Uusi Varkauden Prisma on avattu
12.11.2020 08:07:10 EET | Osuuskauppa PeeÄssä | Tiedote
Asiakasomistajien palvelut paranivat kertaheitolla, kun uusi Prisma avattiin tänään Varkaudessa. Uusi Prisma on edeltäjäänsä huomattavasti suurempi. Prisman kokonaispinta-ala on yhteensä 12 500 neliötä. Valikoima kasvaa 7 000 tuotteella ja siihen kuuluu yli 22 000 tuotetta.
- Uuden Prisman rakentaminen on iso investointi Varkauden alueen palveluihin ja se on myös alueen asiakasomistajien paljon toivoma uudistus. Investoinnin arvo on noin 20 miljoonaa euroa ja se palvelee asiakasomistajiamme pitkälle tulevaisuuteen. Valikoima kasvoi erityisesti käyttötavaran osalta. Valikoimassa on huomioitu asiakkaiden toiveita, kertoo vähittäiskaupan toimialajohtaja Jouni Ruotsalainen.
Palvelutiski on uudessa Prismassa nykyaikainen Ruokatori ja se kasvoi valikoimaltaan huomattavasti. Erityisesti hedelmä- ja vihannesosastolla tuotteiden esillepanoihin on kiinnitetty erityistä huomiota. Myös palvelutuote valikoima kasvoi, sillä myymälän leipäosaston yhteydessä on uusi Fazerin jauholeipomo ja Sushi-piste. Uudessa Prismassa on myös entistä paremmat S-pankin palvelut.
Asioinnin helppous korostuu hyvin uudessa Prismassa. Asioinnin helppous alkaa jo tilavalta parkkipaikalta ja jatkuu myymälän leveillä käytävillä ja itsepalvelukassoilla. Helppoutta arvostaville uuteen Prismassa on saatu myös Kauppakassi-palvelu kotiinkuljetus- ja noutopalveluineen. Palvelua on kuitenkin sitä haluaville saatavilla, sillä Varkauden uusi Prisma tulee työllistämään noin 100 palvelualan ammattilaista. Lapsiperheitä ajatellen Prismassa on myös lasten leikkipaikka ja nykyaikaiset lastenhoitotilat.
Prisman yhteydessä asiakasomistajia palvelee myös Presso kahvila ja PizzaBuffa. Presso on vieraanvarainen ja viihtyisä kahvila, joka tarjoaa parhaimman kahvihetken sekä tuoreita paikan päällä valmistettuja makeita ja suolaisia leivonnaisia. PizzaBuffa on koko perheen suosikki, josta saa takuutuoreet ja mehevät pizzat. Runsas ja monipuolinen salaattibuffet sekä noutopöytä palvelee joka päivä lounasajasta aina iltaan saakka.
Lue lisää energiatehokkaasta Varkauden Prismasta osoitteesta peeassa.fi.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Osuuskauppa PeeÄssä, vähittäiskaupan toimialajohtaja Jouni Ruotsalainen, p 044 719 7210
Osuuskauppa PeeÄssä, prismajohtaja Outi Rojo p. 044 719 7460
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä
PeeÄssä nousi viisi sijaa valtakunnallisessa osuuskauppavertailussa18.9.2026 08:38:46 EEST | Tiedote
PeeÄssä nousi Osuustoiminnan Vuosikirjan 2026 osuuskauppavertailussa kahdeksannelta sijalta kolmanneksi.
PeeÄssä mukana järjestämässä Suomen suurimpia erämessuja – ”tästä tehdään koko maakunnan yhteinen tapahtuma”11.9.2026 10:16:16 EEST | Tiedote
Toukokuussa 2027 Savon Erämessut kutsuu yhteen kaikki luonnossa viihtyvät ja harrastavat. Viikonlopun mittaiseen tapahtumaan mahtuu paljon yllättävääkin ohjelmaa, kuten Hevisauruksen esiintyminen.
Tahkon kesäteatteri siirtyy Louhosareenalle – kesän 2027 näytelmässä mukana Esko Roine ja Sinikka Sokka10.9.2026 08:50:09 EEST | Tiedote
Uusi tapahtumapaikka mahdollistaa aiempaa suuremmat tuotannot, laajemman katsojakapasiteetin sekä entistä vaikuttavammat teatterielämykset.
PeeÄssällä on osuuskuntien suurimmat palautukset asiakasomistajilleen9.9.2026 14:06:29 EEST | Tiedote
Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo on tehnyt selvityksen suomalaisten osuuskuntien jäsenilleen maksamista palkkioista vuonna 2025. Osuuskauppa PeeÄssä sijoittuu valtakunnan kärkeen keskimääräisellä 366 euron palautuksella per asiakasomistaja.
PeeÄssä uudistaa johtamismalliaan vauhdittaakseen kestävää kasvua8.9.2026 12:22:05 EEST | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssä uudistaa johtamismalliaan uuden, vuosille 2028–2032 laaditun strategiansa mukaisesti. Uudistuksella vahvistetaan liiketoimintojen kilpailukykyä, asiakaslähtöisyyttä ja koko osuuskaupan toimeenpanokykyä. PeeÄssä tavoittelee tulevina vuosina kestävää ja kannattavaa kasvua, joka rakentuu ihmisten onnistumisesta, vahvasta asiakasymmärryksestä sekä kyvystä muuttaa tieto entistä nopeammin valinnoiksi ja teoiksi. Uudessa johtamismallissa henkilöstö, talous, kiinteistötoiminnot, asiakkuus ja viestintä muodostavat yhden vahvemman liiketoimintaa tukevan kokonaisuuden. Muutoksella tavoitellaan tiiviimpää yhteistyötä, yhtenäisempää tilannekuvaa ja nopeampaa toimeenpanoa. Samalla vähennetään päällekkäistä tekemistä ja vahvistetaan yhteisten voimavarojen vaikuttavuutta. Asiakkuus- ja viestintätiimit siirtyvät osaksi henkilöstö- ja talousjohtajan johtamaa kokonaisuutta. Asiakkuuspäällikkö jatkaa asiakkuuden ja viestinnän johtamista osana tätä tiimiä. – Asiakkuuden ja viestinnän me
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
