Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Työmenetelmän riskien arviointi oli virheellinen – esimiehille sakkoja työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta

Jaa
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut eteläpohjalaisen yhtiön kaksi esimiestä työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta 10 päiväsakkoon henkilöä kohden. Sakkojen lisäksi tuomitut esimiehet velvoitettiin yhtiön kanssa yhteisvastuullisesti maksamaan vahingoittuneelle työntekijälle korvauksia kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta, tilapäisestä psyykkisestä haitasta, pysyvästä haitasta, pysyvästä kosmeettisesta haitasta sekä ansiomenetyksestä. Tuomitut esimiehet velvoitettiin myös yhteisvastuullisesti yhtiön kanssa korvaamaan asianomistajan oikeudenkäyntikulut. Tämän lisäksi tuomitut esimiehet velvoitettiin suorittamaan rikosuhrimaksuja sekä korvaamaan todistelukustannuksia valtiolle. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 8.3.2023.

Tuomittu teko on tapahtunut aikavälillä 11.9.–14.12.2020. Työturvallisuuspuute tuli esille työtapaturman tutkimisen yhteydessä. Työntekijä oli laskemassa kattonosturilla puristustyökaluilla lastattua häkkiä lipeäaltaaseen. Pesuhäkin ollessa altaan yläpuolella, häkki oli jäänyt osittain altaan reunan päälle, jolloin työntekijä oli ohjannut häkkiä kädellään. Häkki oli tällöin irronnut ja pudonnut altaaseen, jolloin työntekijän käsi oli jäänyt puristuksiin häkin ja altaan reunan väliin.

Käräjäoikeus on katsonut, että työsuojelusta on yhtiössä huolehdittu hyvin, eikä rakenteellisen työsuojelun edellytyksiä ole organisaatiotasolla laiminlyöty. Myös työntekijän perehdyttämisestä ja perehdyttämisen vastuuhenkilöistä on yhtiössä huolehdittu. Toimivasta työsuojeluorganisaatiosta huolimatta yksittäistä vaarallista työtapaa ei ole tunnistettu ennen sattunutta onnettomuutta. Vaaratekijä on onnettomuuden jälkeen poistettu asianmukaisin toimenpitein. Käräjäoikeus on katsonut, että työtapaturma on johtunut virheellisestä riskiarvioinnista, eikä arvioinnin puutteesta. Täten käräjäoikeus on todennut, että syytteessä olevan yhtiön sekä yhtiön toimitusjohtajan ei ole ollut mahdollisuutta toimia asiassa toisin. Syyte sekä yhtiötä että toimitusjohtajaa kohtaan on hylätty.

Esimiehiin kohdistuneiden syytteiden arvioinnissa käräjäoikeus on todennut, että vapaasti roikkuvan taakan aiheuttama putoamisvaara on ollut sellainen seikka, että esimiehien olisi tullut ymmärtää, että taakan kädellä ohjaaminen on vaarallinen työmenetelmä ja vaara-alueelle menemistä. Vaara-alueelle meneminen olisi ollut estettävissä. Täten käräjäoikeus on kokonaisuuden arvioiden katsonut, että esimiehet ovat toimineet huolimattomasti, kun he eivät ole tätä riskiä tunnistaneet ja ryhtyneet riittäviin toimenpiteisiin sen poistamiseksi. Käräjäoikeus on kuitenkin todennut, että esimiesten syyllisyys on jäänyt asiassa hyvin vähäiseksi.

Yhtiölle ei ole määrätty yhteisösakkoa, koska yhtiön toiminnassa tehty rikos on käräjäoikeuden näkemyksen mukaan ollut vähäinen.

Työsuojeluviranomainen muistuttaa, että työnantajalla on velvollisuus huolehtia työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Työnantajan on työturvallisuuslain mukaan riittävän järjestelmällisesti selvitettävä ja tunnistettava työstä, työtilasta, muusta työympäristöstä ja työolosuhteista aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät. Lisäksi työvälineasetuksen mukaan, työnantajan on järjestelmällisesti selvitettävä ja arvioitava työvälineen turvallisuus. Jos työvälineen käyttö aiheuttaa vaaraa tai haittaa, työnantajan on ryhdyttävä vaaran tai haitan poistamiseksi tarvittaviin toimenpiteisiin välittömästi. Myös muut tunnistetut vaara- ja haittatekijät tulee poistaa tai, jos tämä ei ole mahdollista, korvata vähemmän vaarallisilla tai vähemmän haitallisilla.

Lisäksi työsuojeluviranomainen muistuttaa, että työnantajalla on jatkuva velvollisuus oma-aloitteisesti ja aktiivisesti tarkkailla työoloja ja ryhtyä epäkohtia havaitessaan asian vaatimiin toimenpiteisiin.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio 23/109666, asianumero R 22/1445. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lakimies Sabina Saramo-Kuusisaari, puh. 0295 018 829, etunimi.sukunimi(at)avi.fi
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Lagen om djurvälfärd - hundar ska alltid ha tillgång till rent dricksvatten11.9.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande

Enligt lagen om djurvälfärd ska hundar alltid ha tillgång till dricksvatten, oberoende av årstid. I permanenta djurhållningsplatser för hundar, till exempel en inhägnad på gården, ska det hela tiden finnas dricksvatten. Undantag från kravet på att hundar alltid ska ha tillgång till vatten kan endast göras i särskilda situationer på yrkesmässiga draghundsgårdar i samband med köldgrader.

Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömässä hoitoon pääsyssä puutteita Kainuun hyvinvointialueella11.9.2025 07:45:00 EEST | Tiedote

Kainuun hyvinvointialueella kiireettömän perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti vuonna 2024. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan asiakkaat eivät ole päässeet hoitoon ns. hoitotakuuajan puitteissa. Merkittävimmät puutteet molemmissa palveluissa ovat Kajaanin alueella. Aluehallintovirasto jatkaa Kainuun hyvinvointialueen hoitoon pääsyn määräaikojen valvontaa.

Regionförvaltningsverket upptäckte brister i Varhas ordnande av mentalvård och missbrukarvård8.9.2025 12:31:00 EEST | Pressmeddelande

Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland har gett Egentliga Finlands välfärdsområde en anmärkning för framtiden om att klienter som använder rusmedel och rehabiliteringsklienter inom mentalvården ska beviljas service-, vård- och rehabiliteringshelheter som motsvarar deras servicebehov. Välfärdsområdet ombeds före början av december redogöra för de åtgärder som vidtagits för att förbättra dess rutiner och tillgången till servicen.

Aluehallintovirasto havaitsi puutteita Varhan mielenterveys- ja päihdepalvelujen järjestämisessä8.9.2025 12:30:00 EEST | Tiedote

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on antanut Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle huomautuksen vastaisen varalle siitä, että päihteitä käyttäville asiakkaille ja mielenterveyskuntoutujille tulee myöntää heidän palvelutarvettaan vastaavat palvelu-, hoito- ja kuntoutuskokonaisuudet. Hyvinvointialueelta pyydetään joulukuun alkuun mennessä selvitystä tekemistään palvelujen saatavuutta ja toimintatapoja parantavista toimenpiteistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye