Unikorni-kilpailun voiton vei pihatöitä nuorille välittävä Jobile
22.4.2021 17:28:31 EEST | Tekniikan akateemiset - TEK | Tiedote

”Ei oikein paremmin voisi torstai-ilta alkaa”, kommentoi Otto Honkanen, tietojohtamisen opiskelija Tampereen yliopistosta ja Jobilen tiimin vetäjä. Tiimiin kuuluvat Honkasen lisäksi Erik Keitaanniemi ja Joonas Lindberg.
”Voittoraha käytetään suurelta osin ellei kokonaan meidän alustapalvelun markkinointiin. Meille on erittäin tärkeää, että saadaan tämä kuluttajien tietoon.”
Tuomaristo kehui Jobilea erityisesti liiketoimintamallin selkeydestä ja samaistuttavasta tarpeesta. Kukapa ei kaipaisi toisinaan apukäsiä nurmikon leikkaamiseen tai lumitöihin. Tuomaristo näki liikeideassa myös kasvupotentiaalia pihatöiden ulkopuolelle.
”Unikorni-kilpailun ideana on kannustaa opiskelijayrittäjiä eteenpäin yrittäjyystaipaleellaan. Palkintojen lisäksi kilpailussa onkin tarjolla mentorointia ja vetoapua oman yritysidean kehittämiseen. Oli hienoa nähdä, että tällä kolmannella kerralla keräsimme myös ennätysmäärän osallistujia”, kertoo Suomen Ekonomien elinkeinopoliittinen erityisasiantuntija Ted Apter.
Akateemiset yrittäjät tyytyväisiä koronasta huolimatta
Monille yrittäjille korona-aika on tuonut eteen ennennäkemättömiä haasteita. TEKin työmarkkinatutkimuksen mukaan yrittäjien tulot ovat laskeneet vähän, mutta etenkin päätoimiset yrittäjät ovat silti varsin tyytyväisiä. Yli 76 % päätoimisista yrittäjistä arvioi tyytyväisyytensä olevaan vähintään 8 asteikolla 0-10.
”On ilahduttavaa huomata, että vaikeista ajoista huolimatta päätoimiset yrittäjät edelleen pärjäävät pääosin hyvin ja ovat myös tyytyväisiä yrittäjinä olemiseen”, TEKin yrittäjyysvastaava Martti Kivioja sanoo.
TEK ja Ekonomit tarjoavat palveluita myös yrittäjäjäsenille. Työnteon muuttuessa yhä useampi on kiinnostunut yrittäjyydestä jossakin muodossa ja siksi onkin luontevaa, että Unikornin kaltaisia kilpailuja järjestetään myös jatkossa.
”Kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan tuntuu olevan nousussa ja se nähdään yhtenä mahdollisuutena palkkatyön rinnalla tai sen sijaan. Tästäkin syystä haluamme kannustaa opiskelijoita yrittäjyyteen ja tukea heitä myös tällä tiellä”, Kivioja kertoo.
Edellisen Unikorni-kilpailun voitti Piece of Jeans, joka tuottaa kestävää designia 100 % kierrätysfarkusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Martti Kivioja, Tekniikan akateemiset TEK
martti.kivioja@tek.fi, + 358 400 519 214
Eeva Niskanen, Suomen Ekonomit
eeva.niskanen@ekonomit.fi, +358 45 260 2884
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tekniikan akateemiset TEK on tekniikan alan yliopistokoulutettujen etu- ja palvelujärjestö. Jäsenet ovat tekniikan, tietojenkäsittelyn, arkkitehtuurin tai luonnontieteiden yliopistotutkinnon suorittaneita ja näiden alojen opiskelijoita. TEK tukee jäseniään työuralla, edistää ammattikunnan osaamista ja yhteisöllisyyttä sekä rakentaa kestävää hyvinvointiyhteiskuntaa. Noin 80 000 jäsenellään TEK on Akavan toiseksi suurin jäsenliitto ja Suomen kahdeksanneksi suurin ammattiliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tekniikan akateemiset - TEK
Taapero torpedoi tulot – mutta vain naisilta6.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Lapsen saanti pudottaa huomattavasti naisten tuloja ja vaikutus kestää pitkään. Isille lapsen saanti taas tuo rahallista hyötyä, kertoo tuore tutkimus. Työpaikoilla ei aina osata optimaalisesti tukea urakehitystä perheellistymisen jälkeen.
TEK: Valmistuvien diplomi-insinöörien mediaanipalkka saavutti 4 000 euroa ensi kerran – Ostovoimakin kohenee ripeästi20.1.2026 08:45:12 EET | Tiedote
Tekniikan akateemiset TEKin työmarkkinatutkimuksen mukaan vuoden 2025 aikana valmistuneiden diplomi-insinöörien mediaanipalkka oli 4 000 ja keskiarvopalkka 4 193 euroa.
Kesätyötilanne on huonontunut vuosia – TEK vetoaa tekniikan alan työnantajiin: ”Tehdään ensi kesästä parempi yhdessä”14.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Tekniikan alan opiskelijoista jäi viime kesänä vaille töitä kaksinkertainen määrä verrattuna kesään 2023. TEK toivoo tekniikan alan työnantajilta rohkeutta palkata nyt nuoria ja antaa työnantajien ilmoittaa maksuttomasti kesätyöpaikoistaan TEKin moderoimassa LinkedIn-ryhmässä TEKrekry. ”Tehdään ensi kesästä edellistä parempi yhdessä”, TEKin työmarkkinajohtaja Teemu Hankamäki kannustaa.
Årets bästa doktorsavhandling förbättrar hastigheten och noggrannheten i kvantdatorer12.11.2025 10:03:23 EET | Pressmeddelande
Teknikens akademiker TEK och Tekniska föreningen i Finland TFiF delar ut priset för bästa doktorsavhandling till Eric Hyyppä i Helsingfors i dag.
Vuoden paras väitöstyö kohentaa kvanttitietokoneiden nopeutta ja tarkkuutta12.11.2025 10:03:23 EET | Tiedote
Tekniikan akateemiset TEK ja Tekniska Föreningen i Finland TFiF jakavat väitöskirjapalkinnon Eric Hyypälle Helsingissä tänään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

