Solidaarisuus

Tyttöjen sukuelimiä silvotaan joululomien aikana

Jaa
Joululoma on sukuelinten silpomista harjoittavissa yhteisöissä sesonkiaikaa tyttöjen ympärileikkauksille.
Tyttöjen sukuelimiä silvotaan joululomien aikana. Valokuva: Ulla Sarén
Tyttöjen sukuelimiä silvotaan joululomien aikana. Valokuva: Ulla Sarén

Maailmassa elää arvioiden mukaan yli 200 miljoonaa tyttöä ja naista, joiden sukuelimet on silvottu. 

Sukuelinten silpominen koskettaa myös monia Suomessa asuvia. Yle uutisoi hiljattain (Yle uutiset 23.11.2018) silpomisvaarassa olevista Suomessa asuvista tytöistä. Riskinä nähdään tyttöjen lähettäminen toimenpidettä varten ulkomaille (Yle uutiset 25.11.2018).

Solidaarisuus-järjestö pyrkii vaikuttamaan silpomisperinteen juurisyihin Itä-Afrikassa. Lounais-Keniassa kristityn kisii-heimon tytöistä lähes jokainen käy läpi ympärileikkauksen lapsena.

”Kisii-yhteisössä silpomisen juurisyy on aikuistumisriitissä, jonka tarkoitus on taata tytön siveys. Vanhemmat tekevät raadollisia valintoja tytön avioliittokelpoisuuden takaamiseksi. He haluavat säästää tytöt pilkalta ja eristämiseltä. Kisii-yhteisössä nimenomaan silpomattomia tyttöjä usein säälitään, ei silvottuja”, kertoo Solidaarisuuden tasa-arvoasiantuntija Maria Väkiparta

Köyhissä oloissa tyttären naimisiin pääseminen on elinehto. Tyttöjä ei silvota julmuuden takia vaan siksi, että sen vilpittömästi ajatellaan olevan hyväksi tytöille.

”Kerrotaan, että silpomaton tyttö ei voi saada lapsia. Hänestä tulee hedelmätön”, paikallinen asiantuntija Grace Kerubo avaa. 

Silpominen kiellettiin Kenian laissa vuonna 2011, mutta se ei ole poistanut silpomisperinnettä kisii-yhteisöstä. Tänäkin jouluna moni tyttö silvotaan, jotta hänestä tulisi yhteisönsä silmissä arvostettu ja kunniallinen nainen.

”Vaikka silpomisen yleisyys on laskenut koko maan tasolla Keniassa, maahan on jäänyt alueita, joilla silpominen ei ole vähentynyt lain myötä”, kertoo Väkiparta.

Lain voimaantulosta on seurannut Keniassa myös ongelmia: tytöt silvotaan salaa rangaistusten pelossa ja heitä lähetetään myös naapurimaihin silvottaviksi. Ympärileikkaus tehdään entistä nuoremmille tytöille. 

Joulu on riskiaikaa joutua silvotuksi

Joululoma on silpomista harjoittavissa yhteisöissä riskiaikaa tytöille joutua ympärileikattavaksi.

Suuri osa tyttöjen silpomisista ajoittuu koulujen loma-aikoihin, jolloin tytöllä on aikaa toipua leikkauksesta ennen koulujen alkamista.

Silpomaton-kampanjan Tytöt turvaan -joulukeräys tukee silpomisen vastaista työtä Keniassa. Keräyksen tuotoilla järjestetään leirejä, joille silpomisvaarassa olevat tytöt pääsevät loma-aikana turvaan. Lisäksi koulutetaan vanhempia, terveydenhoitajia ja yhteisön päättäjiä silpomisen haitoista. 

Turvaleireillä puretaan silpomiseen liittyviä myyttejä, jotta tytöt ymmärtävät, miksi silpomista harjoitetaan heidän kulttuurissaan ja millaisia haittoja silpominen aiheuttaa. Tytöille opetetaan heidän oikeuksistaan ja kenen puoleen kääntyä, jos he pelkäävät tulevansa silvotuksi. Leirillä käsitellään myös, miten ympärileikkauksen seurauksien kanssa voi tarvittaessa oppia elämään.

”Muistutamme tyttöjä, että aikuisuus ei vaadi minkään toimenpiteen läpikäymistä ja muuttuminen hiljalleen tytöstä naiseksi on mitä luonnollisin tapa varttua aikuiseksi”, vahvistaa Kerubo.

Joulukeräys käynnistyy 1.12. ja sen tavoitteena on saada suomalaiset keräämään jouluun mennessä 80 000 euroa tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaiseen työhön.

Keräyssumman laskuria voi seurata Silpomaton-kampanjan sivulla osoitteessa www.silpomaton.fi 

FAKTALAATIKKO

Maailmassa elää arviolta 200 miljoonaa tyttöä ja naista, joiden sukuelimet on silvottu. 

Silpomista esiintyy yli 30 maassa, eikä se liity mihinkään yksittäiseen uskontoon.

Solidaarisuus-järjestö kouluttaa Kenian kisii-heimon parissa pienten lasten vanhempia, sairaanhoitajia, päättäjiä, viranomaisia, koululaisia, nuoria, miesryhmiä, naisryhmiä, isovanhempia ja opettajia silpomisen haitoista.  

Solidaarisuus järjestää lapsille turvaleirejä ja työpajoja, jotta he ymmärtävät mistä silpomisessa on kyse ja oppivat puolustamaan omia oikeuksiaan. Leirin lopussa vanhemmat kutsutaan leirille, jotta he sitoutuisivat säästämään tytöt silpomiselta. 

Joulu on tyttöjen sukuelinten silpomisen sesonkiaikaa, koska leikkauksia tehdään silloin, kun kenialaislapset ovat lomalla.

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Tänäkin jouluna moni tyttö on vaarassa joutua sukuelinten silpomisen uhriksi. Solidaarisuus järjestää leirejä, joilla tytöt saavat olla turvassa ja oppivat samalla omista oikeuksistaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tyttöjen sukuelimiä silvotaan joululomien aikana. Valokuva: Ulla Sarén
Tyttöjen sukuelimiä silvotaan joululomien aikana. Valokuva: Ulla Sarén
Lataa
Silpomisen sesonkiaikana järjestettävillä leireillä tytöt ovat turvassa. Valokuva: Ulla Sarén
Silpomisen sesonkiaikana järjestettävillä leireillä tytöt ovat turvassa. Valokuva: Ulla Sarén
Lataa
Turvaleireillä tytöt oppivat omista oikeuksistaan. Valokuva: Ulla Sarén
Turvaleireillä tytöt oppivat omista oikeuksistaan. Valokuva: Ulla Sarén
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Solidaarisuus
Solidaarisuus
Lintulahdenkatu 10
00500 Helsinki

010 501 2120http://www.solidaarisuus.fi

Solidaarisuus-järjestö parantaa naisten asemaa ja toimeentuloa sekä ehkäisee naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Solidaarisuus on erikoistunut tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaiseen työhön. Viidenkymmenen vuoden kokemuksella työskentelevä suomalainen järjestö toimii tällä hetkellä Keniassa, Somalimaassa ja Etiopiassa. Solidaarisuus on Suomen ulkoministeriön ohjelmatukijärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Solidaarisuus

Silpominen vuonna 2024: jopa 4,4 miljoonaa tyttöä vaarassa, kuolleisuus tartuntatauteja suurempaa5.2.2024 15:11:49 EET | Tiedote

Huomenna 6.2. vietetään kansainvälistä silpomisen vastaista päivää, jonka tavoitteena on tehdä ilmiötä tunnetuksi ja auttaa saattamaan haitallinen toimenpide historiaan. YK:n tuoreimman arvion mukaan jopa 4,4 miljoonaa tyttöä on vaarassa tulla silvotuksi vuonna 2024. Nykyvauhdilla keskimäärin noin joka kymmenes sekunti jossain päin maailmaa tytön terveys ja henki on vaarassa. Jokainen lahjoitus silpomisen lopettamiseksi ratkaisee, sillä jo noin 90 eurolla voidaan säästää yksi tyttö silpomiselta.

Asenteet tyttöjen sukuelinten silpomista vastaan jyrkkenevät, mutta koronapandemia uhkaa pysäyttää suotuisan kehityksen30.11.2020 04:10:00 EET | Tiedote

Tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaisessa asennemuutostyössä Keniassa on saavutettu kriittinen vaa’ankielitilanne: yhtä moni vastustaa ja puolustaa silpomisperinnettä. “On suuri riski, että korona kääntää tilanteen huonompaan suuntaan tyttöjen kannalta, kun yhä useampi tyttö silvotaan ja silpomisen vastainen työ ei tavoita kaikkia yhteisöissä.”

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye