Työttömyyskassojen jäsenmaksut laskevat ensi vuonna tuntuvasti
6.11.2018 08:48:42 EET | Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö | Tiedote
3000 euroa ansaitsevan työntekijän työttömyyskassan jäsenmaksu on ensi vuonna keskimäärin 114 euroa vuodessa. Tänä vuonna samalla palkalla jäsenmaksua oli maksettava 17 euroa enemmän.
Suurin jäsenmaksun pudotus on Paperityöväen työttömyyskassassa, jossa jäsenmaksu laskee 39 %. Myös Kuljetusalan ja Suomen Elintarviketyöläisten työttömyyskassassa pudotus on lähes 30 %. 3000 euroa ansaitseva paperi- tai elintarviketyöläinen maksaa näin ensi vuonna noin 70 euroa pienempää jäsenmaksua.
Muutos vaikuttaa suureen osaan suomalaisia, sillä työttömyyskassoihin kuuluu noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.
Työttömyyskassan jäsenmaksu on euromääräinen vuosi- tai kuukausimaksu tai ansioon sidottu prosenttiperusteinen maksu. Jäsenmaksulla rahoitetaan kassan etuus- ja hallintomenoja.
Yrittäjien työttömyyskassojen jäsenmaksu on suurempi, kuin palkansaajakassojen. Tämä johtuu siitä, että suurempi osuus yrittäjien ansiopäivärahamenoista katetaan jäsenmaksuilla.
Työttömyyskassan jäsenmaksun vahvistaa Finanssivalvonta.
|
Työttömyyskassa |
Jäsenmaksu vuonna 2019 |
Muutos vuodesta 2018 |
|---|---|---|
| Erityisalojen Toimihenkilöiden tk | 9,75 €/kk | - 5 % |
| Erityiskoulutettujen tk | 70 €/v | - 14 % |
| IAET-kassa | 75 €/v | - 14 % |
| JATTK-työttömyyskassa | 6 €/kk | 0 % |
| Julkis- ja yksityisalojen tk | 7,7 €/kk | - 3 % |
| Julkisten ja hyvinvointialojen tk | 0,38 % | 0 % |
| Kuljetusalan tk | 0,40 % | - 27 % |
| Lakimiesten tk | 53 €/v | 0 % |
| Lääkärien tk | 24 €/v | 0 % |
| Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten tk | 117 €/v | - 19 % |
| Opettajien tk | 5 €/kk | - 19 % |
| Palvelualojen tk | 0,55 % | - 15 % |
| Paperityöväen tk | 0,3 % | - 39 % |
| Posti- ja logistiikka-alan tk | 0,75 % | - 12 % |
| Rakennusalan tk | 0,52 % | - 5 % |
| Suomen Elintarviketyöläisten tk | 0,50 % | - 29 % |
| Super tk | 7,25 €/kk | - 3 % |
| Sähköalojen tk | 0,30 % | - 9 % |
| Teollisuuden tk | 0,45 % | - 8 % |
| Terveydenhuoltoalan tk | 42 €/v | 0 % |
| Työttömyyskassa Finka | 159 €/v | 0 % |
| Työttömyyskassa Pro | 9,5 €/kk | - 10 % |
| Työttömyyskassa Statia | 0,16 % | - 11 % |
| Yleinen työttömyyskassa YTK | 92 €/v | - 8 % |
|
Yrittäjien työttömyyskassat | ||
| Ammatinharjoittajien ja yrittäjien tk | 2,25 % | - 15 % |
| Suomen Yrittäjäin tk | 2,10 % | - 7 % |
Yhteyshenkilöt
Niina JussilaToiminnanjohtaja
Puh:050 911 8511niina.jussila@tyj.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ on työttömyyskassojen yhteistoimintaelin. Kaikki Suomessa toimivat 12 työttömyyskassaa ovat jäseninä TYJ:ssä. Kassoissa on jäseninä noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
Puolet ansiopäivärahan saajista sai kesäkuussa porrastettua etuutta13.8.2026 10:38:23 EEST | Tiedote
Ansiopäivärahaa maksettiin kesäkuussa 88 000 henkilölle. Heistä 51 prosenttia sai etuuden alennettuna porrastuksen johdosta. Porrastus alentaa etuuden tasoa työttömyyden keston perusteella.
Työttömyyskassojen työllisyyspalveluja käytettiin viime vuonna noin 70 000 kertaa7.5.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Työttömyyskassat saivat oikeuden alkaa tarjota työllisyyttä tukevia palveluja jäsenilleen vuoden 2024 kesällä. Viime vuoden aikana seitsemän kassaa tarjosi jäsenilleen tukea työn etsimiseen. Kassoilta sai apua esimerkiksi CV:n päivittämiseen tai tekoälyn käyttöön työnhaussa.
Ansiopäivärahan taso laski alkuvuonna 7 prosenttia27.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Ansiopäivärahan keskimääräinen taso on laskenut. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ansiopäivärahan määrä oli 7 prosenttia matalampi kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona.
Opinnoille ja yritystoiminnalle työttömyyden aikana tulisi luoda selkeät säännöt17.4.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö esittää, että työttömyysturvaa koskevaa lainsäädäntöä selkeytettäisiin opintojen ja yritystoiminnan osalta. Erityisen tärkeää on, että viranomaisen tulkinta opintojen tai yritystoiminnan vaikutuksesta työttömyysturvaan ei voisi muuttua takautuvasti, jos henkilö on toimittanut tilanteestaan oikeat tiedot.
Ansiopäivärahan saajien määrä laski viime vuonna 8 %4.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Työttömyyskassat maksoivat viime vuonna ansiopäivärahaa 1,8 miljardia euroa 260 000 henkilölle. Sekä etuuden saajien että maksettujen ansiopäivärahojen määrä vähenivät edellisvuodesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
