Työsuojeluviranomaiset valvovat rakennusalan työturvallisuutta
Työmaatarkastuksella käydään läpi päätoteuttajan työturvallisuusvelvollisuuksia muun muassa suunnittelu- ja tarkastustoiminnan osalta. Aliurakoitsijaan kohdistetulla tarkastuksella keskitytään työnantajan työturvallisuusvelvollisuuksiin yhteisellä rakennustyömaalla. Rakennuttajan osalta tarkastuksilla paneudutaan työturvallisuusvastuiden toteutumiseen.
Valvonta kohdennetaan ennakkoon tehdyn riskikartoituksen perusteella. Tehtävillä tarkastuksilla tarkastetaan asiakirjoja sekä tehdään koronatilanteen sallimissa rajoissa työmaatarkastuksia.
Pitkäkestoiselle tai työturvallisuuden kannalta laajalle ja vaativalle työmaalle voidaan tehdä useampia tarkastuksia eri työvaiheiden aikana.
Valvonnassa kiinnitetään erityistä huomioita rakennustyömailla esiintyvään syöpävaaralliseen kvartsipölyyn ja sen hallintaan.
Esimerkki kuolemaan johtaneesta työtapaturmasta 14.12.2020:
Rakennustyömaalla oltiin siirtämässä betonielementtejä ja ne oli tarkoitus laskea maahan nojaamaan toisiaan vasten. Kaksi rakennusmiestä oli vastaanottamassa niitä kaivannossa rakennuksen vieressä. Lasketut elementit jäivät huonoon asentoon ja niitä oli tarkoitus siirtää turvallisempaan asentoon. Toinen elementti kaatui ja rakennusmies kuoli jäätyään elementtien väliin. Lähde: Tapaturmavakuutuskeskus
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarkastaja Juha Sinerjoki, p. 0295 018 182, sähköposti: juha.sinerjoki@avi.fi
Aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle ohjausta nuorten jälkihuollon perhehoidon sijoitusten ja tukitoimien järjestämiseen21.7.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon tehdyn epäkohtailmoituksen mukaan Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on tarjonnut sijaisperheessä asuville, 18 vuotta täyttäville nuorille vuokrasopimusta, jolla he voisivat jäädä asumaan entiseen sijaisperheeseensä. Aluehallintovirasto katsoo, ettei jälkihuollon palvelujen tarvetta voida kiertää vuokrasopimuskäytännöillä.
Itä-Suomen aluehallintovirasto kieltää hautaamisen Vallan nummen hautausmaalle Humppilan kunnassa16.7.2025 10:05:17 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto kieltää toistaiseksi hautaamasta Humppilan kunnassa, Huhtaan kylässä sijaitsevaan Vallan nummen (myös Huhtaan) hautausmaahan.
Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautus hammashoitojonoista4.7.2025 11:49:27 EEST | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston mukaan Pirkanmaan hyvinvointialueella on puutteita kiireettömän suun terveydenhuollon hoitoon pääsyssä. Hoitoon pääsy ei toteudu lain vaatimusten edellyttämällä tavalla hyvinvointialueen omavalvonnallisista toimenpiteistä huolimatta. Lähes 7700 tamperelaista odotti hammaslääkärin vastaanotolle pääsyä yli kuusi kuukautta helmikuussa 2025.
Pudasjärven kaupungin varhaiskasvatuksen järjestämisessä puutteita3.7.2025 12:53:12 EEST | Tiedote
Pudasjärven kaupunki on rajoittanut lasten subjektiivista oikeutta varhaiskasvatukseen. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kiinnitti kaupungin huomiota asiaan.
Kontaktpunkttjänsterna i Tillstånds- och tillsynsverket1.7.2025 13:57:59 EEST | Pressmeddelande
Kontaktpunktsuppgifterna enligt Europeiska unionens direktiv om förnybar energi, förordningen om kritiska råmaterial och förordningen om nettonollindustrin kombineras i Tillstånds- och tillsynsverket som inleder verksamheten 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme