Uusi kolmannen sukupolven sydämen mekaaninen tukilaite käyttöön HUSissa
23.4.2019 13:02:23 EEST | HUS | Tiedote
Heartmate3-apumpumput perustuvat niin sanottuun levitoivaan magneettiteknologiaan. Tämä tarkoittaa sitä, että apupumpun siipiratas leijuu magneettikentässä, eikä siinä ole kuluvia osia.
HUSissa on asennettu aiemmin Heartware-apupumppuja ja uutta Heartmate3:a tullaan käyttämään Heartware-pumppujen rinnalla.
- Olemme ottaneet Heartmate3-apupumpun koekäyttöön. Heartmate3 on aavistuksen teknologisesti kehittyneempi pumppu ja sen käyttöön saattaa liittyä mahdollisesti vähemmän vuoto- ja aivohalvausriskejä, osastonylilääkäri, professori Karl Lemström kertoo.
Heartmate3-apupumpun avulla potilas pystyy liikkumaan akkujen avulla jopa 18 tuntia. Heartware-laitteella akut kestävät noin 8–10 tuntia. Heartmate3-apupumppua on asennettu maailmalla yli 6000 potilaalle.
Vuonna 2017 Heartmate3-apupumpulle on saatu FDA:n (U.S. Food & Drug Administration) lupa sillaksi sydänsiirtoon ja vuonna 2018 on saatu lupa käyttää Heartmate3-apupumppua vaihtoehtona sydänsiirtoon. Tämä tarkoittaa sitä, että potilas käyttää apupumppua lopun elämäänsä.
- Sekä Heartware että Heartmate3 ovat tasavertaisia laitteita. Olemme käyttäneet Heartware-apupumppua vuodesta 2011 ja meillä on siitä erittäin hyviä kokemuksia. Yleensä olemme käyttäneet apupumppua siltana sydänsiirtoon. Hyvien kokemuksien kautta molemmat voisivat olla myös vaihtoehtona sydänsiirrolle iäkkäämmillä potilailla, Lemström sanoo.
Kansainvälisesti ja Suomessa ensimmäisen vuoden kuluttua apupumpun saaneista potilaista on elossa 85 % ja viiden vuoden kuluttua 55 %.
Siltana sydänsiirtoon verenkierron mekaanista tukihoitoa suositellaan nykyään potilaille, jotka ovat suuressa kuoleman vaarassa ja sydänsiirrännäistä ei ole nopeasti saatavilla. Siltahoito ei huononna sydänsiirron jälkeistä ennustetta potilailla.
- Sydänsiirtoa edeltävä verenkierron mekaaninen tukihoito voi jopa parantaa sydänsiirron jälkeistä toipumista, koska mekaaninen tukihoito korjaa elimistön verenkierron tilaa ja pääte-elinvaurioita ja potilaan lihaskunto kohenee. Hoidon tavoitteena on oireiden, elämänlaadun, sairaalahoitojen ja äkkikuoleman riskin vähentäminen.
Vaihtoehtona sydänsiirrolle apupumppua voidaan käyttää valikoiduille, loppuvaiheen sydämen vajaatoimintaa sairastaville potilaille, jotka täyttävät sydänsiirron kriteerit, mutta joilla on vasta-aiheita sydänsiirrolle kuten korkea ikä, munuaisten vajaatoiminta, korkea painoindeksi ja korkea keuhkoverenkierron paine.
Apupumppu eli sydämen vasemman kammion mekaaninen tukilaite pumppaa verta sydämestä muuhun kehoon. Apupumpussa on siirtojohto, joka on tarkoitettu virran- ja tiedonsiirtoon ohjaimen ja apupumpun välillä. Järjestelmän ohjain syöttää virtaa pumppuun ja siirtojohtoon ja tarkistaa niiden toiminnan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karl Lemström
professori, HUS Sydän- ja keuhkokeskus
karl.lemstrom@hus.fi
puh. 050 427 2281
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Föräldrarnas låga inkomstnivå och utbildning kan påverka risken för allvarliga bakterieinfektioner hos barn10.8.2026 09:34:12 EEST | Pressmeddelande
Risken för att barn ska drabbas av en allvarlig bakterieinfektion är något högre i familjer där föräldrarnas inkomstnivå och särskilt moderns utbildningsnivå är lägre. Resultatet bygger på den första finländska registerstudien som omfattar hela befolkningen, där omfattande nationella data om smittsamma sjukdomar och socioekonomiska förhållanden kombinerats.
Vanhempien alhainen tulotaso ja koulutus voivat vaikuttaa lasten vakavien bakteeri-infektioiden riskiin10.8.2026 09:34:12 EEST | Tiedote
Lasten riski sairastua vakavaan bakteeri-infektioon on hieman suurempi perheissä, joissa vanhempien tulotaso ja erityisesti äidin koulutus on matalampi. Tulos perustuu ensimmäiseen koko väestön kattavaan suomalaiseen rekisteritutkimukseen, jossa yhdistettiin laajat kansalliset tartuntatauti- ja sosioekonomiset aineistot.
Low parental income and education level may be linked to the risk of severe bacterial infections in children10.8.2026 09:34:12 EEST | Press release
The risk of severe bacterial infection is slightly increased in families with lower parental income and, in particular, lower maternal education level. The results are based on the first Finnish registry study that covered the entire population, combining extensive national records on infectious diseases and socio-economic data.
Mekanismerna bakom ruptur av hjärnaneurysm preciseras – HUS medverkar i en internationell studie6.7.2026 07:39:02 EEST | Pressmeddelande
HUS Helsingfors universitetssjukhus medverkar i en internationell studie som tillför ny information om varför en del hjärnaneurysm rupturerar. Resultaten kan i framtiden bidra till att bättre än i nuläget identifiera aneurysmen med störst rupturrisk och stödja utvecklingen av nya läkemedelsbehandlingar. Studien har publicerats i den ansedda tidskriften Nature Neuroscience.
Aivovaltimopullistuman puhkeamisen mekanismi tarkentuu – HUS mukana kansainvälisessä tutkimuksessa6.7.2026 07:39:02 EEST | Tiedote
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala oli mukana kansainvälisessä tutkimuksessa, joka tuo uutta tietoa siihen, miksi osa aivovaltimopullistumista puhkeaa. Tulokset voivat tulevaisuudessa auttaa tunnistamaan nykyistä paremmin ne pullistumat, joiden puhkeamisriski on suurin ja tukemaan uusien lääkehoitojen kehittämistä. Tutkimus on julkaistu arvostetussa Nature Neuroscience -lehdessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
