
Useilla työmailla puutteita putoamissuojauksessa – sakot toimitusjohtajalle ja yhtiölle
24.1.2023 15:42:04 EET | Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket | Tiedote
Tuomio koski toistuvia työturvallisuuspuutteita kattoalan yrityksen työkohteissa Helsingissä, Lahdessa, Nurmijärvellä, Nummelassa, Luumäellä, Kouvolassa, Hämeenlinnassa ja Asikkalassa. Erityisesti putoamissuojauksissa oli vakavia puutteita.
Puutteet tulivat ilmi työsuojelutarkastuksissa
Vuonna 2019 tehdyissä työsuojelutarkastuksissa yhtiön yhdeksästä työkohteesta löytyi puutteita putoamissuojauksen järjestämisessä. Lisäksi vuonna 2020 kahdeksassa työkohteessa havaittiin työturvallisuuspuutteita. Yhtiölle oli annettu kehotuksia ja toimintaohjeita putoamissuojauksen järjestämiseksi työturvallisuusmääräysten mukaiseksi. Lisäksi yhtiölle oli annettu neljä käyttökieltoa putoamissuojausten ja telineiden puutteiden vuoksi.
Käräjäoikeuden mukaan lyhyellä ajanjaksolla todettujen laiminlyöntien lukumäärä osoitti, että yhtiön toiminnassa ei ollut jatkuvasti tarkkailtu työympäristöä ja työtapojen turvallisuutta eikä riittävän järjestelmällisesti selvitetty ja tunnistettu työstä aiheutuvia vaaratekijöitä. Työnjohtajilla ei ollut tarpeeksi aikaa valvoa työkohteiden työturvallisuutta ja työnjohtajat eivät käyneet kaikissa valvottavanaan olevissa työkohteissa. Lisäksi yhtiössä ei ollut riittävästi työnjohtajia valvomaan putoamissuojausten asianmukaisuutta.
Käräjäoikeus arvioi yhtiön toimitusjohtajan tulleen tietoiseksi putoamissuojausten puutteellisuudesta jo vuonna 2019. Siitä huolimatta hän ei ollut riittävästi valvonut puutteiden korjaamista eikä huolehtinut resurssien riittävyydestä myöskään vuonna 2020. Vuonna 2021 yhtiössä oli ryhdytty putoamissuojauksen tasoa parantaviin toimenpiteisiin.
Yhteisösakko tuomittiin uuden yhtiön maksettavaksi
Yhteisösakon tuomitsemiseen arvioitiin olevan edellytykset, sillä työturvallisuusrikokseen oli syyllistynyt yhtiön toimitusjohtaja. Yhtiö, jonka toiminnassa rikokset oli tehty, oli jakautunut vuonna 2021 niin, että sen liiketoiminta oli kokonaisuudessaan siirtynyt uudelle saman nimiselle yhtiölle ja yhtiön kiinteistöomaisuus oli erotettu kiinteistöosakeyhtiöksi. Uuteen osakeyhtiöön oli siirtynyt ne lakanneen osakeyhtiön toiminnot, joissa laiminlyönnit oli tehty. Näin ollen käräjäoikeus katsoi, että uusi osakeyhtiö voitiin tuomita yhteisösakkoon nyt kyseessä olleista laiminlyönneistä.
Johdon tulee valvoa työturvallisuusmääräysten noudattamista
Työsuojelun lakimies Jasmine Peltorinne Etelä-Suomen aluehallintovirastosta muistuttaa, että ylimmän johdon vastuulla on muun muassa huolehtia riittävistä resursseista ja selkeästä tehtävänjaosta. Lisäksi johdon vastuulla on luoda toimiva työsuojeluorganisaatio ja edellytykset sen tehokkaalle toiminnalle. Työntekijöiden tai työnjohtajien mahdolliset laiminlyönnit ohjeiden noudattamisessa tai toiminnan valvomisessa eivät poista ylimmän johdon vastuuta.
”Yhtiön ylin johto on velvollinen osaltaan valvomaan, että sen alaiset työntekijät noudattavat työturvallisuusmääräyksiä ja heille annettuja ohjeita”, Peltorinne sanoo.
Päijät-Hämeen käräjäoikeuden tuomio 20.01.2023, R 21/2008.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lakimies Jasmine Peltorinne, puh. 02950 16674, etunimi.sukunimi@avi.fi
Etelä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirasto/RegionförvaltningsverketTyösuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lainsäädäntö uudistui 21.12.2025: Miten asbestityöt pitää tehdä uudistuksen jälkeen?22.12.2025 07:41:37 EET | Tiedote
Asbestilainsäädäntö uudistui 21. joulukuuta. Uudistuneeseen lainsäädäntöön liittyen työsuojeluviranomainen on julkaissut päivitetyn soveltamisohjeen. Soveltamisohje kertoo, miten asbestityöt pitää käytännössä tehdä Suomessa uudistuksen jälkeen.
Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.
Tillsyn avslöjade brister i behörighetsvillkoren för personalen på privata daghem19.12.2025 11:45:39 EET | Pressmeddelande
År 2025 övervakade regionförvaltningsverken att behörighetsvillkoren enligt lagen om småbarnspedagogik uppfylldes för de privata daghemmens fostrings-, undervisnings- och vårdpersonal samt daghemsföreståndare. Som ett resultat av tillsynen gav regionförvaltningsverken över 200 tjänsteproducenter administrativ styrning.