Tekniikan akateemiset - TEK

”Työmarkkinoille valmistuu loppuunpalaneita ihmisiä”

Jaa
Tekniikan alan opiskelijoista puolet on huolissaan jaksamisestaan, selviää Tekniikan akateemiset TEKin tuoreesta opiskelijatutkimuksesta. Jaksamishuolia on enemmän kandi- kuin maisteriopiskelijoilla. TEK tarjoaa ensihätään tukichatin.
Jaksaminen lukuvuoden aikana. Lähde: TEKin opiskelijatutkimus 2019, 2020 ja 2021. Graafi: Jenni Kiviniemi
Jaksaminen lukuvuoden aikana. Lähde: TEKin opiskelijatutkimus 2019, 2020 ja 2021. Graafi: Jenni Kiviniemi

Tekniikan alan korkeakouluopiskelijoista 51 prosenttia koki olleensa useita kertoja tai jatkuvasti huolissaan jaksamisestaan vuoden 2021 aikana. Ainoastaan 15 prosenttia vastaajista kertoi, ettei oma jaksaminen ole huolettanut.

”Olen jo opiskelijana aivan loppu. Valmistumisen jälkeen (jos edes valmistun) minulla on edessä vuosien määräaikaisputki vailla lomia. Miten kenenkään on tarkoitus selvitä tästä täysissä järjissä ja voimissa?”
(Kandiopiskelija, TEKin opiskelijatutkimus 2021)

– Opiskelijoiden jaksamisvaikeudet ovat äärimmäisen huolestuttavia. Valitsemme huolella maan parhaita opiskelemaan ja työmarkkinoille valmistuu valmiiksi väsyneitä, loppuunpalaneita ihmisiä, TEKin toiminnanjohtaja Jari Jokinen sanoo.

Luvut ovat nousseet kolmen vuoden tarkastelujaksolla. Vuonna 2020 omasta jaksamisestaan oli huolissaan 43 prosenttia tekniikan alan opiskelijoista ja vuoden 2019 aikana 41 prosenttia. Viimeisin luku on tilanne jo ennen koronapandemiaa.

Samalla tarkastelujaksolla tekniikan alan opiskelijoiden hyvinvointi on heikentynyt. Kun vielä vuonna 2019 kokonaishyvinvointinsa arvioi hyväksi tai erittäin hyväksi 70 prosenttia, vuonna 2021 luku on enää 56 prosenttia.

– Opiskelijatutkimuksen 2021 tulokset ovat odotetusti, mutta synkästi vielä huonommat kuin vuoden 2020 tulokset eli trendi on selvä ja laskeva, TEKin tutkimuspäällikkö Susanna Bairoh kommentoi.

Kandivaiheen opiskelijoilla enemmän jaksamishuolia

Jaksamisestaan olivat huolissaan enemmän kandi- kuin maisterivaiheen opiskelijat. Opintojensa alkupuolella olevista, kanditutkintoaan tekevistä 56 prosenttia koki huolta usein tai jatkuvasti. Maisterivaiheen luku on 47. Tutkimukseen vastanneista puolet tekivät kandidaatin tutkintoaan ja puolet maisterin tutkintoa.

– Kandiopiskelijat ovat aikaisempaa enemmän huolissaan jaksamisestaan, myös miehet. Maisteriopiskelijoista naiset ovat selvästi enemmän huolissaan jaksamisestaan kuin miehet, Bairoh kertoo.

Tsemppiviestit eivät riitä

– Opiskelijat kokevat, että ongelma kuitataan vain tsemppiviestein. Sanat eivät enää riitä. Haluamme olla mukana ratkaisemassa ongelmaa, TEKin jäsenyysvastaava Anniina Pokki sanoo.

TEK tarjoaa opiskelijoille maaliskuun loppuun saakka maksuttoman chatin, johon opiskelija voi tulla anonyymisti juttelemaan murheistaan koulutetun vertaispäivystäjän kanssa. Chatin tuottaa opiskelijoiden mielenterveyttä edistävä Nyyti ry TEKin lahjoitusvaroilla osana mielenTEKoja-hanketta.

TEKin opiskelijatutkimus

Tekniikan akateemiset TEK tekee opiskelijatutkimuksen vuosittain opiskelijajäsenilleen. Tuoreimpaan tutkimukseen vastasi 3 260 opiskelijaa ja vastausprosentti oli 18. Anonyymi web-kysely oli auki syyskuussa 2021.

Webinaari: Väsyneeksi valmistuvat

Tuloksia TEKin opiskelijatutkimuksesta pe 4.2.2022 klo 10.00 – myös median edustajat ovat tervetulleita. Lue lisää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jari Jokinen, TEKin toiminnanjohtaja, +358 40 091 4839, jari.jokinen@tek.fi


Susanna Bairoh, TEKin tutkimuspäällikkö, +358 9 2291 2563, susanna.bairoh@tek.fi


Anniina Pokki, TEKin jäsenyysvastaava, +358 40 670 1440, anniina.pokki@tek.fi

Kuvat

Jaksaminen lukuvuoden aikana. Lähde: TEKin opiskelijatutkimus 2019, 2020 ja 2021. Graafi: Jenni Kiviniemi
Jaksaminen lukuvuoden aikana. Lähde: TEKin opiskelijatutkimus 2019, 2020 ja 2021. Graafi: Jenni Kiviniemi
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tekniikan akateemiset - TEK
Tekniikan akateemiset - TEK
Ratavartijankatu 2
00520 HELSINKI

09 229 121http://www.tek.fi

Tekniikan akateemiset TEK on tekniikan alan yliopistokoulutettujen etu- ja palvelujärjestö. Jäsenet ovat tekniikan, tietojenkäsittelyn, arkkitehtuurin tai luonnontieteiden yliopistotutkinnon suorittaneita ja näiden alojen opiskelijoita. TEK tukee jäseniään työuralla, edistää ammattikunnan osaamista ja yhteisöllisyyttä sekä rakentaa kestävää hyvinvointiyhteiskuntaa. Noin 80 000 jäsenellään TEK on Akavan toiseksi suurin jäsenliitto ja Suomen kahdeksanneksi suurin ammattiliitto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tekniikan akateemiset - TEK

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye