Ilmarinen

Tutkimus työkyvyn haasteista vuorotyössä alkoi – Airpro mukana Työterveyslaitoksen ja Ilmarisen tutkimushankkeessa

Jaa

Työterveyslaitos aloitti maaliskuussa tutkimuksen, jonka tavoitteena on tunnistaa työkykyä edistäviä ja uhkaavia tekijöitä vuorotyössä. Tuloksista saadaan uutta tietoa yritysten työkykyjohtamiseen. Tutkimuksen rahoittaa työeläkeyhtiö Ilmarinen, ja sen kohderyhmän muodostavat Airpron Helsinki-Vantaan lentoaseman turvatarkastajat.

Vuorotyötä on tutkittu paljon, mutta vielä ei ole riittävästi tietoa siitä, mitä käytännön toimenpiteitä työpaikoilla voitaisiin tehdä vuorotyöntekijöiden työkykyriskien vähentämiseksi. Tässä tutkimuksessa avainasemassa ovat laaja-alainen ymmärrys työkyvystä ja yhteistyö eri osapuolten kesken.

– Tutkimuskohteeksi valittiin Airpro, jossa kohdejoukko on riittävän suuri ja vuorotyötä tehdään monissa erilaisissa työvuoroissa. Tutkimuksen tulokset ovat kuitenkin hyödynnettävissä kaikissa yrityksissä, joissa tehdään vastaavanlaista epäsäännöllistä vuorotyötä, kertoo työkykyriskien ennakoinnista ja tutkimuksesta Ilmarisessa vastaava johtaja Kari-Pekka Martimo.

Airprossa vuorotyö rytmittää työntekijöiden elämää ja arkea lentoaseman ollessa auki 24 tuntia vuorokaudessa vuoden jokaisena päivänä. Helsinki-Vantaan lentoasemalla työskentelee hieman yli 350 turvatarkastajaa. Oman haasteensa turvatarkastajien vuorotyöhön luovat lentoaseman kaksi ruuhkapiikkiä, jotka ovat varhaisina aamun tunteina sekä iltapäivällä.

Vuorotyö haastaa terveyttä sekä työn ja muun elämän yhteensovittamista

Vuorotyötä tekee Suomessa joka neljäs nais- ja joka viides miestyöntekijä. Lisäksi joka seitsemäs työntekijä työskentelee säännöllisesti öisin. Poikkeukselliset työajat haastavat tavallista voimakkaammin työntekijän terveyttä sekä työn ja muun elämän yhteensovittamista.

– Epäsäännöllinen työ kuormittaa työntekijää, mistä aiheutuu kohonnut työkyvyttömyyden riski. Siksi on tärkeää, että saamme lisää tietoa keinoista hallita näitä riskejä ja tukea työkykyä myös vuorotyössä, Martimo sanoo.

– Meillä on yhteiskunnassa tarve löytää ratkaisuja, jotka sopivat työpaikan toimintaan ja tukevat työkykyyn vaikuttavia tekijöitä parhaalla mahdollisella tavalla, sanoo tutkimuspäällikkö Mikael Sallinen Työterveyslaitoksesta.

Tavoitteena kartoittaa laajasti työkykyyn vaikuttavia tekijöitä

Työkyvyn edistäminen vuorotyössä -tutkimuksessa tarkastellaan monipuolisesti eri mahdollisuuksia edistää työkykyä ja hallita työkyvyttömyysriskejä. Siinä myös testataan osallistavaa kehittämistä työpaikan omana keinona tunnistaa ne toimenpiteet, jotka edistävät vuorotyöntekijän työkykyä. Varsinaisten toimenpiteiden toteuttaminen jää tutkimuksen ulkopuolelle.

– Positiivinen työntekijäkokemus on uuden Airpro 2025 -strategiamme tärkeä tavoite, jonka keskiössä on hyvinvoinnin ja työkyvyn parantaminen. Olemme innoissamme päästessämme osaksi tutkimusta, joka auttaa meitä pääsemään lähemmäksi tavoitettamme: työssään entistä paremmin jaksavaa ja hyvinvoivaa henkilöstöä, kertoo Airpron HR-johtaja Marju Väisänen.

Tutkimus alkoi maaliskuussa 2022, ja tuloksia on odotettavissa alkuvuodesta 2023.

Lisätiedot

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Ilmarinen
Ilmarinen
Porkkalankatu 1
00018 ILMARINEN (HELSINKI)

010 195 000http://www.ilmarinen.fi

Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Edistämme parempaa työelämää ja näin autamme asiakkaitamme menestymään. Kaikkiaan vastaamme noin 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta. Eläkevastuiden katteena on noin 60 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen

Ilmarinens delårsrapport 1.1–30.6.2022: Premieinkomsten växer starkt, placeringsavkastningen var negativ och solvensen är på en fortsatt god nivå16.8.2022 11:16:31 EEST | Tiedote

Avkastningen på Ilmarinens placeringsportfölj var -6,2 (8,9) procent, dvs. 3,8 miljarder euro negativ som en följd av aktiekursernas nedgång och räntestegringen. Placeringarnas marknadsvärde sjönk till 56,7 (60,8) miljarder euro. Den långfristiga medelavkastningen på placeringarna var 5,9 procent. Detta motsvarar en realavkastning på 4,1 procent.

Ilmarinen’s Interim Report 1 January to 30 June 2022: Premiums written growing strongly, return on investments negative, solvency remained good16.8.2022 11:12:16 EEST | Press release

The return on Ilmarinen’s investment portfolio was -6.2 (8.9 per cent), i.e. EUR 3.8 billion negative due to falling stock prices and rising interest rates. The market value of investments fell to EUR 56.7 (60.8) billion. The long-term average return on investments was 5.9 per cent. This corresponds to an annual real return of 4.1 per cent.

Ilmarisen osavuosiraportti 1.1.–30.6.2022: Vakuutusmaksutulo vahvassa kasvussa, sijoitustuotto jäi negatiiviseksi, vakavaraisuus edelleen hyvällä tasolla16.8.2022 11:07:04 EEST | Tiedote

Ilmarisen sijoitussalkun tuotto oli -6,2 (8,9) prosenttia eli 3,8 mrd. euroa negatiivinen osakekurssien laskun ja korkojen nousun seurauksena. Sijoitusten markkina-arvo laski 56,7 (60,8) miljardiin euroon. Sijoitusten pitkän aikavälin keskituotto oli 5,9 prosenttia. Tämä vastaa 4,1 prosentin reaalituottoa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme