Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Tyskaholmenin jätevedenpuhdistamolle lupa jätevesien johtamiseen nykyiselle purkupaikalle toistaiseksi

Jaa
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on muuttanut Tyskaholmenin jätevedenpuhdistamon ympäristölupaa. Jätevesien purkupaikka merellä pysyy nykyisellä paikallaan toistaiseksi, mutta jätevesipäästöjä koskeva määräys tiukentui. Aluehallintovirasto määräsi Kemiönsaaren Veden selvittämään nykyisen jätevesien purkuputken kunnon sekä selvittämään uusia purkupaikkavaihtoehtoja tarkemmin, kun purkuputken uusiminen tulee ajankohtaiseksi.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto muutti 7.6.2022 Tyskaholmenin jätevedenpuhdistamon ympäristölupaa Kemiönsaaren Veden hakemuksesta. Lupamuutoksen myötä Tyskaholmenin jätevedenpuhdistamon käsiteltyjen jätevesien purkupaikka pysyy toistaiseksi nykyisellä paikallaan merellä.

Aluehallintovirasto hyväksyi samalla Kemiönsaaren Veden toimittaman purkupaikkaselvityksen. Lisäksi aluehallintovirasto tiukensi lupamääräystä mereen johdettavien jätevesien enimmäispitoisuuksien ja typen poistotehon osalta sekä määräsi hygienisoimaan mereen johdettavat vedet ympärivuotisesti ja tehostamaan typenpoistoa vielä lisää vuodesta 2025 alkaen. Kemiönsaaren Veden tulee selvittää jätevesien nykyisen purkuputken kunto ja sen uusimistarve. Kun purkuputken uusiminen osoittautuu tarpeelliseksi, Kemiönsaaren Veden on laadittava tarkempi selvitys purkupaikkavaihtoehdoista.

Päätös perustuu muun muassa siihen, että puhdistamon kuormitustilanne on muuttunut oleellisesti aiemman lupamenettelyn aikaisesta tilanteesta. Kuormitus merialueelle on vähentynyt kokonaistyppeä lukuun ottamatta selvästi. Puhdistamolta mereen johdettava kuormitus ei kasva vaan säilyy nykyisenkaltaisena vuoden 2040 ennusteen mukaan. Purkuputken uusimisen yhteydessä on kuitenkin luontevaa tarkastella uudelleen, voidaanko purkupaikka siirtää ympäristöolosuhteiltaan parempaan paikkaan.

Päätös on nähtävillä Vesi- ja ympäristölupien tietopalvelussa (Kemiönsaaren Vesi, diaarinumero ESAVI/44365/2019). Siihen saa hakea valittamalla muutosta 14.7.2022 saakka.

Aluehallintovirasto myöntää ympäristönsuojelu- ja vesilain mukaisia lupia. Ympäristö- ja vesiluvituksen tavoitteena on ennaltaehkäistä ympäristön pilaantumista ja sen vaaraa. Lupamenettelyssä sovitetaan yhteen ympäristön käyttöä tai ympäristöön vaikuttavia toimintoja ekologisesti kestävällä tavalla.


Lisätietoja:

ympäristöylitarkastaja Merilin Vartia, p. 0295 016 528 (paikalla 7.6.−10.6.2022 ja 20.6.−8.7.2022)

ympäristöneuvos Reetta Klemetti, p. 0295 016 509 (paikalla 28.6.2022 alkaen)

ympäristöneuvos Maria Kukonlehto, p. 0295 016 214 (paikalla 13.−17.6.2022)

Etelä-Suomen aluehallintovirasto

etunimi.sukunimi@avi.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote

Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye