Uusi hanke etsii keinoja mitata metsien käytön kokonaiskestävyyttä
Keskustelu metsien käytön kestävyydestä tuntuu ajoittain kiertävän kehää, sillä jokaisella on oma käsityksensä kestävyydestä ja sen eri ulottuvuuksista. Kestävyyskeskustelu pohjautuu esimerkiksi Luken “suurimpaan ylläpidettävissä olevaan hakkuukertymään”, mutta tätä indikaattoria myös kritisoidaan usein. Mikään yksittäinen indikaattori ei voi kuvata kestävyyttä tyhjentävästi. Metsätaloudesta on tullut entistä monitavoitteisempaa ja yksittäiseen metsäpalstaan kohdistuu samanaikaisesti epärealistisen suuri määrä taloudellisia, sosiaalisia ja ekologisia tavoitteita. Globaalin viitekehyksen keskusteluun tuo ilmastonmuutos.
- Kaikki metsäkeskusteluun aktiivisesti osallistuvat tuntuvat olevan väsyneitä tilanteeseen, sanoo hanketta Jyväskylän yliopistolla vetävä luonnonsuojelubiologian yliopistonlehtori Panu Halme.
Nyt alkava hanke kokoaa metsien käytön kestävyydestä kiinnostuneet tutkijat ja sidosryhmät yhteen keskustelemaan siitä, mitkä osa-alueet määrittelevät suomalaisen metsätalouden kestävyyden. Keskustelut toteutetaan työpajoissa, joista ensimmäinen on tarkoitus järjestää ensi keväänä.
Mittarit metsäympäristön tilan seurantaan
Tavoitteena ei ole määritellä kestävyyttä yhden tai useamman mittarin avulla, sillä se on mahdotonta. Sen sijaan hankkeen tavoitteena on tunnistaa kestävyyden elementtejä, joita eri toimijat pitävät tärkeinä metsien käytön kestävyyttä mitattaessa ja arvioitaessa. Hankkeeseen kutsutaan kaikki metsien käytöstä kiinnostuneet kehittämään mittareita metsien käytön kestävyyden eri osa-alueiden seurantaan.
- Jos saamme kehitettyä käyttökelpoisia ja toimijoiden hyväksymiä mittareita, ottaa Luonnonvarakeskus ne käyttöön osaksi metsien käytön seurantaa suurimman ylläpidettävissä olevan hakkuukertymän rinnalle, toteaa tutkimusprofessori Annika Kangas Luonnonvarakeskuksesta.
Hanke pyrkii myös tuottamaan keinoja, joilla havainnollistetaan kestävyyden eri osa-alueiden ristiriitoja sekä niiden vaikutuksia. Hankkeen lopputuloksena eri tieteenaloilla metsiin liittyvää tutkimusta tekevät tahot kuvaavat kestävyyttä aiempaa monipuolisemmin ja sitä kautta metsätalouden kestävyyden arviointi on aiempaa useamman osallisen näkökulmasta hyväksyttävällä tavalla tehty.
Hankkeen työryhmä:
- Panu Halme, Dos., FT, Jyväskylän yliopisto
- Annika Kangas, Prof., MMT, Luonnonvarakeskus
- Atte Komonen, Dos., MMT, Jyväskylän yliopisto
- Sari Pynnönen, MMT, Helsingin yliopisto
- Jonna Kangasoja, TkT, Akordi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Panu Halme, panu.halme@jyu.fi, 040 8054945
Annika Kangas, annika.kangas@luke.fi, 0295322461
Tanja HeikkinenViestinnän asiantuntija
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitös: Piipohjainen kvanttibitti voisi helpottaa kvanttitietokoneen rakentamista (Shakespeare)17.9.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Kaikki ovat kuulleet kvanttitietokoneista, jotka koostuvat kvanttimekaanisia ominaisuuksia hyödyntävistä kvanttibiteistä. Kvanttitietokoneiden avulla voidaan ratkoa kryptografisia ongelmia tai suorittaa atomitason simulaatioita, mitkä eivät ole mahdollisia tavallisille tietokoneille. Diplomi-insinööri Cliona Shakespeare kehitti Jyväskylän yliopiston väitöstyössään uudenlaista piipohjaista kvanttibittiä, mikä voisi mahdollistaa suuremman kvanttitietokoneen rakentamisen.
Sukupuolten väliset erot liikunnassa ja urheilussa yhtenä pääteemana liikuntafysiologian kansainvälisessä tutkijatapaamisessa Jyväskylässä 25.-27.9.202417.9.2024 09:42:45 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta isännöi 25.-27.9.2024 kansainvälistä liikuntafysiologian symposiumia Hot Topics in Exercise Physiology. Tapahtumassa esiteltävä uusin tutkimus käsittelee ajankohtaisia aiheita, kuten riittämättömän energiansaannin vaikutuksia urheilussa sekä sukupuolten välisiä fysiologisia eroja ja naisfysiologian erityispiirteitä. Tapahtuma tuo Jyväskylään maailman johtavat liikuntafysiologian asiantuntijat ja tutkijat, yhteensä yli 200 osallistujaa ympäri maailmaa.
Raakun ihmeellinen elämä, syöpätutkimuksen uusimmat saavutukset ja Drive In Lab muuttavat maailmaa – Tutkijoiden yön 27.9.2024 ohjelmatarjonta on nyt julkaistu17.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Tieteentekijät löytävät uusia ratkaisuja yhteiskunnan haasteisiin. Tutkijoiden yössä pääset testaamaan Drive In -laboratorissa, miten kännykän käyttö autossa vaikuttaa ajosuoritukseen. Tarjolla on tilaisuus kurkistaa äärimmäisen uhanalaisen raakun poikasta silmästä silmään. Syöpätutkijat esittelevät, mitä juuri nyt tapahtuu syöpätutkimuksen iCAN-lippulaivahankkeessa. Tervetuloa tutustumaan tieteeseen ja jututtamaan tutkijoita Jyväskylässä, Helsingissä, Oulussa, Hämeenlinnassa ja Sodankylässä.
Turo Uskali nimitetty Jyväskylän yliopiston journalistiikan professoriksi16.9.2024 16:06:00 EEST | Tiedote
Turo Uskali nimetty Jyväskylän yliopiston journalistiikan professoriksi 1.8.2024 alkaen. Uskali on ollut keskeinen vaikuttaja yliopiston journalistiikan koulutusohjelmissa sekä innovaatiojournalismin tutkimuksessa. Hän johtaa useita tutkimushankkeita ja on työskennellyt vierailevana tutkijana Stanfordin ja Oxfordin yliopistoissa sekä Bergenin yliopistossa.
Nanohiukkasista valheenpaljastuskokeeseen – Tutkijoiden yön ohjelmatarjonta on nyt julkaistu16.9.2024 11:45:07 EEST | Tiedote
Euroopan laajuinen Tutkijoiden yö valtaa Jyväskylän yliopiston kampuksen jälleen syyskuun viimeisenä perjantaina 27.9.2024. Ohjelmatarjonta on laajempi kuin koskaan ja ohjelmaa on yliopiston jokaisella kampuksella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme