Vaarallisia töitä opetettaessa myös työsuojelun puutteet siirtyvät nuorille
Kun oppilaitos teettää nuorella vaarallista työtä, on oppilaitoksen tehtävä asiasta ilmoitus työsuojeluviranomaiselle. Työsuojeluviranomaiset saavat vuosittain vajaat tuhat ilmoitusta, joiden perusteella työsuojelutarkastukset kohdistetaan. Viimeisen parin vuoden aikana oppilaitosten teettämiin vaarallisiin töihin on tehty reilut 150 työsuojelutarkastusta.
Nuorten työssäoppimispaikoissa työsuojeluviranomaiset tarkastavat muun muassa työhön perehdyttämisen ja työtapaturmien torjunnan ja esimerkiksi sen, ovatko teetetyt työt ylipäätään sallittuja nuorille. Jotkut työt on katsottu niin vaarallisiksi tai haitallisiksi, että niiden teettämistä nuorilla on rajoitettu. Alle 16-vuotiaalla nuorella ei saa teettää lainkaan vaarallista työtä. Nuorelle vaaralliset työt on määritelty sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa.
”Työsuojelutarkastusten perusteella järjestelmällinen vaarojen selvittäminen ja arviointi sekä kemikaalien käyttöön liittyvät menettelyt kaipaavat erityistä huomiota työpaikoilla, jossa nuoret harjoittelevat tulevaa työelämää varten”, ylitarkastaja Jan Mikkonen toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylitarkastaja Jan Mikkonen, sähköposti: jan.mikkonen@avi.fi p. 0295 018 163
Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Pohjois-Suomen päivittäistavarahuollon yhteistoimintaverkosto: Elintarvikeketju tuottajalta kuluttajalle varmistetaan yhdessä9.6.2023 15:08:31 EEST | Tiedote
Alueellisen päivittäistavarahuollon verkoston vuoden kolmas kokoontuminen pidettiin 9.6.2023. Puheenjohtaja Terttu Savolainen kertoi aluehallintoviraston valmiusharjoituksesta Pohjoinen23, sekä Rokualla pidetystä viraston historian suurimmasta alueellisesta maanpuolustuskurssista. Hän toivotti MMM:n ylijohtaja Pentti Lähteenojan tervetulleeksi kertomaan maa- ja metsätalousministeriön varautumisesta päivittäistavarahuollon alalla. ”Aivan välttämätöntä on turvata jokaiselle ruoka, vesi ja energia, sekä varmistaa alkutuotannon, jalostuksen ja jakelun toiminta kaikissa häiriötilanteissa, puheenjohtaja Savolainen linjasi.
Den regionala beredskapskommittén behandlade riskbedömningar och beredskapen inför den kommande semesterperioden9.6.2023 12:30:00 EEST | Tiedote
Den regionala beredskapskommittén som sammanträdde under Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands ledning fick en sammanfattning av de regionala riskbedömningarna. Identifierade gemensamma risker i regionen är elavbrott, datakommunikationsstörningar, vattendistributionen och extrema väderfenomen.
Alueellisessa valmiustoimikunnassa esillä riskiarviot ja varautuminen kesälomakauteen9.6.2023 12:30:00 EEST | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston johdolla kokoontunut alueellinen valmiustoimikunta kuuli yhteenvedon alueellisista riskiarvioinneista. Alueen yhteisiksi riskeiksi on tunnistettu sähkökatko, tietoliikennehäiriöt, vedenjakelu ja sään ääri-ilmiöt.
I fjol anlände cirka 2 200 kontakter i anslutning till trakasserier och belastning i arbetet.9.6.2023 11:39:49 EEST | Tiedote
Arbetarskyddsmyndigheten kontaktades sammanlagt cirka 2 200 gånger om trakasserier och belastning i arbetet 2022. Av dessa var 1 500 kontakter i anslutning till trakasserier och 900 till belastning. I några fall var det fråga om båda.
Häirintään ja työssä kuormittumiseen liittyviä yhteydenottoja tuli työsuojeluviranomaiselle viime vuonna noin 2 2009.6.2023 11:36:51 EEST | Tiedote
Häirintään ja työssä kuormittumiseen liittyviä yhteydenottoja tuli työsuojeluviranomaiselle vuonna 2022 yhteensä noin 2 200. Häirintään liittyviä yhteydenottoja oli noin 1 500 ja työssä kuormittumiseen liittyviä 900. Osassa yhteydenotoista oli kyse molemmista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme