Into Kustannus

Uutuuskirjassa pohditaan miten onnellinen vanhuus Suomessa tänä päivänä toteutuu

Jaa
Jokainen ikääntyy vuosi vuodelta, mutta vanhenee eri lailla. Vanhuus voi pitää sisällään sairautta ja raihnautta, mutta myös hyvää elämänlaatua ja terveyttä.

Koronapandemian myötä vanhuus on jälleen ajankohtainen puheenaihe: pandemian seuraukset kohdistuvat etenkin vanhuksiin. Vanhuus on kuitenkin läsnä yhteiskunnassa myös pandemian jälkeen, ja siihen liittyvien asioiden ymmärtäminen vaatii laajaa näkemystä. Tätä näkemystä pyritään Suomiko onnellisen vanhuuden maa? -kirjan avulla edistämään. 

Teoksessa lähestytään vanhuusikää poikkeuksellisen laajasti ja monesta näkökulmasta. Kirjassa tuodaan esiin niin ajankohtaisia haasteita kuin tulevaisuuden visioitakin.

Kirjan yhtenä tärkeänä teemana kulkee onnellisuus. Suomi on valittu useana peräkkäisenä vuonna maailman onnellisimmaksi maaksi. Onko onnellinen vanhuus maailman onnellisimmassa maassa utopiaa vai realistinen mahdollisuus? Onnellisen vanhuuden käsitystä eivät tietenkään tue aiheelliset otsikot vanhusten hoitolaitosten epäkohdista, jotka saavat julkisen keskustelun kohdentumaan pääosin ikääntymisen aiheuttaman hoivataakan, huoltosuhteen heikkenemisen ja taloudellisen kestävyysvajeen ympärille. Mutta suuri ikäihmisten joukko pitää nähdä myös merkittävänä voimavarana, jolla on paljon annettavaa yhteiskunnassa.

Suomiko onnellisen vanhuuden maa?
 koostuu eri alojen asiantuntijoiden kirjoittamista artikkeleista, joita voi lukea itsenäisinä teksteinä. Artikkeleissa pohditaan muun muassa mitä onnellinen vanhuus edellyttää, miten seniorien suuri määrä vaikuttaa yhteiskuntaan ja miten terveen elämän rakennuspuita voidaan kartuttaa.

Kirjan ovat toimittaneet Timo Strandberg ja Eino Heikkinen. Strandberg on Helsingin yliopiston ja HUS:n geriatrian professori ja Euroopan geriatriayhdistyksen Past President, joka on saanut pohjoismaisen gerontologiapalkinnon. Emeritusprofessori Heikkinen on saanut useita gerontologiapalkintoja ja tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinnon.


Arvostelukappaleet:
arvostelukappaleet@intokustannus.fi

Haastattelupyynnöt:

jenni.valpio@intokustannus.fi
p. 0440636393


 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Into Kustannus
Into Kustannus
Töölönkatu 9
00100 HELSINKI

http://www.intokustannus.fi

Into on kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Innon toiminta on rohkeaa, kunnianhimoista ja tavoitteellista. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye