Työnantaja irtisanoi raskaana olleen työntekijän – hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota työsyrjinnästä
Tapauksessa työnantajan edustaja oli irtisanonut raskaana olleen työntekijän taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla. Työnantaja oli kuitenkin hieman ennen irtisanomista jatkanut samoja työtehtäviä tehneen määräaikaisen työntekijän työsopimusta. Myöhemmin yhtiön liiketoiminta oli päättynyt. Tapauksesta kerrotaan myös käräjäoikeuden tuomiota koskevassa tiedotteessa 1.7.2021.
Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut siitä, että työnantaja oli asettanut työntekijän epäedulliseen asemaan raskauden takia ilman painavaa, hyväksyttävää syytä. Hovioikeus myös täydensi käräjäoikeuden perusteluja hovioikeudessa esitetyn näytön perusteella. Muun muassa se seikka, että irtisanottu työntekijä olisi voinut tehdä lisäksi sellaisia yhtiön toimialan kannalta keskeisiä tehtäviä, joita määräaikainen työntekijä ei voinut tehdä, tuki sitä, että työnantajan menettely oli syrjivää.
Työsuojelun lakimies Maija Nikkasen mukaan huolimatta siitä, että työnantajalla olisi lain mukainen taloudellinen peruste irtisanomiselle, ei henkilöstön vähentäminen saa tapahtua syrjivällä perusteella.
Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 19.8.2022, asianumero R 21/963.
Kymenlaakson käräjäoikeuden tuomio 29.6.2021, asianumero R 20/1024
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lakimies Maija Nikkanen, puh. 0295 016 543, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lapsen etu tulee asettaa etusijalle – sosiaalityöntekijän roolia ei voi ohittaa14.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 3.11.2025 valvontapäätöksen Etelä-Savon hyvinvointialueen (Eloisa) lastensuojelun palvelutarpeen arviointiin ja päätöksentekoon liittyvistä käytännöistä.
Lapissa järjestetään kolmas elinkeinoelämälle suunnattu maanpuolustuskurssi13.11.2025 09:40:00 EET | Tiedote
Lapin aluehallintovirasto, Jääkäriprikaati ja Lapin Kauppakamari järjestävät Lapin alueellisen maanpuolustuksen erikoiskurssin Rovaniemellä 13.11.
Peippolan tilapäishoidon yksikössä Kuopiossa puutteita rajoitustoimenpiteiden käyttämisessä ja omavalvonnassa11.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 29.10.2025 valvontapäätöksen, joka koskee Pohjois-Savon hyvinvointialueen vammaispalvelujen Peippolan tilapäishoidon yksikköä Kuopiossa. Yksikössä annetaan lyhytaikaista hoitoa vammaispalvelujen asiakkaana oleville lapsille muun muassa omaishoidon tuen vapaiden aikana.
Pelastuslaitoksen toistuva henkilöstövaje rikkoo palvelutasoa Pirkanmaalla10.11.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautuksen pelastustoimen palvelutason toistuvasta rikkomisesta. Aluehallintovirasto katsoo, että pelastustoimen tehtäviä ei voida hoitaa tehokkaasti ilman riittävää henkilöstöä. Henkilöstön minimivahvuuden toistuva alittaminen vaarantaa kansalaisten turvallisuuden ja perusoikeudet.
Raudoitusverkkoja putosi työntekijöiden päälle – työnjohtajalle sakkoja6.11.2025 10:53:46 EET | Tiedote
Pirkanmaan käräjäoikeus on 5.11.2025 antamassaan tuomiossa katsonut rakennustyömaalla työmaapäällikkönä toimineen henkilön syyllistyneen työturvallisuusrikokseen. Hänelle tuomittiin 35 päivän sakkorangaistus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
