Uudet opiskelijat todistuksen perusteella on valittu – onnea ja tervetuloa Oulun yliopistoon

Ylioppilastodistuksen tai aiempien opintojen perusteella opiskelupaikan saa noin 70 prosenttia hakijoista. Heidän osuutensa vaihtelee tutkinto-ohjelmasta riippuen. Kandidaattiohjelmien pääasiallinen valintatapa kevään toisessa yhteishaussa on todistusvalinta.
Loput Oulun yliopiston opiskelupaikat täytetään valintakokeiden perusteella, jotka jatkuvat 9.6. saakka. Valintakokeiden tulokset valmistuvat viimeistään 7.7.2023. Varasijoilta hyväksyminen päättyy 1.8.2023.
Hakijoita kevään toisessa yhteishaussa maaliskuussa oli 17 582. Täytettävänä on kaikkiaan 2383 opiskelupaikkaa. Suosituimmat koulutusalat olivat lääketiede, psykologia ja kauppatieteet.
Yliopistoon on mahdollista päästä tutkinto-opiskelijaksi myös avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella eli avoimen väylällä. Myös avoimen väylän kautta tutkinto-ohjelmiin valittavat opiskelijat ovat 29.5. saaneet tiedon saamastaan opiskelupaikasta. Avoimen väylän kautta valittiin 123 opiskelijaa.
Avoimen väylän opintoihin ilmoittautuminen alkaa elokuussa viikolla 32 ja opinnot alkavat elo-syyskuussa. (pl. kauppatiede, joka alkaa jo kesällä). Lue lisää: joy.oulu.fi/fi/avoimen-vayla.
Oulun yliopiston opiskelijavalinnat etenevät suunnitellusti
Opetushallitus tiedotti torstaina 25.5.2023, että osa yhteishaun tämän kevään hakijoista on voinut tulla virheellisesti hyväksytyksi korkeakouluun.
Tilanne johtuu Opetushallituksen Opintopolku-palvelun häiriöstä, joka liittyy ensikertalaisuustietojen siirtymiseen. Osa aloituspaikoista on varattu ensimmäistä korkeakoulututkintoaan suorittaville.
Tämän hetken tiedon mukaan häiriö ei vaikuta kenenkään Oulun yliopistoon valitun tilanteeseen. Oulun yliopisto on käynyt läpi tähän asti tekemänsä valinnat.
Valtakunnallinen tarkastustyö jatkuu vielä.
Lisätietoja:
Kehittämispäällikkö Anne Talvio, opiskelijavalintapalvelut, 040 755 8511
anne.talvio@oulu.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina PistokoskiViestintäasiantuntija
Puh:0294 484 091tiina.pistokoski@oulu.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu mukana valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa – suomalaisten korkeakoulujen avoimia opintoja nyt yhdessä paikassa7.5.2025 05:52:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu Oamk ovat mukana uudessa valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa, joka kokoaa korkeakoulujen avoimia opintoja yhteen paikkaan. Maksuton palvelu tekee opintojen löytämisestä ja vertailusta helppoa ja kiinnostavaa. Opinnot ovat tarjolla joustavasti kaikenikäisille, monet ajasta ja paikasta riippumatta. Opiskeltavaa löytyy esimerkiksi kestävästä kehityksestä uusiin teknologioihin ja hyvinvoinnista terveyteen ja turvallisuusalaan.
Johtavien suomalaisyritysten 6G-hankkeessa kehitetään tulevaisuuden verkkoja6.5.2025 06:36:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten yritysten ja akateemisten sidosryhmien uudessa hankkeessa tavoitteena on nopeuttaa 5G- ja 6G-verkkojen radiotaajuusteknologioiden suunnittelua.
Polvien rakenteellisia muutoksia havaitaan yleisesti jo kolmekymppisillä – oireita ei välttämättä ole5.5.2025 05:50:00 EEST | Tiedote
Polven magneettikuvissa havaittavat lievät rakenteelliset muutokset ovat yleisiä jo kolmekymppisillä aikuisilla – myös ilman polvikipuja tai muita oireita. Oulun yliopiston tutkimuksessa yli puolella 33-vuotiaista löytyi merkkejä nivelvaurioista. Korkea painoindeksi oli yleisin nivelmuutoksiin liittyvä tekijä.
Matti Latva-ahosta tutkimusvararehtori ja Petteri Alahuhdasta yhteistyösuhteiden vararehtori Oulun yliopistoon29.4.2025 15:32:25 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston hallitus on valinnut kokouksessaan 29.4.2025 tutkimusvararehtoriksi tekniikan tohtori Matti Latva-ahon ja yhteistyösuhteiden vararehtoriksi filosofian tohtori Petteri Alahuhdan.
Ferritiinitasot eivät näytä liittyvän merkittävästi PCOS-naisten hedelmällisyyteen tai aineenvaihdunnalliseen terveyteen24.4.2025 05:35:00 EEST | Tiedote
Ferritiinitasot ovat munasarjojen monirakkulaoireyhtymää (PCOS) sairastavilla naisilla keskimäärin korkeammat kuin verrokeilla, mutta tällä ei ole merkittävää vaikutusta heidän hedelmällisyyteensä tai metaboliseen terveydentilaansa. Myöskään raudanpuutteella ei vaikuta olevan yhteyttä PCOS-naisten lapsettomuuteen. Tulokset perustuvat Oulun yliopistossa tehtyyn tutkimukseen, jossa selvitettiin ferritiinitasojen merkitystä PCOS-naisten terveydelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme