Tutkivan toimittajan uutuuskirja pureutuu maailmaa pyörittävien mahtisukujen piilevään vaikutusvaltaan

Perheet ja suvut käyttävät merkittävää valtaa taloudessa ja politiikassa, mutta ne pysyttelevät yleensä piilossa. Minkälaisen haasteen tämä aiheuttaa tasa-arvolle ja demokratialle?
Maailman 50 vaarallisinta sukua kertoo muun muassa Rockefellerien, al-Saudien, Windsoreiden sekä Toyodan ja Xin sukujen hämmästyttävät tarinat. Suomesta mukaan ovat päässeet Herlinit ja naapurimaistamme Wallenbergit sekä Rotenbergit ja Gurjevit.
Perheyhtiöistä puhutaan usein kuin ne olisivat pieniä tai korkeintaan keskikokoisia. Oikeasti perheet omistavat ja hallitsevat monilla liiketoiminnan aloilla jättiyhtiöitä. Arviolta kolmannes Yhdysvaltain 500 merkittävimmästä yrityksestä on perheyhtiöitä. Ranskassa ja Saksassa 40 prosenttia 250 suurimmasta yrityksestä on perheyhtiöitä.
Talousuutisoinnista voi syntyä kuva, että sukuyhtiöt olisivat mennyttä aikaa. Todellisuus on kuitenkin toinen, sillä merkittävä osa tärkeimmistä suuryrityksistä on edelleen perustajasukujen hallinnassa.
Kaikki tietävät autonvalmistaja BMW:n, mutta harva tuntee yhtiön pääomistajia, Quandteja, edes nimeltä. Julkisuutta kaihtava suku rikastui ensimmäisessä maailmansodassa valmistamalla univormuja Saksan armeijalle, ja toisessa maailmansodassa Quandtit liittoutuivat natsien kanssa.
Taloushistorian pahimmat törsääjät löytyvät Yhdysvalloista. Cornelius Vanderbilt ja hänen poikansa William Henry Vanderbilt kasasivat höyrylaivoilla ja rautateillä valtavan varallisuuden 1800-luvulla. Seuraavat sukupolvet onnistuivat tuhlaamaan lähes koko potin.
Jos pidit Logan Royn johtamaa perhettä Succession-tv-sarjassa omituisena, tulet yllättymään. Tosielämän Royt, mediaperhe Murdochit, ovat vielä kummallisempia.
Banaaniyhtiö Chiquitan omistavat puoliksi brasilialaiset Safran ja Cutralen perheet.
Hannu Sokalan koukuttava kirja etenee kuin trilleri. Se on jatkoa menestysteokselle Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä.
Maailman 50 vaarallisinta sukua ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Krista Putkonen-Örnin lukemana äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 25.5.
Pdf-vedokset, arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt: adele.couavoux@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxViestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Kun yö pimenee, jännitys tihenee – syksyn uutuusdekkarit sykähdyttävät12.9.2025 12:20:41 EEST | Tiedote
Syksy tuo tullessaan jännityksen ystäville runsaasti uutta luettavaa, kun uutuusdekkarit valtaavat kirjahyllyt ja kuulokkeet. Tarjolla on niin koukuttavia psykologisia trillereitä kuin perinteisiä rikosmysteerejä, jotka pitävät lukijan otteessaan viimeiselle sivulle asti.
Laura Malmivaara ja Antti Heikkinen tarjoilevat hersyvää sananvaihtoa keskeltä hiljaisinta Suomea dialogiromaanissa Pelkkää hyvää11.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Pelkkää hyvää on Laura Malmivaaran ja Antti Heikkisen yhteisteos, joka vie lukijan suomalaisen pikkupaikkakunnan arkeen, baariin ja ihmisten välisiin kohtaamisiin.
Jani Toivolan lempeä Joulukalenteritalo kutsuu joulun ja yhteisöllisyyden äärelle10.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Mitä jos kerrostalon ikkunat olisivat joulukalenterin luukkuja? Jani Toivolan lämmittävän tarinan yhdessä tekemisen voimasta kruunaa Nadja Sarellin hurmaava kuvitus.
Elvis oli suuri rakkauteni - Priscilla Presleyn hätkähdyttävät muistelmat9.9.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Otava julkaisee 23.9. Priscilla Presleyn muistelmateoksen Saanhan mennä luotas pois – Elvis ja elämäni. Kirja avaa täysin uuden näkökulman Elviksen ja Priscilla Presleyn rakkaustarinaan, heidän avioliittoonsa, perhe-elämään Gracelandissa sekä vaikeaan päätökseen lähteä omille teilleen.
Taina Niemen nuortenromaani Varkaat on koukuttava kertomus kaipuusta, vimmasta ja maailmojen törmäyksestä9.9.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Otavan nuortenromaanikilpailun Ämpärikesä-esikoisellaan voittanut Taina Niemi tarttuu myös uutuuskirjassaan yhteiskunnallisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme