Työeläkevakuuttajat Tela

Työeläkealan tutkimus: Työpaikoilla tarvitaan jatkossakin eri sukupolvien taitoja

Jaa
Työnantajat arvioivat rekrytointeja tehdessään työntekijän persoonallisuutta ja asennetta enemmän kuin ammattitaitoa ja ikää. Ihannetyöntekijä on ”hyvä tyyppi”, jolta kaivataan osaamisen rinnalla mm. oma-aloitteisuutta, oppimiskykyä, motivaatiota ja vastuunkantoa.

Tämä selviää työeläkealan ja Kelan teettämästä tutkimuksesta, jossa kysyttiin organisaatioiden rekrytoinnista vastaavilta henkilöiltä näkemyksiä tulevaisuuden työelämässä tarvittavista taidoista, työhyvinvoinnin ylläpidosta sekä suhtautumista alle 30- sekä yli 50-vuotiaisiin työntekijöihin.

- Työnantajat hakevat motivoituneita työntekijöitä, jotka sopeutuvat erilaisiin työympäristöihin. Näyttää siltä, että jos asenne on kohdillaan ja koulutus riittävä, voisi tehdä lähes mitä vain, toteaa IROResearch Oy:n asiakkuusjohtaja Hannu Horttana. 

Tutkimuksessa haastateltiin 150:a henkilöä, jotka työskentelevät ylimmän johdon, liiketoimintajohdon ja HR-johdon tehtävissä. Otanta on kattava otos organisaatioiden koon, toimialan ja maantieteellisen sijainnin suhteen. 

Työelämän pirstaleisuus vähentää sitoutumista 

Vastaajien mukaan alle 30-vuotiaiden ja yli 50-vuotiaiden vahvuudet ja heikkoudet ovat lähes peilikuva toisistaan. Yli 50-vuotiaita työntekijöitä rasittavat jaksamisongelmat, muutosvastarinta ja madaltunut oppimiskyky, mutta he ovat ammattitaitoisia, näkemyksellisiä, pitkäjänteisiä ja vastuuntuntoisia.  

Nuoremmilta ajatellaan löytyvän innostusta, joustavuutta ja ennakkoluulottomuutta, mutta sitoutuminen ja työmoraali voivat olla alhaisia. Vastaajien mukaan nuoremmat työntekijät haluavat edetä urallaan nopeasti ja heillä voi olla jopa ylioptimistinen käsitys omista kyvyistään.  

- Tuloksissa näkyy kuva nykypäivän työn pirstaleisuudesta: ei sitouduta samaan työnantajaan, vaan pidetään silmät auki uusien työmahdollisuuksien suhteen koko ajan. Suurin osa palkansaajista työskentelee kuitenkin yhä vakituisessa kokoaikaisessa työsuhteessa, sanoo Työeläkevakuuttajat Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes 

- Aiemmin ajateltiin, että hyvä työntekijä on sitoutunut ja pitkäjänteinen, nykyisin muut ominaisuudet korostuvat. Onkin kiinnostavaa nähdä, säilyttävätkö nuoret työntekijät saman arvomaailman ja asenteet, kun he ovat viisikymppisiä, vai tapahtuuko siinä muutoksia työuran aikana? pohtii Siimes.  

Tuloksista voikin päätellä, että alle 30-vuotiaiden työntekijöiden ja yli 50-vuotiaiden ominaisuudet täydentävät toisiaan työmarkkinoilla ja työpaikoilla.  

- Kun organisaatioihin palkataan kaikenikäisiä, saadaan paras mahdollinen yhdistelmä ammattitaitoa ja kaivattuja kykyjä organisaation käyttöön. Eri-ikäisiä työntekijöitä tulisi myös kannustaa entistä enemmän yhteistyöhön ja yhteisiin projekteihin, Siimes korostaa. 

Terveitä elämäntapoja arvostetaan 

Työntekijän ikä ei näy vastauksissa tärkeimpien kriteereiden joukossa, haastatelluista 22 % pitää ikää merkityksellisenä tekijänä rekrytointipäätöstä tehdessä. 72 % rekrytoijista pitää yli 50-vuotiaiden mahdollisuuksia saada töitä joko erittäin tai melko hyvänä. Peräti 91 % vastaajista pitää alle 30-vuotiaiden mahdollisuuksia saada töitä joko erittäin tai melko hyvänä. Työntekijä on parhaimmillaan keskimäärin 39-vuotiaana. 

Vastaajien mielestä omasta työhyvinvoinnista huolehtiminen kuuluu työntekijän velvollisuuksiin. Työnantajat pitivät tärkeimpänä fyysistä ja henkistä kuntoa sekä terveitä elämäntapoja. Toiseksi tärkeimpänä pidettiin joustavuutta ja kykyä säädellä kuormitusta.  

Hieman yllättäen vastaajien mielestä työterveyshuollon osuus oli vähäisin työkyvyn ylläpidossa.  

- Ihminen on kokonaisuus, työhyvinvointi ja muu hyvinvointi ovat samaa kokonaisuutta. Päävastuun omasta hyvinvoinnistaan kantaa jokainen itse, ja työnantaja on siinä tukena. Tulevaisuudessa työn ja vapaa-ajan eron ennakoidaan liudentuvan lisää, joten on tärkeää huolehtia itsestään ja myös omista rajoistaan, sanoo Siimes. 

Kun suomalaisten elinikä pitenee, tarvitaan myös pidempiä työuria tulevaisuuden eläkkeiden rahoituksen vahvistamiseksi. Työssäjaksamisen kannalta tutkimuksen vastauksissa korostuivat tärkeinä asioina osaaminen ja elinikäinen oppiminen. 

Kyselytutkimuksen tilasivat työeläkevakuuttajat Elo, Ilmarinen, Keva, Varma ja Veritas, alan etujärjestö Työeläkevakuuttajat Tela ja Kela. Sen toteutti IROResearch Oy ja kysely tehtiin puhelinhaastatteluina toukokuussa 2018.

Tulokset julkaistiin eläkealan järjestämän Työ on uusi musta -keskustelutilaisuuden yhteydessä 28.6.2018 Helsingin Kellohallissa.  

Lisätietoja: 

Suvi-Anne Siimes, Työeläkevakuuttajat Telan toimitusjohtaja, puh. 0400 414 303 

Hannu Horttana, IROResearch Oy:n asiakkuusjohtaja, puh. 050 325 5680  

Kyselyn tulokset lyhyesti:  

  • Ihanteellinen työntekijä on oma-aloitteinen, oppimiskykyinen ja -haluinen, ja motivoitunut  
  • Kolme tärkeintä tekijää, jotka ylläpitävät työhyvinvointia ja työterveyttä ovat itsestä huolehtiminen (fyysinen ja henkinen kunto, hyvät/terveet elämäntavat), joustavuus (työaika/-paikka, työn ja vapaa-ajan suhde, kuormituksen säätely), ja työn mielekkyys, mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön 
  • Alle 30-vuotiaiden työntekijöiden vahvuuksia ovat innostus, energisyys, ja oppimiskyky ja -halu 
  • Alle 30-vuotiaiden työntekijöiden heikkouksia ovat kokemuksen ja ammattitaidon puute, ja lyhytjänteisyys, kärsimättömyys 
  • Yli 50-vuotiaiden työntekijöiden vahvuuksia ovat kokemus, näkemys ja ammattitaito 
  • Yli 50-vuotiaiden työntekijöiden heikkouksia ovat jaksaminen, terveysongelmat, sairaudet ja uuden oppimisen vaikeus 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Työeläkevakuuttajat Tela
Salomonkatu 17 B
00100 Helsinki

https://www.tela.fi/

Työeläkevakuuttajat Tela on kaikkien Suomessa toimivien työeläkevakuuttajien edunvalvontajärjestö. Telan jäseninä ovat kaikki lakisääteistä työeläketurvaa hoitavat työeläkevakuuttajat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkevakuuttajat Tela

Valtaosa työeläkevaroista on sijoitettu vastuullisesti, kertoo kansainvälisiä sitoumuksia seuraava Telan analyysi – mukana uusi mittari22.4.2024 12:39:37 EEST | Tiedote

Työeläkevakuuttajat Telan tuoreen analyysin mukaan valtaosa suomalaisten työeläkevaroista on sijoitettu vastuullisesti. Analyysi tarkastelee vastuullista sijoittamista erilaisten kansainvälisten sitoumusten kautta. Suurin osa 251 miljardin sijoitusvaroista on mukana edistämässä vastuullisen sijoittamisen yhteistyöhankkeita.

Matkalla eläkeuudistukseen18.4.2024 07:08:00 EEST | Blogi

Pääministeri Petteri Orpon hallitus ei puuttunut kehysriihessä työeläkejärjestelmän rakenteisiin, kuten esimerkiksi jäädyttänyt työeläkeindeksiä tai nostanut eläkeikää. Tämä oli hyvä uutinen, sillä kauempana eläketurvan horisontissa siintää haasteita, joiden ratkaisut vaativat pitkäjänteistä kehittämistä. Mikäli järjestelmän rakenteisiin olisi puututtu kehysriihessä, se olisi voinut häiritä käynnissä olevia neuvotteluja seuraavasta eläkeuudistuksesta.

Indeksileikkausten vaikutukset ovat monimutkaisemmat kuin miltä ne näyttävät10.4.2024 15:54:59 EEST | Artikkeli

Hallituksen kehysriihen alla vahvasti esiin nousseet työeläkkeiden indeksileikkaukset voivat uhata työeläkejärjestelmän pitkäaikaista ja harkittua kehittämistä. Ne saattavat näyttää sukupolvinäkökulmasta oikeudenmukaisilta, mutta todellisuudessa ne kohtelisivat eri ikäluokkia hyvin sattumanvaraisesti. Pitkällä aikavälillä leikkausten eläkkeeseen tuoma lovi voi olla merkittävästi suurempi kuin ensinäkemältä voisi kuvitella.

Kehysriihen indeksileikkausten sietämätön keveys9.4.2024 14:38:58 EEST | Blogi

Kehysriihen ympärillä vellovassa eläkekeskustelussa menevät sekaisin lyhyen aikavälin ja pitkän aikavälin uudistaminen. Hallitus on antanut työmarkkinaosapuolille tehtävän neuvotella pitkäjänteisestä eläkeuudistuksesta, jota ei kannattaisi nyt häiritä. Indeksileikkauksia pidetään usein helppoina ja nopeina keinoina julkisen talouden tasapainottamiseen, vaikka tämä ei ole ongelmatonta. Sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden kysymystä ei myöskään voi typistää pelkästään eläkkeiden indeksileikkauksiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye