Oulun yliopisto

Uudet professorit esittäytyvät Oulun yliopistossa tiistaina 29.11.

Jaa

Miten motivaatio ja tunteiden aktiivinen säätely vaikuttavat vuorovaikutuksessa tapahtuvaan oppimiseen? Entä miten kasvien mikrobit vaikuttavat ihmisten terveyteen? Kasveissa on tuntemattomia mikrobeja, ja syödessäsi tuoreita kasviksia saat samalla lukemattomia mikrobeja elimistöösi. Oulun yliopiston kuusi uutta professoria kertovat alastaan ja tutkimusaiheistaan juhlaluennoilla Linnanmaan kampuksen Tellus Stagella tiistaina 29.11. 2022 kello 14–17.

Uusien professorien juhlaluennot on perinteinen akateeminen juhla, jossa vastikään tehtäviinsä valitut professorit esittäytyvät tiedeyhteisölle, sidosryhmilleen sekä suurelle yleisölle. Juhlaluentoja järjestetään Oulun yliopistossa kahdesti lukuvuodessa. 

Tämänkertaisessa tilaisuudessa esiintyy kuusi uutta professoria kolmesta eri tiedekunnasta eli kasvatustieteiden tiedekunnasta, luonnontieteellisestä tiedekunnasta sekä tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnasta.   

Tilaisuuden avaa tutkimusrehtori Taina Pihlajaniemi, minkä jälkeen tiedekuntien dekaanit esittelevät uudet professorit kuulijoille. Kukin professori kertoo alastaan yleistajuisella luennolla, jonka kesto on noin 10 minuuttia. 

 

Ohjelma: 

Professori Hanna Järvenoja, kasvatustiede, Motivaatio ja tunteiden säätely oppimisessa  

Professori Riikka Mononen, erityispedagogiikka, Matemaattiset oppimisvaikeudet   

Professori Heikki Helanterä, evoluutiobiologia ja genomiikka, Elämän sosiaalisuus  

Professori Anna Maria Pirttilä, molekulaariset kasvi-mikrobivuorovaikutukset, Kasvimikrobit hyvinvointimme taustalla  

Professori Tero Päivärinta, empiirinen ohjelmistotuotanto ohjelmistoissa, järjestelmissä ja palveluissa, Digitaalisten palveluiden kehittäminen ihmisen näkökulmasta: hallinnon osaoptimoinnista ekosysteemitason innovaatioihin 

Professor Premanandana Rajatheva, Wireless Communications Engineering, Path to 6G – from research and industry to society   

Juhlaluentotilaisuus on kaikille kiinnostuneille avoin. Tilaisuutta voi seurata myös YouTubessa. Tervetuloa!  

Katso tarkempi ohjelma 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Mihin suuntaan 6G-tutkimus on menossa?1.12.2022 08:15:00 EET | Tiedote

Oulun yliopistossa on tehty 6G-tutkimusta jo neljä vuotta. Painotuore viides 6G Waves -julkaisu esittelee tutkijoita, visioita, tapahtumia ja tietysti tulevaisuutta. Lehti käsittelee alan viimeisimpiä uutisia ja avaa tutkimuksen tulevaisuuden suunnitelmia esittelemällä neljä isoa kokonaisuutta, joihin tutkimus on jaettu. Edellisen numeron teemana olivat erilaiset demot. Nyt halutaan kirkastaa tutkimusteemojen sisältöjä.

Kutsu: Vetytutkimus Oulun yliopistossa to 8.12. klo 8.30–10 livenä ja online30.11.2022 06:20:00 EET | Kutsu

Oulun yliopisto on yksi tärkeimmistä vetytutkimuksen keskuksista Suomessa. Useiden eri alojen professorit ja tutkijat esittelevät vetytutkimuksen edistysaskeleita to 8.12.2022 klo 8.30–10 paikan päällä ja verkossa. Vetytalous nähdään tulevaisuudessa nousevan osaksi kehittyneiden hiilineutraalien yhteiskuntien energiajärjestelmiä, teollisuutta ja liikennettä. Media on lämpimästi tervetullut kuulemaan ja keskustelemaan vetytutkimuksesta!

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme