Vaaratilanteista ilmoittaminen parantaa asiakkaan ja potilaan turvallisuutta
26.8.2022 10:00:00 EEST | Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) | Tiedote
Hoitoon tai palveluun voi liittyä odottamattomia vaaratilanteita. Ilmoituslomakkeen kautta potilas, asiakas, hänen omaisensa tai läheisensä voi tehdä ilmoituksen hoidon tai palvelun aikana havaitsemastaan vaaratilanteesta. Tilanteeseen vaikuttaneiden tekijöiden tunnistaminen ja selvittäminen kehittää ja parantaa toimintaa ja prosesseja. Vaaratilanteista ilmoittaminen mahdollistaa kokemuksesta oppimiseen, aktiivisen osallisuuden hoidon, palvelun laadun sekä turvallisuuden kehittämisessä.
- On tärkeää, että myös asiakkailla, potilailla ja heidän läheisillään on mahdollisuus edistää turvallisen asioinnin, hoivan ja hoidon toteutumista. Osallisuuden lisääminen on myös osa kansallista asiakas- ja potilasturvallisuusstrategiaa, johon Keusotessa on sitouduttu, toteaa laatupäällikkö Minna-Maarit Immonen.
Ilmoittamisen vaaratilanteesta voi tehdä anonyymisti
Ilmoituksen vaaratilanteesta voi tehdä anonyymisti tai omalla nimellään. Yhteystietonsa jättäneelle vastataan kahden viikon kuluessa. Ilmoitukset käsitellään luottamuksellisesti vastuuhenkilöiden toimesta. Havaitusta vaara- tai haittatilanteesta on hyvä keskustella myös hoitohenkilökunnan kanssa. Ilmoituksen voi tehdä myös paperisella lomakkeella terveydenhuollon yksiköissä.
Vaaratilanteiden ilmoituslomakkeella ei hoideta potilasvahinkojen korvauspyyntöjä, vaan niiden käsittely hoidetaan edelleen Potilasvakuutuskeskuksessa.
Lisätiedot medialle
Minna-Maarit Immonen, laatupäällikkö
050 497 2581 | minna-maarit.immonen@keusote.fi
Sanastoa:
- VAARATILANNE, Potilaan/asiakkaan turvallisuuden vaarantava tapahtuma, joka aiheuttaa tai voi aiheuttaa haittaa potilaalle/asiakkaalle
- LÄHELTÄ PITI –TAPAHTUMA, Vaaratapahtuma, joka olisi voinut aiheuttaa haittaa potilaalle/asiakkaalle. Haitalta vältyttiin joko sattumalta tai siksi, että poikkeama tai vaaratilanne havaittiin ja haitalliset seuraukset pystyttiin estämään ajoissa.
- HAITTATAPAHTUMA, Vaaratapahtuma, joka aiheuttaa haittaa potilaalle/asiakkaalle.
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Hyvinvointialuejohtajat: Hyvinvointialueiden rahoituksen leikkaaminen ilman tehtävien keventämistä voi vaarantaa alueiden toimintamahdollisuudet18.2.2026 11:27:21 EET | Tiedote
Hyvinvointialueiden rahoitus tiukentuu merkittävästi, kun hallitus uusimman lakiehdotuksen mukaan leikkaa alueiden valtionrahoitusta 390 miljoonaa euroa vuosina 2027–2029.
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen tulos kääntyi ylijäämäiseksi – talouden sopeutus jatkuu suunnitelmallisesti6.2.2026 16:06:49 EET | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) vuoden 2025 tilinpäätös osoittaa merkittävää edistystä talouden tasapainottamisessa. Tulos kääntyi ylijäämäiseksi ensimmäistä kertaa, kun ylijäämää kertyi 8,3 miljoonaa euroa.
Keusoten tila- ja tukipalvelujohtajan viran rekrytointi etenee – haastatteluihin kutsutut valittu4.2.2026 12:44:43 EET | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusoten) tila- ja tukipalvelujohtajan virka herätti laajaa mielenkiintoa alan ammattilaisten keskuudessa. Virkaa haki määräaikaan mennessä yhteensä 57 hakijaa, joista neljällä ei ollut hakuilmoituksessa edellytettyä soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, mikä on yksi viran kelpoisuusvaatimuksista.
Uudenmaan rahoituksen leikkaukset eivät ole hyväksyttävissä4.2.2026 12:30:03 EET | Tiedote
Hallituksen rahoituslain muutosesitys leikkaisi Uudenmaan sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen rahoitusta peräti 200 miljoonaa euroa. Uudenmaan osuus koko maan rahoitusleikkauksesta olisi puolet koko maan leikkauksesta. Hallituksen esitys on tarkoitushakuisesti rakennettu niin, että säästöt saadaan kohdistettua nimenomaan Uudellemaalle. Tarveperusteisen rahoituksen kohdentumisen sijaan esitetään aluepoliittisesti ideoituja yksittäisiä muutoksia rahoituksen tarvetekijöihin. Uudellamaalla leikkaus olisi 3,0 prosenttia rahoituksesta, kun se muualla maassa olisi vain 1,0 prosentti. Tämä kolminkertainen leikkaus tehtäisiin pysyvästi alueiden rahoitukseen.
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue jatkaa allianssin hankinnan valmistelua3.2.2026 16:07:32 EET | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) jatkaa ikääntyneiden palveluiden allianssin hankinnan valmistelua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
