Vaasan kaupunki teki lähes 33 miljoonan euron tuloksen ja kattoi alijäämät
25.3.2021 12:07:10 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote

Alijäämän kattaminen ja noin 12 miljoonaa euroa talousarviota parempi tulos ovat kaupunginjohtaja Tomas Häyryn mukaan todella suuria onnistumisia.
- Olemme pääsemässä kerryttämään taloudellista puskuria, jonka kanssa selvitään paremmin tulevaisuuden haasteista. Koronavuosi ja useat säästötoimet ovat vaatineet paljon työtä ja korona luo epävarmuuden varjon myös tulevaan. Investointeja tehdään tänä vuonna maltillisesti. Yksityisen sektorin investoinnit Vaasan alueella luovat optimismia. Alueen yritykset uskovat rohkeasti tulevaisuuteen ja tekevät investointeja sen eteen, Häyry sanoo.
Kuntatalous vahvistui valtionosuuksilla, verotuloilla ja säästöillä
Kuntatalouden vahvistumista, niin Vaasassa kuin muissakin kunnissa, selittävät erityisesti valtion myöntämät kertaluontoiset koronatuet ja kunnallisverojen odotettua parempi kehitys. Vahvan tulokehityksen ohella menot kasvoivat ennakoitua maltillisemmin koronasta johtuvien sulkujen takia.
Vaasassa toteutettiin myös säästötoimenpiteitä, kuten lomautuksia, hankintakielto sekä tiukennettu rekrytointimenettely.
Verotuloja kaupungille kertyi vuonna 2020 lopulta 300 miljoonaa euroa, joka on hyvin lähellä alkuperäisen talousarvion 305 miljoonaa euroa. Valtion tukitoimissa yhteisöveron jako-osuuden korottaminen toi verotuloja kaupunkiin lisää noin 5 miljoonaa euroa.
- Suurin poikkeama, yli 20 miljoonaa euroa, alkuperäisen talousarvion ja tilinpäätöksen välillä johtuu valtionosuuksien kasvusta. Koronaan liittyvien mittavien valtion tukitoimien johdosta vuoden 2020 valtionosuudet nousivat talousarvion 120 miljoonasta 141 miljoonaan euroon, kertoo talous- ja strategiajohtaja Miia Äkkinen.
Viime vuoden toteutunut toimintakate, -389 miljoonaa euroa, oli noin 4 miljoonaa euroa heikompi kuin alkuperäisessä talousarviossa. Toimintatuotoissa suurin poikkeama alkuperäiseen talousarvioon oli maksutuotoissa. Alkuperäisessä talousarviossa maksutuotot olivat 25 miljoonaa euroa ja ne toteutuivat noin 21 miljoonan euron suuruisina. Tähän vaikuttivat eniten koronatilanteesta johtuneet toimintojen ja palvelujen supistamiset.
Koulukampukselle investointivaraus
Koska tilikauden tulos, 32,6 miljoonaa euroa, riittää kattamaan aikaisempien vuosien alijäämät, esitetään siitä tehtäväksi 5,5 miljoonan euron investointivaraus taloussuunnitelmaan sisältyvälle keskustan koulukampus -hankkeelle.
- Investointivaraus vahvistaa kaupungin investointikykyä tulevaisuudessa. Kaupungin taseeseen jää ylijäämää vielä tämän jälkeenkin, selventää Äkkinen.
Vuonna 2020 nettoinvestointimenot olivat noin 73 miljoonalla euroa. Suurimmat investoinnit olivat
satama-alueen kehittäminen ja Merenkurkun laivaliikenne sekä Variskan yhtenäiskoulun rakentaminen.
Maltilliset odotukset vuodelle 2021
Talousarvion 2021 mukainen tulos olisi vuoden päätteeksi 10,8 miljoonaa euroa. Tulostavoite on laadittu niin, että alijäämät saadaan katetuksi. Koska alijäämät katetaan jo vuoden 2020 tilinpäätöksessä, paine tuloksen saavuttamiseksi hieman pienenee.
- Nyt kun olemme alijäämän kattamisen myötä saavuttaneet kauan kaivatun taloudellisen vakauden, on tärkeää jatkaa toimia sen ylläpitämiseksi. Tiedämme, että suurista tulosalueista varhaiskasvatuksella ja sosiaali- ja terveystoimella on painetta tänä vuonna määrärahaylityksiin. Nämä tulevat pienentämään käyttösuunnitelmien perusteella arvioitua 7,7 miljoonan euron tulosta, perustelee Äkkinen.
Tiedossa on, että yhtä suuria valtionosuuksien lisäyksiä ei ole tälle vuodelle tulossa kuin viime vuonna saatiin. Myös tilanteet koronapandemian suhteen muuttuvat nopeasti ja aiheuttavat rajujakin muutoksia yritysten talouteen. Näiden vaikutuksia kuntien verokertymään on edelleen vaikea ennustaa.
Katse väestönkasvuun ja hyvinvointiin
Ennakollisten väestötilastotietojen perusteella näyttää siltä, että Vaasan väestökehitys on heikentynyt viiteen edeltävään vuoteen verrattuna. Viime vuodesta pudotusta olisi 67 asukkaan verran.
- Työstämme parhaillaan virkamiesten ja valtuutettujen voimin tulevaisuuden näkymiä aina vuoteen 2040 asti. Tarkastelemme tulevaisuutta asumisen, työn, palveluiden, liikkumisen ja vapaa-ajan näkökulmista. Uusi valtuusto aloittaa työnsä syksyllä uuden strategian parissa ja väestökehitykseen tullaan kiinnittämään huomiota, lupaa Äkkinen.
Tulevaisuuden muutoksista isoin sekä toiminnallisesti että taloudellisesti tulee olemaan Pohjanmaan hyvinvointialueen toiminnan käynnistyminen 1.1.2022. Vuonna 2021 kuntayhtymän valmistelu tulee olemaan yksi tärkeimmistä kaupungin kehittämisen painopistealueista.
- Kuntalaisten hyvinvointi ja onnellisuus ovat kaupungin strategian kulmakiviä. Vaikka jatkossa suurin osa sosiaali- ja terveystoimen alaisista palveluista tuotetaan kuntayhtymän kautta, eikä enää kaupungin omana toimintana, tulee hyvinvoinnin edistäminen näkymään kaupungin palveluissa jatkossakin, kertoo Häyry.
Vuoden 2020 tilinpäätös käsitellään kaupunginhallituksessa 31.3. ja kaupunginvaltuustossa 7.6.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miia ÄkkinenTalous- ja strategiajohtaja - Ekonomi- och strategidirektör
Puh:+358 40 628 1727miia.akkinen@vaasa.fiTomas HäyryKaupunginjohtaja - Stadsdirektör
Puh:+358 40 540 5412tomas.hayry@vaasa.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Hur kan man spara energi och pengar hemma? Vasa ordnar en invånarpanel om energismart boende25.9.2026 11:00:00 EEST | Pressmeddelande
Vad betyder energismart boende i praktiken? Hur kan man minska hemmets energiförbrukning och samtidigt spara pengar? Dessa frågor diskuteras i en invånarpanel för energismart boende, som Vasa stad ordnar lördag 24.10. Evenemanget föregås av ett öppet webbinarium 5.10, där man bekantar sig med Vasas energisystem.
Miten säästää energiaa ja rahaa kotona? Vaasa järjestää asukaspaneelin energiaviisaasta asumisesta25.9.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Mitä energiaviisas asuminen tarkoittaa käytännössä? Miten kodin energiankulutusta voi vähentää ja samalla säästää rahaa? Näitä kysymyksiä pohditaan Vaasan kaupungin järjestämässä Energiaviisaan asumisen asukaspaneelissa lauantaina 24.10. Tapahtumaa edeltää kaikille avoin webinaari maanantaina 5.10., jossa tutustutaan Vaasan energiajärjestelmään.
Vasaborna rekordnöjda med Kommunteknikens tjänster25.9.2026 10:10:41 EEST | Pressmeddelande
Vasabornas nöjdhet med Kommunteknikens tjänster ligger på en högre nivå än någonsin tidigare. I enkäten om invånarnöjdheten som genomfördes i somras fick särskilt parkerna i centrum, gatubelysningen, snöröjningen och halkbekämpningen beröm.
Vaasalaiset ennätystyytyväisiä kuntatekniikan palveluihin25.9.2026 10:10:21 EEST | Tiedote
Vaasalaisten tyytyväisyys kuntatekniikan palveluihin on korkeammalla tasolla kuin kertaakaan aiemmin. Kesällä toteutetussa asukastyytyväisyyskyselyssä kiitosta saivat erityisesti keskustan puistot, katuvalaistus, lumenauraus ja liukkaudentorjunta.
Den ena körfilen på Brändövägen stängs av vid rivningsplats från och med den 28 september24.9.2026 15:26:26 EEST | Pressmeddelande
Tillfälliga trafikarrangemang gäller vid Brändövägen 62 under två veckor 28.9–9.10.2026. På platsen där studiebostäderna rivs utförs reparationsarbeten på vattenanslutningarna. På grund av detta hålls körfältet på den sida där rivningen pågår samt gång- och cykelvägen avstängda så länge arbetet pågår.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


