Työntekijä kuoli kuivajään valmistuksessa – ehdollista vankeutta ja sakkoja
Oulun käräjäoikeus antoi tuomion 22.2.2023. Yrityksen kuivajäätä valmistavan toimipisteen esimies tuomittiin työturvallisuusrikoksesta ja kuolemantuottamuksesta 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja toimitusjohtaja tuomittiin kuolemantuottamuksesta 40 päiväsakon sakkorangaistukseen. Toimitusjohtajan syyte työturvallisuusrikoksesta hylättiin vanhentuneena. Lisäksi asiassa tuomittiin työnantajan edustajille ja yritykselle korvausvelvollisuuksia. Yhteisösakkovaatimuksen osalta yritys jätettiin rangaistukseen tuomitsematta.
Käräjäoikeus totesi tuomiossaan, että kysymys oli työstä, jossa on vaarana altistua suurina pitoisuuksina hengenvaaralliselle aineelle. Käräjäoikeus katsoi, että työpaikalla oli laiminlyöty selvittää ja arvioida kemiallisten tekijöiden aiheuttamat vaarat sekä hankkia kuivajäälaitteiston suomenkieliset ohjeet. Työnantaja oli itse laatinut lyhyen ohjeen suomeksi laitteiston käynnistämiseen ja sammuttamiseen, mistä kuitenkin puuttui turvallisuuden kannalta olennainen ilmastointilaitteen päälle kytkeminen kuivajäälaitetta käytettäessä. Oikeus katsoi inhimillisestä erehdyksestä johtuneen valmistushuoneen ilmastointilaitteen käytön laiminlyömisen aiheuttaneen hiilidioksidipitoisuuden nousun vaarallisen korkeaksi, vaikka asiassa jäi selvittämättä tarkka tapahtumainkulku.
Käräjäoikeus katsoi asiantuntijaviranomaisten tarkastusten perusteella näytetyksi, että tuotantotiloissa olisi tullut olla tekninen varmistus sille, että kuivajäälaitetta ei voi käyttää ilman valmistushuoneen ilmastointia. Tuomiossa todettiin työnantajan laiminlyöneen lisäksi huolehtia tuotantotilojen ja laitteiden turvallisuudesta, koska kuivajään tuotantotila ei ollut tiivis, tuotantotilassa ei ollut hiilidioksidimittaria ja tuotantotilan ulkopuolella oli käytössä tuotannolliseen toimintaan soveltumaton koti- ja toimistokäyttöön tarkoitettu mittari. Lisäksi tuomion mukaan menehtyneellä työntekijällä oli teetetty ennen tapaturmaa työturvallisuussäännösten vastaisesti alle 18-vuotiaana nuorille työntekijöille kiellettyä työtä.
Käräjäoikeus totesi, että työpaikan opetus ja ohjaus ei ollut työn vaarat ja yksintyöskentely huomioon ottaen riittävällä tasolla. Toimipisteen esimiehen rangaistuksessa on otettu huomioon myös hänen menettelynsä tapaturmapäivänä, jolloin hän oli viestitellyt toimipisteessä yksin työskennelleen työntekijän kanssa. Oikeus katsoi, että esimiehen olisi tuossa tilanteessa tullut toimia huolellisemmin ja varmistua työn turvallisesta suorittamisesta taikka keskeyttää työ. Esimies kiisti asemansa työnantajan edustajana. Oikeus kuitenkin katsoi näytetyksi esimiehen vastuuaseman tässä nimenomaisessa toimipisteessä.
Toimitusjohtajan virallinen vastuuasema oli alkanut vasta tapaturmaa edeltävänä syksynä, mutta toimitusjohtaja oli alun perin toimittanut kuivajäälaitteet yritykseen ja ollut mukana toiminnan käynnistämisessä. Tuomion mukaan toimitusjohtajan olisi tullut työn luonne huomioon ottaen viimeistään vastuuasemaan tultuaan varmistaa johtamansa yrityksen työn turvallisuus ja huolehtia turvallisista tuotantotiloista ja laitteista. Toimitusjohtajan olisi tullut myös huolehtia vaarojen tunnistamisen ja ohjeistuksen ajantasaisuus.
Asiassa vaadittiin myös yhteisösakkoa ja käräjäoikeus katsoi yhteisösakon tuomitsemisen edellytykset näytetyksi. Käräjäoikeus jätti kuitenkin yrityksen rangaistukseen tuomitsematta, koska rangaistukseen tuomitun toimitusjohtajan omistusosuus yrityksessä oli suuri. Oikeus myös totesi, että yritys oli merkittävästi korjannut asian tutkinnassa ilmi tulleita puutteita. Yritys on sittemmin asetettu konkurssiin.
Oulun käräjäoikeuden tuomio 22.2.2023, asianro R 20/3762. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lakimies Mia Vierimaa, 0295017500, etunimi.sukunimi@avi.fi
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lapissa järjestetään kolmas elinkeinoelämälle suunnattu maanpuolustuskurssi13.11.2025 09:40:00 EET | Tiedote
Lapin aluehallintovirasto, Jääkäriprikaati ja Lapin Kauppakamari järjestävät Lapin alueellisen maanpuolustuksen erikoiskurssin Rovaniemellä 13.11.
Peippolan tilapäishoidon yksikössä Kuopiossa puutteita rajoitustoimenpiteiden käyttämisessä ja omavalvonnassa11.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 29.10.2025 valvontapäätöksen, joka koskee Pohjois-Savon hyvinvointialueen vammaispalvelujen Peippolan tilapäishoidon yksikköä Kuopiossa. Yksikössä annetaan lyhytaikaista hoitoa vammaispalvelujen asiakkaana oleville lapsille muun muassa omaishoidon tuen vapaiden aikana.
Pelastuslaitoksen toistuva henkilöstövaje rikkoo palvelutasoa Pirkanmaalla10.11.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautuksen pelastustoimen palvelutason toistuvasta rikkomisesta. Aluehallintovirasto katsoo, että pelastustoimen tehtäviä ei voida hoitaa tehokkaasti ilman riittävää henkilöstöä. Henkilöstön minimivahvuuden toistuva alittaminen vaarantaa kansalaisten turvallisuuden ja perusoikeudet.
Raudoitusverkkoja putosi työntekijöiden päälle – työnjohtajalle sakkoja6.11.2025 10:53:46 EET | Tiedote
Pirkanmaan käräjäoikeus on 5.11.2025 antamassaan tuomiossa katsonut rakennustyömaalla työmaapäällikkönä toimineen henkilön syyllistyneen työturvallisuusrikokseen. Hänelle tuomittiin 35 päivän sakkorangaistus.
Pohjois-Savon hyvinvointialueelle uhkasakolla tehostettu määräys korjata pelastustoimen palvelujen taso6.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto määrää 350 000 euron uhkasakon uhalla Pohjois-Savon hyvinvointialuetta korjaamaan pelastustoimen palvelujen tasossa havaitut huomattavat puutteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
