Uuden teknologian avulla lähin latauspiste ja parkkipaikka voi jatkossa löytyä automaattisesti
21.5.2019 08:49:03 EEST | Aalto-yliopisto | Tiedote

Aalto-yliopiston koordinoimassa bIoTope-hankkeessa on pyritty standardoimaan älykkäiden kaupunkien tarvitsemia palvelurajapintoja ja niiden tarjoamaa dataa niin, että eri toimijoiden tietojärjestelmät pystyvät ymmärtämään toinen toisiaan. Tämä lisää tehokkuutta ja alentaa kustannuksia.
”Avoimia ja standardoituja palveluita voidaan verrata internetiin ja sen standardeihin, jotka ovat olleet edellytys Googlen ja Facebookin kaltaisten yritysten syntymiselle”, sanoo professori Kary Främling Aalto-yliopistosta.
bIoTope-hankkeessa on toteutettu useita palvelurajapintoja ja niihin perustuvia järjestelmiä ympäri Eurooppaa. Yksi niistä on pysäköintipaikkojen AirBnB-teknologia, jota on Helsingin kaupungin osalta pilotoitu Helsingin kaupungin innovaatioyhtiö Forum Viriumin vetämässä hankkeessa, yhteistyössä Parkkisähkön kanssa.
Uuden teknologian ansiosta sähköauton omistajan ei tarvitse jatkossa olla erikseen esimerkiksi Fortumin, Helenin tai Parkkisähkön asiakkaana vaan hän voi ladata autoaan kaikissa latauspisteissä ilman erillistä asiakkuutta latauspistettä ylläpitävän yrityksen kanssa. Palvelua on pilotoitu paikallisesti kännykkäsovelluksella, joka on yhdistetty parkkipaikan älykkääseen sähköauton lataustolppaan. Pilottisovellus löytää automaattisesti vapaat parkki- ja latauspaikat.
”Uudessa järjestelmässä on kehitetty myös käyttöliittymää, jonka avulla kuka tahansa voi tarjota omaa parkki- tai latauspaikkaa vuokralle muille silloin, kun se ei ole itsellä käytössä. Toivomme, että tällekin sovellukselle löytyy kehittäjä, joka pystyy rakentamaan siitä toimivan bisnesmallin”, sanoo Forum Viriumin projektisuunnittelija Veli Airikkala.
Muita bIoTopessa kehitettyjä palvelurajapintoja ovat esimerkiksi tyhjien pullojen keräämisen optimointiin tähtäävä järjestelmä Lyonissa ja koululaisten liikenneturvallisuuden parantaminen Brysselissä. Järjestelmässä annetaan pääsy jaettavaan tietoon ja palveluihin samalla tavalla, yrityksestä ja sovelluksesta riippumatta.
”Standardoitujen ja avoimien palvelurajapintojen ansiosta kaupunkien hankinnat ovat joustavampia. Ne eivät enää joudu ostamaan älykkään järjestelmän jokaista osaa erikseen eri yrityksiltä. Kaupungit eivät ole enää riippuvaisia yhdestä toimittajasta esimerkiksi yhden rajatun alueen älyvalaistuksen tai parkkipaikkojen hankinnoissa”, Främling sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kary Främling
Professori
Aalto-yliopisto
kary.framling@aalto.fi
puh. 050 598 0451
Veli Airikkala
Projektisuunnittelija
Forum Virium Helsinki
veli.airikkala@forumvirium.fi
puh. 050 522 9985
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 16 000 opiskelijaa ja 5 200 työntekijää, joista 446 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Elokuvataiteen väitös: Elokuvaohjaaja ei johda vain visiota – myös luova ryhmä tarvitsee johtamista17.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Aalto-yliopistossa tarkastettava Hanna Maylettin väitöstutkimus tunnistaa elokuvaohjaajan taiteellisessa johtajuudessa kaksi toisiinsa kietoutuvaa ulottuvuutta: teoksen sisällön sekä työryhmän sosiaalisten prosessien säätelyn. Vuorovaikutus, luottamus, valtasuhteet ja tunteet muovaavat sitä, miten yhteistyö ja luova toimijuus rakentuvat elokuvanteon prosessissa.
Robotti nopeuttaa energiavarastointiin sopivien materiaalien etsintää16.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
3D-tulostimesta muokattu robotti auttaa tutkijoita tuottamaan kokeellista dataa ja nopeuttaa uusien energiavarastointimateriaalien etsintää.
Kutsu: Miten Juhani Pallasmaa on vaikuttanut kansainväliseen arkkitehtuuriin? Huippuarkkitehdit kokoontuvat Pallasmaan 90-vuotisjuhlaseminaariin 25.9.4.9.2026 11:45:00 EEST | Kutsu
Miten Juhani Pallasmaan ajattelu arkkitehtuurista, aistimisesta ja ihmisen kokemuksesta elää tämän päivän arkkitehtuurissa? Pallasmaan 90-vuotisjuhlaseminaari tuo Aalto-yliopistoon joukon kansainvälisesti tunnettuja arkkitehteja ja Pallasmaan ajattelun jatkajia.
Kolme nousevaa Aalto-yliopiston tutkijaa sai EU:n kilpaillun rahoituksen3.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Dominik Baumann, Tero Mäkinen ja Owies Wani kehittävät tutkimushankkeissaan tekoälyagenttien kouluttamista vahvistusoppimisessa. materiaalivaurioiden fysiikan malleja ja elektrolyyttirakennetta energian varastointiin.
Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä: Tekoälyn ajassa yliopistokoulutus rakentaa kykyä oppia, ajatella kriittisesti ja tehdä yhteistyötä1.9.2026 15:10:59 EEST | Tiedote
Yliopistossa yhdistyvät ne asiat, joita yhteiskunta juuri nyt eniten tarvitsee: ymmärrys ympäröivästä maailmasta ja uusimmista teknologioista sekä inhimillinen kyky kyseenalaistaa, arvioida ja innovoida, sanoo rehtori Ilkka Niemelä. Aalto-yliopiston lukuvuoden avajaisia vietettiin tiistaina 1. syyskuuta 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
