Työehtosopimusten yleissitovuus saa suomalaisilta vahvan tuen
9.10.2021 02:00:00 EEST | Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf | Tiedote

Kyselyyn vastanneista 72 prosenttia pitää tärkeänä, että ammattiliitot sopivat asioista työntekijöiden puolesta myös silloin, kun niistä sovitaan paikallisesti.
SAK:n työmarkkinapäällikön Karoliina Huovilan mukaan tulokset kertovat siitä, että suomalaiset eivät halua sopia työehdoistaan ilman sopimisen ammattilaisten eli ammattiliittojen ja luottamusmiesten tukea. Hän painottaa, että alakohtaiset yleissitovat työehtosopimukset turvaavat työntekijöille työn tekemisen vähimmäisehdot, sillä niitä on noudatettava kaikissa alan yrityksissä.
– Työntekijän turva perustuu vahvasti yleissitoviin työehtosopimuksiin. On hienoa, että yleissitovuus saa laajasti kannatusta suomalaisilta. Tärkeä kysymys on nyt se, miten uhattuna olevan järjestelmän säilyminen turvataan tulevaisuudessa.
Karoliina Huovila painottaa, että työehtosopimukset ja niiden pohjalta tapahtuva työpaikkatason sopiminen muodostavat työnantajaa ja työntekijää palvelevan kokonaisuuden, jossa työehdot määräytyvät oikeudenmukaisesti ja työpaikan erityistarpeet huomioiden.
– Yleissitovuuden säilymisestä täytyy huolehtia myös jatkossa. Alalla edustavimman työehtosopimuksen pitäisi olla yleissitova, jotta työn tekemisen vähimmäisehdot voidaan turvata. Se, onko yritys työnantajaliiton jäsen, ei saisi olla ratkaisevassa asemassa yleissitovuuden ja työntekijöiden työehtojen määräytymisessä.
Kyselyn vastaajista selvä enemmistö (63 %) torjuu ajatuksen siitä, että paikallisesti työehdoista pitäisi voida sopia huonommin kuin mitä työehtosopimuksiin on kirjattu. Kaksi kolmesta (68 %) epäilee, että työnantajapuoli pyrkii paikallisen sopimisen avulla horjuttamaan ammattiyhdistysliikkeen asemaa Suomessa.
– Ilman luottamusta ei synny sopimuksia. On harmillista, että viime aikoina työnantajapuolella on tehty ratkaisuja, jotka horjuttavat sopimusjärjestelmää ja vaikeuttavat sopimista työehdoista, Karoliina Huovila sanoo.
Epävarmat työsuhteet koettelevat erityisesti nuoria
SAK:n teettämässä kyselyssä yli puolet (56 %) suomalaista katsoo, että pätkätyöt ja muut epätyypilliset työsuhteet on hyväksyttävä osaksi nykyajan työelämää. Erityisen vahvasti tätä mieltä ovat alle 31-vuotiaat nuoret (75 %). Karoliina Huovila pitää tulosta huolestuttavana.
– Se kertoo työsuhteiden pirstoutumisesta ja siitä, että erityisesti nuoret joutuvat usein tekemään työtä epävarmoissa työsuhteissa kuten vastentahtoisesti nollatuntisopimuksilla.
Karoliina Huovilan mukaan lainsäädäntöä on kehitettävä niin, että se turvaa nykyistä paremmin oikeudenmukaiset työehdot työsuhteen muodosta riippumatta.
– Työlainsäädäntö lähtee usein siitä olettamuksesta, että työsuhde on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva. Tämä ei ole varsinkaan nuorten todellisuutta tänä päivänä.
Tutkimuksen aineiston keräsi SAK:n toimeksiannosta TNS Kantar 29.6.–16.7.2021. Kyselyyn vastasi 1 117 henkilöä, jotka edustavat Suomen työikäistä (18–64-vuotiaat) väestöä pois lukien Ahvenanmaa.
Kyselyn tuloksia käydään läpi SAK:n Tulevaisuus tänään-virtuaalitapahtumassa lauantaina 9. lokakuuta klo 11 alkavassa keskustelussa. Keskustelemassa ovat Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemi ja Teollisuusliiton teknologiasektorin johtaja Jyrki Virtanen. Voit seurata klo 10–12 lähetettävää virtuaalitapahtumaa Facebookin tapahtumasivulla ja Youtuben SAKtuubi-kanavalla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karoliina HuovilaTyömarkkinapäällikkö
Puh:040 521 9083karoliina.huovila@sak.fiKuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rfPitkänsillanranta 3
00530 Helsinki
020 774 000https://www.sak.fi
Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko:
https://www.sak.fi/uutiskirje
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 17:ää ammattiliittoa ja noin 900 000 jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
SAK: Hallituksen esitysluonnos suojaa alustayrityksiä enemmän kuin alustatyöntekijöitä9.7.2026 10:37:16 EEST | Tiedote
SAK pitää hallituksen alustatyötä koskevaa esitysluonnosta vakavana pettymyksenä. Se ei nykyisessä muodossaan täytä Euroopan unionin alustatyödirektiivin alkuperäistä tarkoitusta eli alustatyöntekijöiden työehtojen ja työolojen parantamista.
SAK:n selvitys: Hallituksen politiikka on vähentänyt luottamusta työpaikoilla24.6.2026 06:50:00 EEST | Tiedote
SAK:n luottamushenkilökyselyssä jopa 78 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että hallituksen työelämätoimet ovat vähentäneet luottamusta työpaikoilla.
SAK:n työmarkkinakatsaus: Työaikakeskustelu haukkuu väärää puuta16.6.2026 06:50:00 EEST | Tiedote
Kokonaisuudessaan Suomessa tehdään saman verran töitä kuin keskeisimmissä verrokkimaissa. Eurooppalaisen vertailun perusteella myös Suomessa lomapäivien määrä on keskimääräistä tasoa. Suomessa on käytännössä yksi lomapäivä enemmän kuin maajoukossa keskimäärin. Ongelmat ovatkin ihan muualla.
ILO hyväksyi historiallisen sopimuksen alustatyöntekijöiden oikeuksista12.6.2026 15:23:59 EEST | Tiedote
YK:n alaisen Kansainvälisen työjärjestön ILO:n työkonferenssi hyväksyi tänään täysistunnossaan uuden kansainvälisen sopimuksen alustatyöntekijöiden oikeuksista. Päätös on merkittävä askel kohti sitä, että digitaalisessa alustataloudessa tehtävää työtä ei jätetä työelämän perusoikeuksien ulkopuolelle.
SAK, Akava ja STTK: Palkkavarmuus vahvistaa kokonaisturvallisuutta12.6.2026 10:05:00 EEST | Tiedote
Palkansaajakeskusjärjestöt ovat tyytyväisiä syntyneeseen sopuun yhteisistä pelisäännöistä, jotka liittyvät drooniuhkatilanteisiin. Yhteisellä suosituksella työelämässä noudatettavista toimintatavoista vahvistetaan kokonaisturvallisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme