Työkyvyttömyyseläkehakemusten määrä kääntyi alkuvuonna laskuun

Täyden työkyvyttömyyseläkkeen hakemukset vähenivät Varmassa yli 5 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Myös osittaisen työkyvyttömyyseläkkeen hakemusten määrä on kääntynyt kevään aikana laskuun.
– Hakemusten määrän laskuun ovat vaikuttaneet sekä koronapandemian aiheuttamat muutokset työelämään että taloustilanteeseen. Aiemmasta kehityksestä tiedetään, että työkyvyttömyyseläkehakemukset lisääntyvät talouden noususuhdanteessa ja vähenevät laskusuhdanteessa, ylilääkäri Jan Schugk kertoo.
– Hakemusten määrissä on lisäksi ollut korona-aikana selkeää vaihtelua kuukausittain. Tähän vaihteluun ei ole nähtävissä selkeää yksittäistä syytä. Hakemusten kokonaismäärä on kuitenkin pysynyt ilahduttavasti lasku-uralla, eläkejohtaja Jyrki Rasi täydentää.
Kokonaisuudessaan työkyvyttömyyseläkehakemuksia tuli Varmaan alkuvuonna 5 400.
– Sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksiin perustuvat hakemukset että mielenterveyden häiriöihin perustuvat hakemukset vähenivät, mutta koska mielenterveysperusteisten hakemusten lasku oli niukempaa, lisääntyi niiden suhteellinen osuus hakemuksista, Jan Schugk kertoo.
Varmassa käsitelty 11 eläkehakemusta, joissa koronavirus on työkyvyttömyyden keskeinen syy
Koronaviruspandemian seuraukset näkyvät työkyvyttömyyseläkehakemuksissa, kun Kelan kolmensadan päivän sairauspäivärahakausi on käytetty, eivätkä kaikki sairastuneet ole toipuneet työkykyiseksi. Alkuvuoden aikana olemme Varmassa käsitelleet 11 työkyvyttömyyseläkehakemusta, joissa keskeinen työkyvyttömyyden syy on ollut COVID-19-infektion jälkitila.
Työkyvyttömyyseläkehakemusten hylkäysosuus jatkoi kasvuaan alkuvuonna. Toukokuun loppuun mennessä uusien eläkehakemusten hylkäysprosentti oli 38,9 prosenttia. Myös kuntoutushakemuksia hylättiin aiempaa enemmän. Alkuvuonna 2021 hylkäysosuus oli 34 prosenttia, kun se vuonna 2020 oli 31 prosenttia.
– Hylkäysosuuksien kasvun taustalla on erityisesti mielenterveysperusteisten hakemusten osuuden kasvu, sillä terveydenhuollon hoito- ja toimintakäytännöistä johtuen henkilöt päätyvät usein pitkille sairauspoissaolojaksoille, vaikka sairauden hoito ei tätä vaatisi. Työkyvyttömyyden arviointi perustuu masennus- ja ahdistuneisuustiloissa pitkälti henkilön omaan arvioon ja kuvaukseen voinnistaan, eikä ulkopuolisen henkilön ole aina mahdollista arvioida tilannetta täysin objektiivisesti. Tällöin päädytään liian usein tilanteeseen, jossa henkilön tilanne ei työeläkevakuuttajan toimesta arvioitavan lääkärinlausunnon perusteella kuvaudu niin vaikea-asteisena kuin hän sen itse on kokenut, ja työkyvyttömyyseläkehakemus hylätään. Sama ilmiö heijastuu myös ammatillisen kuntoutuksen puolelle, Jan Schugk selvittää.
Osittaisen vanhuuseläkkeen hakemuksissa kasvua 8 prosenttia
Osittaisen vanhuuseläkkeen hakemusten määrä kasvoi alkuvuonna 8 prosenttia. Myös vanhuuseläkkeissä on kasvua 5 prosenttia.
Eläkehakemusten käsittelyaika lyheni Varmassa alkuvuonna edelleen: kaikkien eläkelajien keskimääräinen käsittelyaika oli 17 päivää. Aika on lyhyempi kuin työeläkealalla keskimäärin. Vanhuuseläkepäätöksen asiakkaamme saivat keskimäärin 5 päivässä.
Eläkehakemuksista jo 65 prosenttia tulee Varmaan sähköisinä hakemuksina. Vanhuuseläkkeen hakijoista valtaosa, 79 prosenttia haki alkuvuonna eläkettä verkossa. Osittaisessa vanhuuseläkkeessä osuus on peräti 95 prosenttia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jan SchugkYlilääkäri
Puh:040 594 1448jan.schugk@varma.fiJyrki RasiEläkejohtaja
Puh:040 519 5150jyrki.rasi@varma.fiHanna LeskeläViestintäpäällikkö
Varman hallinto, eläkepalvelut, työkyvyttömyysriskin hallinta
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 900 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2020 Varman maksutulo oli 4,9 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 6,0 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli maaliskuun 2021 lopussa 52,9 miljardia euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varma
Kutsu medialle: Varman tammi–syyskuun osavuositulos 202515.10.2025 08:56:54 EEST | Kutsu
Varma julkistaa tammi–syyskuun 2025 osavuosituloksen perjantaina 24.10.2025 klo 9. Samalla järjestämme tiedotustilaisuuden median edustajille.
Varmalta analyysi työkykyjohtamisen vaikuttavuuden arviointiin: aktiivinen työkykyjohtaminen vähentää työkyvyttömyyttä9.10.2025 08:39:11 EEST | Tiedote
Varma on kehittänyt alalla ensimmäisenä tilastollisen mallin työkykyjohtamisen vaikuttavuuden arviointiin. Arviointia varten olemme kehittäneet työkykyiset työvuodet -mittarin. Työkykyisten työvuosien avulla arvioidaan, millaisia vaikutuksia aktiivisella työkykyjohtamisella on.
Katajanokan Laituri on voittanut Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon6.10.2025 16:57:17 EEST | Tiedote
Varman omistama puurakenteinen toimitilarakennus Katajanokan Laituri on palkittu Arkkitehtuurin Finlandia -palkinolla. Katajanokan Laituri valittiin voittajaksi neljästä finalistiehdokkaasta.
Katajanokan Laituri wins Finlandia Prize for Architecture6.10.2025 16:57:17 EEST | Press release
Katajanokan Laituri, the wooden commercial building owned by Varma, has won the Finlandia Prize for Architecture. Katajanokan Laituri was selected as the winner from among four finalists.
Varma selvitti sijoituskohteidensa valmiutta luontokadon hillintään – vesi noussut yritysten luontolinjausten ytimeen2.10.2025 08:37:59 EEST | Tiedote
Yritykset ovat ottaneet edistysaskelia luonnon monimuotoisuuden huomioimiseksi omassa toiminnassaan. Tämä käy ilmi selvityksestä, jossa kartoitimme kolmatta kertaa sijoituskohteinamme olevien yritysten valmiutta hillitä luontokatoa. Kestävään vesivarojen hallintaan liittyvät linjaukset olivat yleistyneet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme