Työelämästä kannatusta Maisteri AMK-nimikkeelle
- Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot vastaavat erinomaisesti työmarkkinoiden osaamisvaateisiin ja siksi onkin surullista, ettei sitä tunneta työelämässä riittävän hyvin, sanoo puheenjohtaja Jaakko Hyvönen. - Tutkinnon heikko tunnettuus vaikuttaa tutkinnon arvostukseen ja sitä kautta tutkinnon suorittaneiden rekrytointimenestykseen, Hyvönen muistuttaa.
Mitä tutumpi YAMK-tutkinto on, sen paremmaksi vastaajat arvioivat tutkinnon maineen, osaamisen vastaavuuden työelämän tarpeisiin ja sen soveltuvuuden eri tehtäviin. Tutkinnon hyödyllisyys nähdään välittömänä osaamisen kehittymisenä niillä työpaikoilla, joissa työntekijät ovat suorittaneet Tradenomi YAMK-tutkinnon työn ohella.
Valtaosassa näitä työpaikkoja tutkinnon suorittaneen tehtäväkuva ja vastuut kehittyivät sekä työntekijän motivaatio parani. YAMK-tutkinnon nähdään soveltuvan esihenkilö- ja johtotehtäviin paremmin kuin amk-tutkinnon. Silti näihin tehtäviin parhaiten soveltuvana tutkintona koetaan edelleen olevan yliopiston maisteritutkinto.
- Vaikka osaaminen ja työkokemus ovat ratkaisevia tekijöitä rekrytointitilanteissa, on edelleen tutkinnolla painoarvoa. On kaikkien etu, että YAMK-tutkinnon tuottama osaaminen tunnetaan jatkossa paremmin työpaikoilla ja työnantajien keskuudessa, sanoo erityisasiantuntija Tuomas Meriniemi. - Epätietoisuutta aiheuttaa ensisijaisesti tutkintonimike sillä YAMK on lyhenteenä hankala, Meriniemi arvioi.
Lähes puolet vastaajista kannattaa YAMK-tutkintonimikkeen muuttamista Maisteri AMK-muotoon. Vahvimmin nimenmuutoksen kannalla olevat ne vastaajat, jotka tuntevat tutkintoa vain pintapuolisesti.
- Lähtökohdat YAMK-tutkinnon kehittämiselle ovat hyvät, kun työelämä kokee sen hyödylliseksi, Meriniemi sanoo. - Tarvitsemme piristysruiskeen tunnettuuden kasvattamiseksi muuttamalla tutkintonimikkeeksi Maisteri AMK. Muualla Euroopassa vastaavat tutkinnot ovat olleet jo vuosikymmeniä maistereita.
- Maan uudella hallituksella on nyt paikka tehdä historiaa koulutuspolitiikassa selkeyttämällä nimikemuutoksella YAMK-tutkinnon asemaa, Hyvönen sanoo. - Samalla lisätään tutkinnon vetovoimaa ja tunnettuutta, mikä osaltaan auttaisi myös osaajapulan paikkaamisessa, Hyvönen summaa.
Aula Research toteutti toimeksiannostamme alkuvuodesta 2023 selvityksen työnantajien näkemyksistä Tradenomi (YAMK)-tutkintoa kohtaan. Kohderyhmänä olivat yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioiden henkilöt, jotka tekevät itse tai osallistuvat rekrytointipäätöksiin. Selvitys toteutettiin sähköisenä kyselynä ja puhelinhaastatteluin. Selvityksen tuloksiin voi tutustua tarkemmin täällä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko HyvönenPuheenjohtajaTradenomit
Puh:040 515 8591jaakko.hyvonen@tradenomi.fiTuomas MeriniemiErityisasiantuntija, koulutus-, työllisyys- ja elinkeinopolitiikka
Puh:040 357 2628tuomas.meriniemi@tradenomi.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta

Ratavartijankatu 2 (A-porras, 6.krs)
00520 HELSINKI
020 155 8800 (vaihde)http://www.tradenomi.fi
Olemme tulevaisuuteen katsova, maailman parhaan työelämän ja osaamisen puolesta vaikuttava yhteisö, jonka voima tulee tradenomien monipuolisesta osaamisesta. Olemme sitä, mitä jäsenemme erilaisissa uratilanteissa tarvitsevat: opintojen ja työelämän virkistäjä, mentori, manageri ja tarvittaessa puolustajakin.
Toimimme ja viestimme käytännönläheisesti, kunnianhimoisesti ja pilke silmäkulmassa. Niin kuin tradenomit yleensäkin. Muiden korkeakoulutettujen tavoin olemme järjestäytyneet Akavaan ja meitä on lähes 33 000 yhteisössämme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tradenomit
Tradenomien valtuustoon 15 uutta edustajaa16.5.2023 18:43:51 EEST | Tiedote
Kevään valtuustovaalien tulos vahvistettiin äänestysajan päättymisen jälkeen tänään 16.5.2023. Jäsenvaalilla valittiin 30 edustajaa seuraavalle kolmivuotiskaudelle valtuustoomme. Valtuutetuille valittiin myös 30 varajäsentä.
Tradenomien ansiot nousivat, mutta ostovoima heikkeni15.2.2023 10:32:00 EET | Tiedote
Tradenomien keskipalkka oli 4112 euroa kuukaudessa lokakuussa 2022, joka oli keskimäärin kaksi prosenttia enemmän verrattuna edelliseen vuoteen. Suurin syy positiiviseen ansiokehitykseen oli edelleekin kaikille maksettavat yleiskorotukset, henkilökohtaisia palkankorotuksia sai ainoastaan 29 prosenttia tradenomikunnasta. Voimakas inflaatio kuitenkin heikensi tradenomien ostovoimaa palkkojen noususta huolimatta.
Osaamisen kehittäminen verovapaaksi henkilöstöeduksi26.11.2022 15:15:56 EET | Tiedote
Osaamisen merkitys on laajalti tunnustettu Suomen menestystekijänä, mutta työikäisten jatkuva oppiminen vaatii konkreettisia tekoja. Tradenomit esittää osaamisen kehittämistä verovapaaksi henkilöstöeduksi.
Tradenomiopiskelijat: Työharjoittelusta maksettava asianmukaista palkkaa6.11.2022 15:16:04 EET | Tiedote
Ammattikorkeakoulututkinnot sisältävät työharjoittelujaksot, joiden tavoitteena on kartuttaa opiskelijoiden oman alansa osaamista. Samalla opiskelijat saavat tuntumaa työelämään ja jaksot antavat myös työnantajille mahdollisuuden tutustua tulevaisuuden osaajiin.
Perhevapaista sopimatta jättäminen olisi vastuutonta14.10.2022 10:46:51 EEST | Blogi
Tänään 14.10. ratkeaa niin sanotun optiovuoden kohtalo työmarkkinaneuvotteluissa. Pöydällä on ensi vuoden palkankorotusten lisäksi myös nykyisen perhevapaajärjestelmän kirjaaminen työehtosopimuksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme