Työmarkkinakeskusjärjestöt: Työ- ja osaamisperusteinen maahanmuutto kaipaa aktiivisia toimia myös seuraavalla hallituskaudella
11.11.2022 10:00:00 EET | STTK ry. | Tiedote

Väestön ikääntyminen ja työikäisen väestön supistuminen heikentävät Suomen pitkän aikavälin kasvunäkymiä. Monet toimialat kärsivät jo nyt osaajapulasta. Lisääntyvä työ- ja osaamisperusteinen nettomaahanmuutto on keino vahvistaa julkista taloutta ja talouden kasvunäkymiä pitkällä aikavälillä. Työllisyysasteen nostamiseksi tarvitaan myös koulutustason nostoa ja joustavia mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen työuran aikana.
Kuluvalla hallituskaudella on tehty oikeita toimia esimerkiksi lupamenettelyn nopeuttamiseksi ja ennakoitavuuden parantamiseksi monien ryhmien osalta. Tämä työ vaatii jatkoa ja laajentamista, jotta lupamenettely on yhdenvertainen, eikä maahantulijoista muodostu kahden kerroksen väkeä. Myös harmaan talouden ja työperäisen hyväksikäytön torjuntaan on panostettu kuluvalla hallituskaudella. Kehittämisessä ollaan oikealla tiellä, mutta johdonmukaisia toimia tarvitaan lisää.
Järjestöjen mielestä työvoimapulasta kärsivien alojen ja kasvualojen on oltava kansainvälisen rekrytoinnin ytimessä. Ammatinharjoittamisluvan edellyttämien tehtävien osalta osaajien ammattipätevyydestä ei voida kuitenkaan tinkiä. Seuraavalla hallituskaudella on panostettava esimerkiksi maahan muuttaneiden kielikoulutukseen sekä selkeisiin osaamisen tunnistamisen ja tutkintojen tunnustamisen palveluihin.
Työllisyysasteen kestävä nostaminen edellyttää, että työntekijät ja opiskelijat kiinnittyvät aidosti osaksi suomalaisia työmarkkinoita ja työyhteisöjä. Maahanmuuttajille on tarjottava laadukkaita työelämän neuvontapalveluja sekä tietoa Suomen työmarkkinoista ja työnteon ehdoista heidän omalla äidinkielellään. Myös perheenjäsenten asettautumista ja puolison työllistymistä on tuettava.
Keskusjärjestöjen maahanmuuttoaiheinen seminaari järjestetään tänään Helsingissä Tiedekulmassa klo 10.00 – 12.00. Siellä kuullaan kansanedustajien näkemyksiä työperusteisen maahanmuuton tarpeesta ja edistämisestä sekä hyväksikäytön torjunnasta.
Allekirjoittajat:
Jyri Häkämies, Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Jarkko Eloranta, Suomen Ammattijärjestöjen Keskusliitto SAK
Pekka Piispanen, Akava ry
Antti Palola, STTK ry
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Asiantuntija Mikko Räsänen, 040 722 4100, mikko.rasanen@ek.fi
Maahanmuutto- ja työllisyyspolitiikan asiantuntija Eve Kyntäjä, 040 051 3162, eve.kyntaja@sak.fi
Johtava asiantuntija Miika Sahamies, 050 530 5366, miika.sahamies@akava.fi
Johtaja Taina Vallander, 040 184 1464, taina.vallander@sttk.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
80 vuotta oikeudenmukaisen työelämän puolesta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja noin 400 000 jäsentä.
Työskentelemme tasa-arvoisen, yhdenvertaisen ja turvallisen työelämän puolesta yhdessä jäsenliittojemme kanssa. Visiomme on oikeudenmukainen työelämä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
Palkansaajakeskusjärjestöt: Hyvä arviointiväline ei korvaa palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanon puutteita3.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi uuden mallin työn vaativuuden arviointiin. SAK, Akava ja STTK pitävät mallia tärkeänä välineenä, mutta yksinään se ei pysty korvaamaan palkka-avoimuusdirektiivin kansallisen toimeenpanon puutteita.
Hallitus ei vieläkään ottanut suomalaisten arjen haasteita tosissaan1.9.2026 20:36:32 EEST | Tiedote
Hallitus kertoi viimeisessä budjettiriihessään, että Suomi on saatu jaloilleen. Työttömyyden ja toimeentulon haasteiden kanssa painiskelevien suomalaisten voi olla vaikea uskoa tätä. Valitettavasti budjettiriihen päätökset eivät tarjoa tilanteeseen helpotusta.
STTK: Työajan lyhentäminen voi parantaa jaksamista18.8.2026 06:15:00 EEST | Tiedote
Työajan lyhentäminen voi tarjota ratkaisuja työelämän vaihteleviin kuormitustilanteisiin ja vahvistaa työntekijöiden motivaatiota. Näin arvioi tutkija, valtiotieteiden tohtori Anna Kuokkanen STTK:lle laatimassaan selvityksessä.
Talouskasvu hyödyttämään myös palkansaajia – sopeutus veropainotteiseksi14.8.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomen talous kasvaa jo kolmatta vuotta. Silti työttömyys on korkealla ja julkiset palvelut ongelmissa. Ensi vaalikauden talouspolitiikan ytimessä on oltava suomalaisia laajasti hyödyttävä kasvu. Sopeutus puolestaan on tehtävä veropainotteisesti - kuten STTK:n eduskuntavaalikyselyn perusteellakin toivotaan.
STTK: Eläkejärjestelmän heikentämisen lasku lankeaisi nuorille13.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Huonosti hoidettua julkista taloutta ei pidä paikata hyvin hoidetun eläkejärjestelmän varoilla. Viimeisin esitys liittyy eläkemaksun alentamiseen. Se heikentäisi eläkejärjestelmän kestävyyttä ja riskit siirtyisivät nuorille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
