Helsingin seudun kauppakamari

Uudenmaan yritysten suhdannetilanne muuta maata parempi

29.1.2020 10:04:31 EET | Helsingin seudun kauppakamari | Tiedote

Jaa
Uudenmaan yritysten suhdannetilannearviot heikkenivät vuoden 2019 lopussa ja vuoden 2020 alussa. Suhdannetilanne oli tammikuussa 2020 kuitenkin hieman tavanomaista suotuisampi, saldoluku 7 (lokakuussa 10). Suhdannetilanteen ennakoidaan heikkenevän lievästi vuoden 2020 alussa.

Suhdannenäkymien saldoluku oli tammikuussa -3, kun saldoluku oli lokakuussa -16. Tammikuussa 12 % vastaajista arvioi suhdanteiden olevan hiipumassa, ennallaan tilanteen uskoi pysyvän 79 % ja 9 % odotti paranemista. Uudenmaan yritysten suhdannenäkymät ovat hivenen koko maan keskiarvoa myönteisemmät.

Yritysten tuotanto- ja myyntimäärät pysyivät likimain ennallaan vuoden 2019 lopussa. Tuotannon kasvun ennakoidaan vauhdittuvan vasta myöhemmin keväällä. Henkilökunnan määrä pysyi loka-joulukuussa likimain ennallaan.

Kysynnän heikkous kohosi tammikuussa yleisimmäksi kapeikkotekijäksi 30 %:n osuudella (lokakuussa 26 %). Ammattitaitoisen työvoiman puute lieveni 25 %:iin (lokakuussa 27 %). Kannattavuus on pysynyt likimain vuodentakaisissa lukemissa. Myyntihinnat ovat hienoisessa nousussa, mutta kustannusten kohoaminen on samaan aikaan jonkin verran yleisempää.

– Suhdanneodotukset ovat heikkenemässä, mutta onneksi odotettua vähemmän. Kysyntä nousi barometrissa nyt suurimmaksi yksittäiseksi kasvun esteeksi. Työvoiman kysyntä näyttää silti säilyvän yrityksissä edelleen vahvana, arvioi johtaja Markku Lahtinen Helsingin seudun kauppakamarista.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n kyselyyn vastasi 326 uusmaalaista teollisuuden ja rakentamisen sekä palvelualan yritystä, jotka työllistävät yhteensä 110 000 henkeä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Markku Lahtinen
johtaja, Helsingin seudun kauppakamari
markku.lahtinen@chamber.fi
050 571 3564

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin seudun kauppakamari
Helsingin seudun kauppakamari
Kalevankatu 12
00100 Helsinki

http://helsinki.chamber.fi/fi/

Helsingin seudun kauppakamari vahvistaa yritysten menestystä osallistumalla aktiivisesti Helsingin seudun kehittämiseen. Kauppakamariin kuuluu 21 kunnan alueelta yli 7000 palveluja, kauppaa ja teollisuutta edustavaa yritystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin seudun kauppakamari

Pitäjänmäellä varmistettava teollisuuden toimintaedellytykset27.10.2026 14:02:43 EET | Tiedote

Helsingin kaupunki päivittää Pitäjänmäen yritysalueen yleiskaavaa. Keskeisenä tavoitteena on lisätä asuntorakentamisen mahdollisuuksia alueella. Osayleiskaavoitusta koskevassa kannanotossaan Helsingin seudun kauppakamari pitää Pitäjänmäen yritysalueen uudistamista välttämättömänä. Asuntorakentamisen mahdollistaminen ja liikennejärjestelyjen kehittäminen on tehtävä kuitenkin siten, ettei teollisuustoiminta alueella vaarannu ja sen logistiset yhteydet turvataan.

Työperäinen maahanmuutto osaksi Suomen kasvupolitiikkaa – Helsingin seudun kauppakamarin teesit työperäisen maahanmuuton vauhdittamiseksi6.10.2026 07:02:43 EEST | Tiedote

Työperäisen maahanmuuton tulee olla osa Suomen kasvupolitiikkaa. Helsingin seudun kauppakamari ehdottaa, että saatavuusharkinnasta luovutaan tai siitä vapautetaan vähintään tehtävät, joissa palkka ylittää ennalta sovitun palkkarajan. Luvituksesta on tehtävä sujuvaa ja ennakoitavaa: osaajan on voitava tunnistautua etänä sekä saada henkilötunnus ja digitaalinen lompakko jo ennen maahantuloa, ja edustustojen ajanvarausruuhkat on purettava. Business Finlandille on annettava valtuudet toimia kohdemaissa työvoimaviranomaisen tavoin, ja koko perheen oleskeluluvat on käsiteltävä yhtenä kokonaisuutena. Helsingin seudun kauppakamari esittää hallitusohjelmaan 2027–2031 kymmenen teesiä, joilla Suomeen saadaan yritysten tarvitsemia osaajia. Työpaikat Helsingin seudulla lisääntyvät, samaan aikaan Suomessa siirtyy eläkkeelle enemmän ihmisiä kuin heitä syntyy.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye