Vähintään vartti omaa aikaa joka päivä – Hyvä terveys vaatii päivittäistä rentoutumista, sanoo BBC:n asiantuntijalääkäri uutuuskirjassaan
26.12.2020 00:01:00 EET | Gummerus | Tiedote
”Ihmisen keho on kokonaisuus, jonka eri osat ja toiminnot ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa”, sanoo Chatterjee kirjassaan. Terveys tasapainoon esittelee 4 terveyden peruspilaria ja niistä jokaisen parantamiseen 5 keinoa, kuten
- 8 vinkkiä levottoman mielen rauhoittamiseksi ennen nukkumaanmenoa
- 7 päivän digivieroitusohjelman, jonka tavoitteena on ruuduton sunnuntai
- 6 keinoa taistella makeanhimoa vastaan
- 5 minuutin keittiöjumpan
Tavoitteena on saada rentoutuminen, uni, liikunta ja ravitsemus tasapainoon jokaiselle parhaiten sopivalla tavalla.
"Pienistä muutoksista tulee uusia tapoja ja uusista tavoista syntyy hyvä terveys. Jos 10 minuutin meditaatio tuntuu vaikealta, aloita minuutilla. Jos sokerin vähentäminen tuntuu mahdottomalta, aloita jollakin muulla. Onnistumisen avain piilee tasapainossa."
Noudata rentoutumisessa kolmea sääntöä
Chatterjeen mukaan yksi nykyajan merkittävimmistä ongelmista on päivittäisten rentoutumisrutiinien puute, sillä rentoutuminen vaikuttaa terveyteen ratkaisevasti. Kirja opastaakin varaamaan kalenterista 15 minuuttia omaa aikaa joka päivälle.
"Tee mitä tahansa mistä nautit ja mikä rentouttaa sinua, kunhan noudatat kolmea sääntöä: Ensiksikin tee jotakin, mikä on vain ja ainoastaan sinua itseäsi varten. Toiseksi, et saa käyttää rentoutumishetken aikana puhelinta, tablettia tai tietokonetta. Ja kolmanneksi, et saa tuntea syyllisyyttä omasta ajasta”
Terveys tasapainoon on noussut nopeasti bestselleriksi Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Se kuuluu kansainvälisesti myydyimpien terveyskirjojen joukkoon.
Rangan Chatterjee (s. 1977) on immunologiaan erikoistunut brittilääkäri. Hän esiintyy BBC:n aamutelevisiossa asiantuntijalääkärinä ja kirjoittaa säännöllisesti eri sanoma- ja aikakauslehtiin. Terveys tasapainoon on hänen kolmas kirjansa.
Rangan Chatterjee: Terveys tasapainoon – 4 avainta parempaan elämään
Alkuteos The Four Pillar Plan
Suomentanut Sari-Anne Ahvonen
228 sivua
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauliina Pietilä
Tuottaja
040 7792942
pauliina.pietila@gummerus.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus
Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse, tekevät kädet ja hyvä sydän.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
Lähes 60 kielelle käännetyn brittiläis-turkkilaisen kirjailijan romaanissa yksi vesipisara yhdistää kolmea merkittävää elämää24.9.2026 13:15:01 EEST | Tiedote
Elif Shafak on palkittu brittiläis-turkkilainen kirjailija, joka tunnetaan naisten oikeuksien, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien sekä sananvapauden puolestapuhujana. Taivaalla virtaavat joet (Gummerus) on tarina yhdestä runosta, kahdesta suuresta joesta ja kolmesta merkittävästä elämästä. Se käsittelee identiteettiä, menetystä, historian painoa, ihmisten välistä yhteyttä ja veden aina läsnä olevaa myyttistä voimaa ja muistia.
ENNAKKOTIEDOTE: LitRPG-genren kuumin kirja suomeksi – Dungeon Crawler Carl -sarjan kirjoja on myyty jo yli 12 miljoonaa kappaletta22.9.2026 11:37:05 EEST | Tiedote
LitRPG eli Literary Role-Playing Game on kansainvälisessä nosteessa oleva kirjallisuusgenre, jossa romaanin tarinassa ja maailmassa on viitteitä ja sääntöjä video- ja roolipeleistä. Genren kuumin kirjailijanimi on yhdysvaltalainen Matt Dinniman Dungeon Crawler Carl -menestyssarjallaan. Häpeilemättömän viihdyttävän, scifiä, roolipeliä ja tosi-tv:tä yhdistävän sarjan käännösoikeudet on myyty 31 kielialueelle ja siihen kuuluvia romaaneja on myyty maailmalla jo yli 12 miljoonaa kappaletta. Sarjan ensimmäinen osa Dungeon Crawler Carl – Peli alkaa (Gummerus) ilmestyy Päivi Honkapään suomentamana 12.10.2026.
EMBARGO 21.9. klo 00:01 / Ainutlaatuinen skuuppikirja vie vallan kulisseihin ja politiikan toimittajan vauhdikkaaseen työhön – Marko-Oskari Lehtosen Vallan vahtikoira (Gummerus) ilmestyy 21.9.21.9.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Miten kansanedustajien sauna-asunto paljastui? Kuka Fazer-miljonääri jäi kiinni sushin ja sukkahousujen varastamisesta? Miksi poliisi halusi kuulustella Marimekko-pomoa? Miten toimittajat pääsivät Tytti Yli-Viikarin lentopisteiden jäljille? Palkitun politiikan toimittajan Marko-Oskari Lehtosen Vallan vahtikoira – Paljastuksia yhteiskunnan ytimestä (Gummerus) tuo päivänvaloon ennen julkaisematonta tietoa suomalaisesta eliitistä presidenttejä ja pääministereitä myöten ja avaa niin kutsutun kuittijournalismin merkitystä julkisen rahankäytön ja sitä kautta veronmaksajien edun valvonnassa.
ENNAKKOTIEDOTE: Aamos Hongan trillerit ovat myyneet yhteensä jo yli 50 000 kappaletta – Kolmas romaani Viimeinen vyöhyke (Gummerus) ilmestyy 2.10.18.9.2026 10:50:30 EEST | Tiedote
Tiedustelumaailman sisäpiirissä työskentelevän Aamos Hongan viime vuonna ilmestyneet menestystrillerit Punainen verkko ja Viides artikla ovat ylittäneet yhteensä jo 50 000 kappaleen myynnin. Janne Peuran tarinaan saadaan jatkoa, kun kolmas osa, hiuksia nostattavan ajankohtainen Grönlanti-trilleri Viimeinen vyöhyke, ilmestyy 2.10.
Hämmästyttävä tosikertomus, suurenmoinen meriseikkailu ja uskomaton selviytymistarina14.9.2026 12:27:37 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaista David Grannia pidetään yhtenä maailman parhaista tietokirjailijoista, etenkin historiallisten tarinoiden kertojana. Grannin Wager (Gummerus) on suurenmoinen kertomus ihmisestä ääriolosuhteissa, se vie lukijan 1700-luvulle Britannian kuninkaallisten merivoimien aluksen matkaan. Kirja pysytteli New York Timesin bestsellerlistalla yli vuoden, ja sen käännösoikeudet on myyty 35 maahan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


