Työtapaturmavakuuttamisvelvollisuuden laiminlyöntejä todettiin enemmän kuin aiemmin

Vuonna 2022 Tapaturmavakuutuskeskuksen (TVK) suorittamassa valvonnassa vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyöneiden työnantajien maksamat palkat olivat reilut 50 miljoonaa euroa, joka on yli 20 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän. Laiminlyöntimaksuja vakuuttamattomista palkoista kertyi noin 1,8 miljoonaa euroa.
TVK tehosti viime vuonna vakuuttamisvelvollisuuden valvontaansa, minkä seurauksena valvottujen työnantajien kokonaismäärä kasvoi ja tämän seurauksena myös todettujen laiminlyöntitapausten määrä nousi edellisestä vuodesta.
”Tulorekisteritietoja käyttämällä pystymme puuttumaan aiempaa nopeammin vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyöntiin. Yksittäisen työnantajan vakuuttamattomasta työstä maksetut palkkasummat eivät ehdi kasvaa pitkältä ajalta ja näin työnantajille koituvat laiminlyöntimaksutkin pysyvät kohtuullisina, vaikka kokonaispalkkasummat ja kokonaislaiminlyöntimaksut ovat nousseet”, kertoo TVK:n valvonnan päällikkö Niina Laakso.
Vakuutus jäi ottamatta tietämättömyyden takia
Vakuuttamattomuuden syynä oli yleensä tietämättömyys vakuuttamisvelvollisuudesta. Työnantajien yleisiä virheellisiä käsityksiä oli muun muassa se, että työttömyys- ja eläkevakuuttamisen ikärajojen luultiin koskevan myös työtapaturma- ja ammattitautivakuuttamista.
Vakuuttamisvelvollisuutensa laiminlyöneille työnantajille oli usein epäselvää, että heidän tulee itse selvittää ja hoitaa vakuuttamiseen liittyvät työnantajan velvollisuutensa. Työnantajat olettivat saavansa asiasta ilmoituksen joltakin ulkopuoliselta taholta palkkaamisen tai palkanmaksun yhteydessä.
TVK pyrkii lisäämään työnantajien tietoisuutta vakuuttamisvelvollisuudesta eri keinoilla. TVK on esimerkiksi ottanut yhteyttä niihin työantajiin, joiden maksamat ja tulorekisteriin ilmoittamat palkat ovat olleet vakuuttamisrajan ylittymisen lähellä ja joilta vakuutus on vakuutusrekisterin tietojen mukaan puuttunut.
Vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyöneiden työnantajien toimialakirjo on laaja
Vakuuttamisvelvollisuutensa laiminlyöneet työnantajayritykset jakautuivat monelle eri toimialalle.
”Vuodesta toiseen laiminlyöntien osuus on suurimmillaan kaupan, ammatillisen ja tieteellisen alan sekä rakennusalan toimialoilla ja muussa palvelutoiminnassa”, Laakso toteaa.
Ammatillinen ja tieteellinen ala käsittää lähinnä lakiasiain- ja laskentatoimen palveluja, liikkeenjohdon konsultointia sekä arkkitehti- ja insinööripalveluja, muu palvelutoiminta erilaisten järjestöjen toimintaa.
Kotitaloustyönantajien osuus vakuutuksen ottamisen laiminlyöneistä työnantajista laski ensimmäistä kertaa vuosiin. Kotitalouksien osuus oli viime vuonna 20 % laiminlyöntitapauksiksi todetuista työnantajista. Vuonna 2021 kotitalouksien osuus oli vielä 27 %.
Osakeyhtiömuotoisten yritysten osuus vakuuttamisen laiminlyöneistä työnantajista kasvoi 45 %:iin vuonna 2022 edellisen vuoden 38 %:sta.
Edellisvuosiin verrattuna myös elinkeinonharjoittajien osuus nousi edellisvuodesta neljällä prosenttiyksiköllä 16 %:iin.
Uutena toimialana valvonnassa näkyi hallinto- ja tukipalveluttoiminto 5,2 %:n osuudella. Toimialaluokkaan kuuluvat vuokraus- ja leasingtoiminta, matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien toiminta, turvallisuus-, vartiointi- ja etsiväpalveluja sekä kiinteistön- ja maisemanhoitoa.
TVK:lla lakisääteinen valvontatehtävä
TVK:n lakisääteisenä tehtävänä on valvoa työnantajien vakuuttamisvelvollisuuden täyttymistä. Tehtävä on säädetty TVK:lle työtapaturma- ja ammattitautilaissa.
TVK on tehnyt vakuuttamisvelvollisuuden valvontaa työtapaturma- ja ammattitautilain voimaan tulosta, vuodesta 2016 lähtien. Valvonnan kohteena ovat kaikki Suomessa palkkaa maksaneet työnantajat.
Pääasiallinen valvonnan toteuttamistapa on jälkikäteinen massavalvonta, missä TVK:n valvonta poimii tiedot palkkojen maksuista tulorekisteristä ja vertaa niitä vakuutusrekisterin tietoihin.
Jos työnantaja on ilmoittanut tulorekisteriin maksaneensa palkkoja, mutta vakuutusrekisteristä ei löydy tietoa työnantajan ottamasta työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksesta, TVK:n valvonta poimii tapauksen tarkempaan tarkasteluun.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna SinkkiläViestintäpäällikkö
Puh:0404504261sanna.sinkkila@tvk.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tapaturmavakuutuskeskus (TVK) koordinoi ja kehittää työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen toimeenpanoa. TVK:n asemasta ja tehtävistä säädetään työtapaturma- ja ammattitautilaissa.
TVK käsittelee vakuuttamattomassa työssä sattuneiden vahinkotapahtumien korvausasiat. TVK:n ylläpitää ja julkaisee tilastoja työtapaturmista ja ammattitaudeista sekä valvoo työnantajien vakuuttamisvelvollisuuden toteutumista.
TVK huolehtii myös ammattiurheilijoiden vakuuttamisen seurannasta ja yleisestä valvonnasta sekä pitää rekisteriä urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain mukaan vakuutetuista urheilijoista ja vakuutuksenottajista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tapaturmavakuutuskeskus (TVK)
Työpaikkatapaturmien lukumäärä laski, mutta tapaturmataajuus nousi rakennusalalla vuonna 20228.5.2023 11:41:30 EEST | Tiedote
Rakennusalalla sattui hieman yli 13 000 palkansaajan työpaikkatapaturmaa viime vuonna. Määrä laski edellisvuodesta noin prosentin. Työpaikkatapaturmien taajuus kuitenkin nousi, koska tehtyjen työtuntien määrä väheni sattuneita vahinkoja enemmän.
Työtapaturmien määrä nousi vuonna 2022 aiemmin arvioitua enemmän30.3.2023 08:45:00 EEST | Tiedote
Vuonna 2022 sattui yhteensä 114 600 palkansaajien työtapaturmaa, joista 92 000 oli työpaikkatapaturmia ja 22 600 työmatkatapaturmia. Työpaikkatapaturmien lukumäärä nousi edellisestä vuodesta 1,6 % ja työmatkatapaturmien määrä jopa 23,5 %.
Työtapaturmien kokonaismäärä ja taajuus pysyvät tänä vuonna viime vuoden tasolla18.10.2022 10:15:00 EEST | Tiedote
Tapaturmavakuutuskeskuksen ennusteen mukaan palkansaajille sattuu tänä vuonna noin 108 000 työtapaturmaa. Näistä 89 000 sattuu työtehtävissä ja 19 000 kodin ja työpaikan välisillä matkoilla. Työtapaturmien lukumäärä tulee pysymään tänä vuonna viime vuoden tasolla, mutta työmatkatapaturmien määrä kasvaa yli 5 prosentilla.
Yksityisten sosiaalialan laitospalveluiden palkansaajien työtapaturmien lukumäärä ja taajuus nousevat jyrkästi edelleen23.9.2022 10:05:35 EEST | Tiedote
Yksityisellä terveys- ja sosiaalipalvelualalla sattui palkansaajille vuonna 2021 yhteensä 6 155 työpaikkatapaturmaa. Työpaikkatapaturmien määrä nousee jyrkästi yksityisissä sosiaalihuollon laitospalveluissa.
Vuokratöissä sattuneiden työpaikkatapaturmien määrä on tuplaantunut 15 vuodessa13.7.2022 07:58:00 EEST | Tiedote
Vuokratöissä ja henkilöstön hankinnan toimialoilla sattui viime vuonna noin 5 000 työpaikkatapaturmaa. Määrä on noin 26 prosenttia suurempi kuin vuonna 2020. Alalla sattuu merkittävästi enemmän työtapaturmia tehtyyn työmäärään suhteutettuna kuin muilla aloilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme