Korkein oikeus / Högsta domstolen

Työsopimuksella sovittua työaikaa voitiin pidentää Kiky-tunneilla

Jaa
Korkein oikeus (KKO) katsoi ennakkopäätöksessään, että työehtosopimuksella oli poikkeuksellisesti voitu heikentää työntekijän työsopimuksella sovittuja ehtoja.

Työsopimuksessa työntekijän säännölliseksi työajaksi oli sovittu 37,5 tuntia viikossa. Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen vuonna 2016 tekemän kilpailukykysopimuksen mukaisesti alan työehtosopimukseen oli otettu määräys 24 tunnin vuosittaisesta työajan pidentämisestä. Työnantajayhtiössä oli tehty työehtosopimuksen mukainen paikallinen sopimus, jossa viikkotyöaikaan lisättiin puoli tuntia.

Toisin kuin käräjä- ja hovioikeus KKO katsoi, että työehtosopimuksella oli voitu pidentää työsopimuksella sovittua työaikaa. Vaikka työehtosopimukset yleensä määrittävät vain työehtojen vähimmäistason, joissakin tilanteissa työehtosopimuksella voidaan muuttaa työsopimuksen ehtoja myös työntekijän vahingoksi. Korkeimman oikeuden käsittelemässä tapauksessa oli ilmeistä, että työehtosopimuksen tehneiden järjestöjen nimenomaisena tarkoituksena oli ollut, että työajan pidennys koskee kaikkia sen piirissä olevia työntekijöitä. KKO katsoi, että työsopimuksen ehdot eivät myöskään heikentyneet niin olennaisesti, että muutosta olisi voitu pitää kohtuuttomana.

Korkein oikeus kumosi hovioikeuden tuomion ja hylkäsi työntekijän kanteen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot: Esittelijä Minna Heikinsalmi, p. 029 56 40073, minna.heikinsalmi(at)oikeus.fi


KKO:n ratkaisu KKO 2022:45 (S2020/669, 29.6.2022) on tilattavissa korkeimman oikeuden kirjaamosta, puh. 029 56 40050, korkein.oikeus(at)oikeus.fi.

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Korkein oikeus / Högsta domstolen
Korkein oikeus / Högsta domstolen
PL/PB 301
00171 Helsinki / Helsingfors

02956 40000http://www.korkeinoikeus.fi

Korkein oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa sekä valvoo lainkäyttöä omalla toimialallaan. Korkeimman oikeuden keskeisin tehtävä on antaa ennakkopäätöksiä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Korkein oikeus / Högsta domstolen

Åklagaren och målsägandena gav sina svar på Anneli Auers ansökan om återbrytande av dom19.1.2024 15:21:13 EET | Tiedote

I högsta domstolen (HD) behandlas Anneli Auers och en annan persons ansökan om återbrytande av Åbo hovrätts dom som gäller sexual- och våldsbrott. HD har tidigare meddelat beslut om offentligheten av ansökan och dess bilagor samt begärt svar på ansökan av åklagaren och målsägandena (HD:s pressmeddelande 30.5.2023). I december 2023 har de ursprungliga sökandena om återbrytande av domen tillställt HD en tilläggsskrivelse och HD har begärt att åklagaren och målsägandena i sina svaromål tar ställning till de yrkanden som framställs i skrivelsen. Riksåklagaren har i sitt svaromål yrkat att ansökan avslås. Målsägandena har yrkat att ansökan godkänns. HD kommer till följande att fatta beslut om offentligheten av tilläggsskrivelsen, svaromålen och deras bilagor. Avsikten är att beslutet fattas möjligast snart. Efter detta beslut fortsätter beredandet och behandlingen av ärendet på basis av ansökan och svaromålen. HD informerar skilt om meddelande av avgörandet i ärendet. Ärendets diarienummer

Syyttäjä ja asianomistajat antoivat vastauksensa Anneli Auerin tuomion purkamista koskevaan hakemukseen19.1.2024 15:21:13 EET | Tiedote

Korkeimmassa oikeudessa (KKO) on käsiteltävänä Anneli Auerin ja toisen henkilön hakemus Turun hovioikeuden seksuaali- ja väkivaltarikoksia koskevan tuomion purkamiseksi. KKO on aiemmin antanut ratkaisun hakemuksen ja sen liitteiden julkisuudesta sekä pyytänyt hakemukseen vastauksen syyttäjältä ja asianomistajilta (KKO:n tiedote 30.5.2023). Joulukuussa 2023 alkuperäiset tuomionpurun hakijat ovat toimittaneet KKO:een lisäkirjoituksen, jossa esitettyihin vaatimuksiin KKO on pyytänyt syyttäjää ja asianomistajia ottamaan vastauksissaan kantaa. Valtakunnansyyttäjä on vastauksessaan vaatinut, että hakemus hylätään. Asianomistajat ovat vaatineet, että hakemus hyväksytään. KKO tekee seuraavaksi ratkaisun lisäkirjoituksen, vastausten ja niiden liiteaineiston julkisuudesta. Julkisuutta koskeva ratkaisu pyritään tekemään mahdollisimman joutuisasti. Tämän ratkaisun jälkeen purkuasian valmistelu ja käsittely jatkuu hakemuksen ja vastausten perusteella. KKO tiedottaa purkuasian ratkaisun antamisesta

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye