Työsuojeluvalvonta: ulkomaalaisten palkassa puutteita joka toisella tarkastetuista työpaikoista
Työsuojeluviranomainen teki Suomessa vuonna 2021 yli 1 500 ulkomaalaisvalvonnan tarkastusta. Keskeisin valvottava asia oli se, että työnantajat noudattavat lainsäädäntöä ulkomaalaisten työntekijöiden työsuhteen vähimmäisehtojen osalta.
Palkkausta valvottiin lähes 600 tarkastuksella, ja siinä havaittiin puutteita vajaa puolella tarkastuksista. Useimmiten kyse oli siitä, että peruspalkka oli liian pieni tai erilaisia lisiä ei maksettu tai ne olivat liian pienet. Rakennus- ja ravintola-aloilla puutteita ilmeni eniten, noin 65 prosentilla tarkastuksista.
Myös työaika-asiakirjoissa oli paljon puutteita. Siksi palkkauksen oikeellisuutta oli usein vaikea arvioida, kun todellisia tehtyjä työtunteja ei saatu valvonnassa selville.
Työn naamioiminen yrittäjätyöksi on lisääntynyt
Ulkomaalaisvalvonnassa tuli yhä useammin vastaan tilanteita, joissa oli kyse yrittäjätyöksi tai ns. kevytyrittäjyydeksi naamioidusta työsuhteesta. Joskus työsuhde oli muutettu jopa työntekijän ymmärtämättä toimeksiantosuhteeksi, jonka ehdot kuitenkin vastasivat työsopimuksen ehtoja. Ilmiö näkyi erityisesti rakennusalalla, mutta myös autokorjaamoissa ja -pesuloissa.
Ulkomaalaisille tietoa työntekijän oikeuksista
Työsuojeluviranomainen pyrki yhä enemmän suuntaamaan viestintää suoraan ulkomaalaisille työntekijöille ja heitä auttaville tahoille. Vuonna 2021 työsuojeluviranomainen päivitti Ulkomaalaisena työntekijä Suomessa -oppaan 14 eri kielelle ja järjesti englanniksi verkkoseminaari työntekijöiden oikeuksista.
”Työperäisen hyväksikäytön ehkäisemisen näkökulmasta on tärkeää, että ulkomaalaiset työntekijät tietävät oikeutensa työelämässä ja osaavat tarvittaessa pyytää viranomaiselta apua”, kertoo ylitarkastaja Riku Rajamäki Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta.
Avaa raportti tästä: Ulkomaisen työvoiman käytön valvonta vuonna 2021 (pdf).
Raportti julkaistaan myöhemmin myös ruotsiksi ja englanniksi sivulla www.tyosuojelu.fi/tietoa-meista/julkaisut/raportit.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylitarkastaja Riku Rajamäki
p. 0295 016 339, etunimi.sukunimi@avi.fi
Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lapsen etu tulee asettaa etusijalle – sosiaalityöntekijän roolia ei voi ohittaa14.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 3.11.2025 valvontapäätöksen Etelä-Savon hyvinvointialueen (Eloisa) lastensuojelun palvelutarpeen arviointiin ja päätöksentekoon liittyvistä käytännöistä.
Lapissa järjestetään kolmas elinkeinoelämälle suunnattu maanpuolustuskurssi13.11.2025 09:40:00 EET | Tiedote
Lapin aluehallintovirasto, Jääkäriprikaati ja Lapin Kauppakamari järjestävät Lapin alueellisen maanpuolustuksen erikoiskurssin Rovaniemellä 13.11.
Peippolan tilapäishoidon yksikössä Kuopiossa puutteita rajoitustoimenpiteiden käyttämisessä ja omavalvonnassa11.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 29.10.2025 valvontapäätöksen, joka koskee Pohjois-Savon hyvinvointialueen vammaispalvelujen Peippolan tilapäishoidon yksikköä Kuopiossa. Yksikössä annetaan lyhytaikaista hoitoa vammaispalvelujen asiakkaana oleville lapsille muun muassa omaishoidon tuen vapaiden aikana.
Pelastuslaitoksen toistuva henkilöstövaje rikkoo palvelutasoa Pirkanmaalla10.11.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautuksen pelastustoimen palvelutason toistuvasta rikkomisesta. Aluehallintovirasto katsoo, että pelastustoimen tehtäviä ei voida hoitaa tehokkaasti ilman riittävää henkilöstöä. Henkilöstön minimivahvuuden toistuva alittaminen vaarantaa kansalaisten turvallisuuden ja perusoikeudet.
Raudoitusverkkoja putosi työntekijöiden päälle – työnjohtajalle sakkoja6.11.2025 10:53:46 EET | Tiedote
Pirkanmaan käräjäoikeus on 5.11.2025 antamassaan tuomiossa katsonut rakennustyömaalla työmaapäällikkönä toimineen henkilön syyllistyneen työturvallisuusrikokseen. Hänelle tuomittiin 35 päivän sakkorangaistus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
