Työeläke-lehti vauvakadon äärellä: Odottaako meitä lapseton maa?

Jaa
Tilastojen valossa meitä odottaa lapseton maa. Alue- ja väestötutkija Timo Aro vetoaa Työeläke-lehdessä päättäjiin, jotta he ottaisivat vakavasti käynnissä olevan lapsikadon ja maan sisäisen muuttoliikkeen vaikutukset.
Lapsi katselee isänsä sylissä kuvakirjaa. (Kuva: Karoliina Paatos)
Lapsi katselee isänsä sylissä kuvakirjaa. (Kuva: Karoliina Paatos)

Konsulttiyhtiö MDI:n johtava asiantuntija Timo Aro osallistuu aktiivisesti väestöpoliittiseen keskusteluun. Nyt Työeläke-lehdessä hän nostaa hätähuudon tapaan esille neljä isoa muutosta, joihin alue- ja väestöpolitiikassa on hänen mukaansa löydettävä tulevina vuosina ratkaisuja.

Ensimmäinen niistä on syntyvyyden aleneminen ja lasten määrän väheneminen, toinen iäkkäiden määrän voimakas kasvu, kolmas työikäisten määrän väheneminen ja neljäs entisestään kiihtyvä muuttoliike maan sisällä.

– Ymmärretäänkö oikeasti, kuinka isosta muutoksesta on kyse? Väestöennusteen perusteella meillä on vuonna 2030 noin 56 000 alle kouluikäistä lasta vähemmän kuin nyt. Ala- ja yläkouluikäisten määrä vähenee 96 000:lla, Aro vetoaa päättäjiin.

Seuraukset ulottuvat eläkkeisiin

Syntyvyyden nostamiseksi tarvitaan työelämään muutoksia ja entistä lapsi- ja perhemyönteisempää politiikkaa, sanovat Työeläke-lehden haastattelemat asiantuntijat Venla Berg Väestöliitosta, Johanna Laisaari valtioneuvoston kansliasta ja Heikki Tikanmäki Eläketurvakeskuksesta.

Demografisen kehityksen ja vauvakadon seuraukset ulottuvat myös eläkejärjestelmään.

– Joskus 20 vuoden päästä yhteiskunta alkaa maksaa hintaa, kun työikäinen väestö jatkuvasti vähenee, kehityspäällikkö Heikki Tikanmäki toteaa.

Työeläkealan yhteistyön rakentaja

Työeläke-lehden kansiaiheessa Eläketurvakeskuksen johtaja Katri Raatikainen puhuu työeläkealan yhteistyöstä. Hän kertoo tietojärjestelmien ja rekisterien merkityksestä toimeenpanon sujuvuudessa. Näin asiakas saa koko työuransa mukaisen eläkkeen yhdeltä luukulta.

Työeläke 1:2021 (digilehteen)

Eläketurvakeskuksen julkaisema Työeläke-lehti on työeläkealan ammatti- ja sidosryhmälehti.

Tänä keväänä perinteikäs printtilehti uudistui sekä ulkoasultaan että sisällöltään.

Tilaa Työeläke-lehden uutiskirje – ja saat lehden käsiisi ensimmäiset joukossa tuoreeltaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

toimituspäällikkö Anne Iivonen, 050 575 7134, anne.iivonen(at)etk.fi
päätoimittaja Tuovi Rautjoki, 045 138 6123, tuovi.rautjoki(at)etk.fi

Kuvat

Lapsi katselee isänsä sylissä kuvakirjaa. (Kuva: Karoliina Paatos)
Lapsi katselee isänsä sylissä kuvakirjaa. (Kuva: Karoliina Paatos)
Lataa
Työeläke-lehti uudistui ilmeeltään ja sisällöltään. Kannessa Katri Raatikainen. (Kuva: Karoliina Paatos)
Työeläke-lehti uudistui ilmeeltään ja sisällöltään. Kannessa Katri Raatikainen. (Kuva: Karoliina Paatos)
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Työeläke-lehti
Tukkutorinkuja 5 (Kalasatama)
00065 ELÄKETURVAKESKUS

029 411 20http://www.etk.fi

TYÖELÄKE on työeläkealan ammatti- ja sidosryhmälehti. ELÄKETURVAKESKUS on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläke-lehti

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye