejä – ennaltaehkäisyllä voi välttää suuria vahinkoja16.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
If on havainnut, että rakennuksia liian lähellä olevat puut ja lumiesteiden puuttuminen on ongelma monissa omakotitaloissa.
Teini-iässä terveysriskit muuttuvat, eivät katoa - lapsivakuutus auttaa myös vanhempaa lasta3.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Joskus vanhemmat miettivät, onko lapsivakuutukselle tarvetta enää pikkulapsiajan jälkeen, kun lastentautien aiheuttamat toistuvat lääkärikäynnit vähenevät. Ifin tilastot kuitenkin osoittavat, että lapsen kasvaessa riskit eivät katoa vaan ne muuttuvat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme