Työmarkkinajärjestöt: Ihmisten toimintakyvyn parantaminen liikuntaa lisäämällä edellyttää tekoja tulevalta hallitukselta
Suomalaisten liikkumisen lisääminen ja samalla toimintakyvyn parantaminen tulee nostaa hallitusohjelman yhdeksi kärkihankkeeksi, toteavat työmarkkinajärjestöt. Tilannekuva suomalaisten toimintakyvystä on huolestuttava. Viime aikoina esillä on ollut erityisesti liikunnan yhteys mielenterveyteen sekä lasten ja nuorten liikunnan vähäisyys. Suunnan muutoksella on suuri merkitys sekä työelämälle että kansanterveydelle ja sitä kautta voidaan vaikuttaa myös sote-menoihin.
– Huomisen työkyky on rakennettava tänään, muistuttavat palkansaajajärjestöt SAK, Akava ja STTK sekä työnantajia edustavat EK, KT ja Kirkon työmarkkinalaitos. Tämä koskee nykyisten työikäisten lisäksi työelämään tulevia uusia sukupolvia. Vaikka työkyky ei ole yhtä kuin fyysinen kunto, liikkuminen parantaa työntekijän jaksamista ja pidentää työuria sekä lisää tuottavuutta, oppimista ja keskittymiskykyä.
Liikkumalla saatavaa parempaa työkykyä voidaan tukea työyhteisöissä monin tavoin. Työyhteisöissä voidaan esimerkiksi kannustaa pyöräilyyn ja kävelyyn työmatkoilla sekä työpäivän aikaisissa siirtymisissä ja liikunnallisin virkistyspäivin tai tarjoamalla vapaa-ajalle liikunta- ja virikeseteleitä. Myös moniammatillista tukea ja apua tarjoavalla työterveyshuollolla on tärkeä rooli.
Erityistoimia ja -panostuksia tarvitaan myös lasten ja nuorten liikkumisen lisäämiseksi.
– Myönteinen pohja liikkumiselle rakennetaan päiväkodeissa ja kouluissa. Arkiliikunnan ja liikunnallisten harrastuksien pitäisi olla kaikille lapsille mahdollista. Lasten ja nuorten liikkumista lisäämällä edistetään tulevaisuuden toimintakykyä ja tuottavuutta, järjestöt toteavat.
Tutkimusten mukaan vain noin kolmasosa lapsista ja nuorista saavuttaa liikkumissuosituksen (LIITU 2022). Noin 40 prosentilla oppilaista fyysinen toimintakyky on tasolla, joka voi vaikeuttaa arjessa jaksamista (Move! 2022). Lasten ja nuorten liikkuminen vähentyy huomattavasti siirryttäessä nuoremmista vanhempiin ikäryhmiin. Lukiolaisilla liikkumisen määrä on jopa vähäisempää kuin työikäisillä aikuisilla (Liikuntaraportti 2022).
Työmarkkinajärjestöt SAK, Akava, STTK, EK, KT ja Kirkon työmarkkinalaitos kokoontuvat yhteiseen työhyvinvointipäivään 17.4. teemalla ”Hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä”. Suomen Olympiakomitea ja Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia URHEA järjestävät työmarkkinajärjestöjen tapahtuman Urhea-hallissa Helsingissä.
Akava, puheenjohtaja Maria Löfgren
Elinkeinoelämän keskusliitto EK, toimitusjohtaja Jyri Häkämies
Kirkon työmarkkinalaitos, kirkkoneuvos Anna Kaarina Piepponen
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, toimitusjohtaja Markku Jalonen
SAK, puheenjohtaja Jarkko Eloranta
STTK, puheenjohtaja Antti Palola
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Akava: Tarvitsemme laajan ohjelman yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseksi30.5.2023 09:31:39 EEST | Tiedote
Noin kolmannes 18–35-vuotiaista korkeasti koulutetuista on havainnut epäasianmukaista tai syrjivää kohtelua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan opiskeluissa tai työpaikalla, kertoo tuore Akava Works -selvitys.
Akavan opiskelijat: Tavoitteemme vahvemmasta asemasta Akavan hallituksessa toteutui29.5.2023 14:01:20 EEST | Tiedote
– Olemme iloisia, kun Akavan opiskelijoiden ääni kuuluu jatkossa yhä paremmin Akavassa ja asemamme on jatkossa vahvempi Akavan hallituksessa. Saimme sääntömuutoksen kautta oman jäsenen ja varajäsenen paikan Akavan hallitukseen. Meillä on siis jatkossa äänioikeus Akavan hallituksen päätöksenteossa pelkän puhe- ja läsnäolo-oikeuden sijaan, toteaa Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja Nicole Ojala.
Akava: Koulutuksen rahoituksen varmistamiseksi tarvitaan pitkän aikavälin suunnitelma29.5.2023 13:13:19 EEST | Tiedote
Tulevan hallituksen on sitouduttava lupaukseen, että koulutuksesta ei leikata, painottaa Akava. Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren toteaa puheessaan Akavan liittokokouksessa, että koulutus ja osaaminen vaativat pitkäjänteistä parlamentaarista sopua rahoituksesta.
Hallitusneuvotteluissa suunnitellaan jättileikkauksia koulutukseen – voisi johtaa yli 100 oppilaitoksen lakkauttamiseen23.5.2023 14:10:01 EEST | Tiedote
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan hallitusneuvottelijat suunnittelevat valtiovarainministeriön esityksen pohjalta jopa 50 prosentin leikkausta vapaan sivistystyön rahoituksesta. Tällä olisi rajuja seurauksia muun muassa työllisyydelle, jatkuvalle oppimiselle, kansan hyvinvoinnille ja alueelliselle tasa-arvolle. Leikkausten seurauksena moni oppilaitos joutuisi panemaan lapun luukulle, todetaan 14 tahon yhteisessä kannanotossa.
Työmarkkinakeskusjärjestöt: Jaettu perhevastuu lisää työhyvinvointia ja työelämän tasa-arvoa15.5.2023 12:55:29 EEST | Tiedote
Työmarkkinakeskusjärjestöt kannustavat työpaikkoja tukemaan perhevastuun tasaisempaa jakautumista. Perhevapaauudistus mahdollistaa työelämän tasa-arvon parantamisen työpaikoilla, mutta lisäksi tarvitaan työpaikkojen yhteisiä pelisääntöjä ja hyvien käytäntöjen kehittämistä sekä koko työyhteisön perhemyönteistä suhtautumista, painottavat EK, Akava, Kirkon työmarkkinalaitos, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, SAK, STTK ja Valtion työmarkkinalaitos. Järjestöt julkaisevat perheiden päivänä aineistoa työpaikkojen käyttöön.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme