Keskuskauppakamari

Työllisyysaste lomatunnelmissa - “Muuttuuko lopulta mikään muu kuin hallituksen ulkoinen viestintä?”

20.12.2019 08:22:07 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote

Jaa
Työllisyys on 72 000 työllisen päässä hallituksen asettamasta tavoitteesta. Luku käy ilmi Keskuskauppakamarin työllisyystavoitelaskurista, jossa seurataan hallituksen työllisyystavoitteen etenemistä. Työllisyysasteen kehitystä voi seurata osoitteessa www.tyollisyystavoite.fi. Sivustolla pidetään myös kirjaa päätösperäisistä työllisyystoimista ja niiden työllisyysvaikutuksista.

Työllisyystavoitelaskuri perustuu Tilastokeskuksen julkaisemiin työllisyyslukuihin. Tänään julkaistut työllisyysluvut osoittavat, että työllisyysasteen trendi pysyi paikallaan sen ollessa 72,6 prosenttia vuoden 2019 marraskuussaTyöttömyysasteen trendi oli 6,7 prosenttia marraskuussa 2019. 

Työllisyysaste on lomatunnelmissa. Ei nähty positiivista kehitystä, mutta eipä menty alaspäinkään. Luvut olivat odotettuja kuin Suomen syksyinen pimeys”, Keskuskauppakamari pääekonomisti Mauri Kotamäki sanoo. 

Sekä työllisyysasteen että varsinkin työttömyysasteen trendi on pysytellyt tasaisena jo pitkään. Kiinnostavaa on nähdä, kuinka päättäjät asiaan reagoivat ja kommentoivatTyöllisyyskehitys ei näytä toistaiseksi tukevan hallituksen työllisyystavoitteen saavuttamista”, Kotamäki jatkaa. 

Suomen hallitus on sitoutunut 75 prosentin työllisyystavoitteeseen eli työllisyysasteen trendin pitäisi olla 75 prosenttia vuoden 2023 lopussa. 

”Rinteen hallitus vaihtui Marinin hallitukseksi. Mutta muuttuuko lopulta mikään muu kuin hallituksen ulkoinen viestintäHallitus toteuttanee hallitusohjelmaa – olipa pääministerinä sitten Rinne tai Marin”, Kotamäki sanoo. 

”Mielenkiintoista on, että hallituksen linjaama työllisyystavoite on kuin kaksiteräinen miekka. Se on tavoitteena hyvä. Mutta käytännön toimet tulevat aiheuttamaan hallituksen sisälläkin eripuraa”, Kotamäki pohtii. 

Kotamäen mukaan hallituksen työllisyystoimista ei vielä juurikaan ole tietoa. Siksi paradoksaalisesti työllisyystavoite saattaa aiheuttaa laajempaa epävarmuutta sekä työllisyystoimenpiteiden luonteen että hallituksen uskottavuuteen yleisemmin. 

Hallituksen luotto työmarkkinaosapuoliin on suurta, mutta takeita yhteisymmärryksestä ei ole. Hallitus on myös sitoutunut vastuulliseen budjettipolitiikkaan, jonka seurauksena se joutuu arvioimaan uudelleen julkisen talouden kokonaisuutta, mikäli työllisyystavoitteeseen ei päästä. Se voi tarkoittaa menoleikkauksia tai pahimmassa tapauksessa veronkiristyksiä”, Kotamäki sanoo. 

”Tammikuussa hallitus saa iltakouluunsa arvion työllisyysryhmien työn etenemisestä. Hyvässä tapauksessa epävarmuus toimien suhteen hälvenee, mutta huonossa tapauksessa epävarmuus kasvaa entisestään”, Kotamäki päättää. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Vientikysely: 64 prosenttia yrityksistä uskoo viennin kasvuun – geopoliittisen epävarmuuden lisääntyminen ei ole horjuttanut odotuksia20.3.2026 06:57:00 EET | Tiedote

Kauppakamareiden vientiyrityksille tehtyyn kyselyyn vastanneista 64 prosenttia arvioi vientinsä kasvavan kuluvana vuonna verrattuna edellisvuoteen. Kymmenen prosenttia yrityksistä puolestaan uskoo viennin vähenevän. Tulokset ovat lähes samalla tasolla kuin edellisessä kyselyssä joulukuussa, vaikka kansainvälinen toimintaympäristö on kiristynyt entisestään. Yritysten mukaan suurin vientinäkymiä heikentävä tekijä on Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin hallinnon toimiin liittyvä epävarmuus.

Suomi jäi hallitusten naisjäsenissä EU:n kärkikymmeniköstä - seitsemässä EU-maassa naisten osuus yli 40 prosenttia19.3.2026 06:57:00 EET | Tiedote

Keskuskauppakamarin naisjohtajakatsauksesta selviää, että vaikka naisten osuus hallitusten jäsenistä on Suomessa ennätystasolla, EU- ja ETA-maiden vertailussa Suomi jää edelleen kärkikymmenikön ulkopuolelle. Johtoryhmävertailussa Suomi sijoittuu viidenneksi. Naisten yhteenlaskettu osuus suurimpien suomalaisten pörssiyhtiöiden hallitusten ja johtoryhmien jäsenistä nousi jo 35 prosenttiin.

Keskuskauppakamari: Työntekijöiden suojeleminen kiskonnalta on tarpeellinen uudistus - epärehelliset yritykset eivät saa hyötyä rehellisten kustannuksella18.3.2026 06:57:00 EET | Tiedote

Keskuskauppakamari pitää hallituksen esitystä uusista rikoslain säännöksistä koskien kiskontaa ja törkeää kiskontaa työelämässä ratkaisevan tärkeänä askeleena työntekijöiden suojelemiseksi ja reilun kilpailun turvaamiseksi. Esitys vastaa konkreettiseen tarpeeseen puuttua tilanteisiin, joissa työntekijöiden kiristys ja alipalkkaus ovat mahdollistaneet epäeettisille toimijoille kustannusedun rehellisten yritysten kustannuksella.

Finland Chamber of Commerce: Protecting employees from exploitation is a necessary reform18.3.2026 06:57:00 EET | Press release

The Finland Chamber of Commerce considers the Government proposal introducing new Criminal Code provisions on exploitation and aggravated exploitation in working life as a crucial step in protecting employees and safeguarding fair competition. The proposal responds to a concrete need to intervene in situations where the coercion and underpayment of workers have enabled unethical operators to gain a cost advantage at the expense of honest companies.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye