Tapio

Uusia menetelmiä suometsien ilmastokestävään käyttöön

Jaa

Tapio on käynnistänyt kaksi suometsien ja turvemaiden ilmastokestävään käyttöön tähtäävää hanketta. Hankkeissa keskitytään parantamaan hiilitaseen huomioimista suometsien hoidossa ja selvitetään turvetuotannosta poistuneiden alueiden jatkokäytön nykytilaa ja mahdollisuuksia. Hankkeet ovat osa maa- ja metsätalousministeriön maankäyttösektorin Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuutta.

Ojat kuntoon kestävästi

Suomessa on ojitettu metsätaloutta varten kaikkiaan noin 5,9 miljoonaa hehtaaria soita. Nykyään ojia kunnostetaan noin 40 000 hehtaaria vuodessa. Pohjaveden pinnan tasolla on merkittävä vaikutus turpeen hajoamiseen sekä suometsien hiilinieluihin. Siksi hakkuissa ja ojien kunnostuksen suunnittelussa on tärkeää varmistaa, että veden pinta säilyy puuston kasvun ja hiilensidonnan kannalta sopivalla tasolla.

Hydrologisen kytkeytyneisyyden tarkastelu laserkeilausaineistoa hyödyntäen (HYTKY) -hankkeen tavoitteena on parantaa hiilitaseen huomioimista suometsien hoitohankkeissa hyödyntämällä laserkeilausaineistoja. Hankkeessa kehitettävän menetelmän avulla voidaan tunnistaa kunnostusta vaativat ojat, ja kohdentaa kunnostustoimenpiteet niihin ojaverkoston osiin, joissa niiden toteuttaminen on tarpeellisinta sekä puuston että ilmaston näkökulmasta. Optimaalista ojasyvyyttä haetaan Suosimulaattori-mallinnuksen avulla.

Hanketta toteuttavat Tapio, Suomen metsäkeskus, Luonnonvarakeskus ja Arbonaut Oy.

Turvetuotantoalueille ilmastokestävää jatkokäyttöä

Turvetuotannosta poistuvien alueiden määrä tulee lisääntymään runsaasti lähivuosina turvetuotannon vähentyessä. Alueiden jatkokäyttömahdollisuuksia on monia, esimerkiksi metsitys, peltoviljelyyn siirtyminen tai kosteikon perustaminen.

Turvetuotantoalueiden ilmastokestävät jatkokäyttömahdollisuudet (TuIJa) -hankkeen tavoitteena on selvittää turvetuotannosta poistuneiden alueiden jatkokäytön nykytilaa sekä kehittää ja jalkauttaa suonpohjien ilmastoviisasta jatkokäyttöä monimuotoisuusnäkökulmat huomioiden. Hankkeessa luodaan jatkokäyttösuunnitelmat valituille pilottikohteille, kehitetään jatkokäytön suunnittelumenetelmää, toteutetaan maanomistajakysely sekä tuotetaan tietopaketti jatkokäyttötapojen ilmastovaikutuksista.

Hankkeen tulokset auttavat maanomistajia ylläpitämään suonpohjan hiilivarastoja sekä muodostamaan monitavoitteisia jatkokäyttötapoja, joiden avulla voidaan myös edistää sopeutumista ilmastonmuutokseen. Lisäksi hankkeessa tuotetaan maanomistajille tietoa ilmastotoimien tueksi.

Hanketta toteuttavat Tapio ja Luonnonvarakeskus.

Nappaa hiilestä kiinni!

Edellä kuvatut hankkeet ovat osa maa- ja metsätalousministeriön keväällä 2020 käynnistämää maankäyttösektorin Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuutta, jolla pyritään vähentämään maa- ja metsätalouden ja muun maankäytön kasvihuonekaasupäästöjä ja vahvistamaan hiilinieluja ja -varastoja. Hankkeet toteutetaan vuosien 2021–2023 aikana.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tapio
Tapio
Maistraatinportti 4 A
00240 Helsinki

02 9432 6000https://tapio.fi

Tapio on metsän, luonnon ja paikkatiedon asiantuntija. Tarjoamme käytännön kokemukseen ja tutkimustietoon perustuvia asiantuntijapalveluita: luotettavaa tietoa, tehokkaita ratkaisuja sekä työvälineitä metsien kestävään hyödyntämiseen. Tapio jalkauttaa metsään ja luontoon liittyvää riippumatonta tietoa sekä toimintavaihtoehtoja metsänomistajien ja metsäammattilaisten käyttöön. Tapio-konserniin kuuluvat emoyhtiö Tapio Oy sekä tytäryhtiö Tapio Palvelut Oy.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tapio

Uudessa hankkeessa kehitetään verkkopalveluita metsää omistaville kuolinpesille, yhtymille ja yhteismetsille17.6.2021 07:00:00 EEST | Tiedote

Tapio, Suomen metsäkeskus ja Maanmittauslaitos ovat käynnistäneet Sujuvaan metsänomistukseen 2025 -hankkeen, jossa edistetään yhteismetsien sekä metsää omistavien kuolinpesien ja yhtymien sujuvaa hallintoa ja päätöksentekoa. Hankkeessa tuotetaan uusia verkkopalveluita, jotka tuovat konkreettista ja helposti käyttöönotettavaa apua metsänomistusjärjestelyihin, kannattavan metsätalouden harjoittamiseen ja yhteismetsien laajenemiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme