Työtapaturmasta epäkeskopuristimella päiväsakkoja ja yhteisösakkoa
Käräjäoikeuden käsiteltävänä ollut asia tuli ilmi tutkittaessa maaliskuussa 2021 Lapualla tapahtunutta työtapaturmaa. Kyseessä olevassa tapaturmassa työntekijä oli työskennellyt epäkeskopuristimella käyttäen jalkalaukaisua. Onnettomuus tapahtui, kun työntekijän käsi oli jäänyt puristimen ja työstettävän kappaleen väliin laitteen tehtyä työstöliikkeen.
Vastaajat kiistivät syyllisyytensä. He vetosivat oikeudessa muun ohella siihen, että vahingoittunut työntekijä olisi voinut käyttää laitteella kahdella kädellä toimivaa laukaisua, kuten häntä oli ohjeistettu, ja että aikaisemmin työntekijää oli huomautettu samasta asiasta.
Käräjäoikeus totesi, että vastaajat olivat toimineet siten, että he olivat ainakin hiljaisesti hyväksyneet vaarallisen työtavan käyttämisen kyseisen työntekijän osalta. Lisäksi käräjäoikeus kiinnitti huomiota laitteesta löytyneisiin puutteisiin koskien muun ohella jalkapolkimen puuttuvaa suojaa, käsivahinkoja estävän turvalaitteen puuttumista, hätäpysäytyspainikkeen puutteellista merkintää ja sähkökaapelin puutteellista suojakuorta sekä sitä, että laite toimi vain niin sanotusti jatkuvaiskuisena tapahtumahetkellä. Käräjäoikeuden mukaan vastaajat olivat menetelleet ainakin huolimattomuudesta syytteen teonkuvauksessa kuvatulla tavalla ja syyllistyneet siten työturvallisuusrikokseen.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue korostaa käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevää turvallisen tekniikan periaatetta. Teknisin ratkaisuin tulee huolehtia, ettei työntekijän ulottumisalueella ole vaarallisia kohteita. Lisäksi tulee valvoa ja varmistaa, että työntekijät noudattavat oikeita ja turvallisia työtapoja, ja että työvälineet toimivat virheettömästi.
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio 31.3.2023, asianumero R 22/1520. Tuomio on lainvoimainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lakimies Lassi Anttila, 0295 018 189, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Drygt 84 000 euro i understöd för byggande av tilläggsbyggnad vid en brandstation i Kronoby8.5.2025 11:30:10 EEST | Pressmeddelande
Brandskyddsfonden har nyligen beviljat drygt 84 000 euro i understöd för byggprojekt för en avtalsbrandkår i Kronoby i verksamhetsområdet för Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland.
Runsas 84 000 euron avustus paloaseman lisärakennushankkeelle Kruunupyyssä8.5.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Palosuojelurahasto on myöntänyt tuoreeltaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella Kruunupyyssä sijaitsevalle sopimuspalokunnalle runsaan 84 000 euron rakennushankeavustuksen.
Puulan, Liekuneen ja Ryökäsveden säännöstelylle määräykset väliaikaisesta poikkeamisesta7.5.2025 12:10:00 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi Suur-Savon Sähkö Oy:lle määräykset väliaikaisesta poikkeamisesta Puulan, Liekuneen ja Ryökäsveden säännöstelyä ja Kissakosken voimalaitoksella tapahtuvaa juoksutusta koskien.
Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömässä hoitoon pääsyssä puutteita Pohteen alueella7.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella (Pohde) kiireettömän perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti vuonna 2024. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan asiakkaat eivät ole päässeet hoitoon ns. hoitotakuuajan puitteissa. Aluehallintovirasto jatkaa Pohteen hoitoon pääsyn määräaikojen valvontaa.
Työtapaturmasta vaneritehtaalla päiväsakkoja ja yhteisösakkoa6.5.2025 12:31:44 EEST | Tiedote
Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 29.4.2025 Metsäliitto Osuuskunnan työturvallisuusrikoksesta 40 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta kyseessä olevan tehtaan tuotantopäällikön 25 päiväsakon ja kaksi vuoromestaria 20 päiväsakon ja 25 päiväsakon sakkorangaistuksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme