Vaikeaa endometrioosia hoidetaan robottikirurgialla

OYSissa robottikirurgia on laajentunut gynekologisten syöpäleikkausten lisäksi hyvänlaatuisten gynekologisten sairauksien hoidoksi – ensimmäisten sairaaloiden joukossa Suomessa. OYS lasten ja naisten osaamiskeskuksen apulaisylilääkäri Sari Koivurova ja erikoislääkäri Anna Terho aloittivat robottiavusteisen tähystyskirurgian viime vuonna.
Endometrioosissa eli kohdun limakalvon sirottumataudissa kohdun limakalvon kaltaiset pesäkkeet sijaitsevat tavallisesti vatsakalvon pinnalla pikkulantiossa, munasarjoissa, emättimen ja peräsuolen välissä sekä suolen tai virtsarakon seinämässä. Leikkaushoidon tavoitteena on poistaa kaikki näkyvä endometrioosikudos vatsaontelosta.
– Näkemyksemme mukaan robottiavusteisella tekniikalla saavutetaan hyötyä vaativan endometrioosin hoidossa syvällä lantiossa perinteisempään tähystysleikkaukseen verrattuna, mutta tutkimustietoa meillä ei vielä ole, Sari Koivurova ja Anna Terho sanovat.
Keskitetysti OYSissa
Vaativan endometrioosin hoito on keskitetty OYSiin. Potilaiden määrä on kaksinkertaistunut ja hoitojaksot ovat yli tuplaantuneet reilussa viidessä vuodessa. Keväällä 2016 avatun endometrioosipoliklinikan ja systemaattisen hoidon kehittämistyön kautta on saatu tuloksia, joihin potilaat ovat olleet tyytyväisiä.
– Potilaille on valtava helpotus, kun on paikka, josta saa keskitetysti asiantuntija-apua ja neuvoja, tiivistää erikoislääkäri Anna Terho.
OYSin erityisvastuualueen haastavimmat endometrioosipotilaiden hormoni,- lapsettomuushoidot sekä kirurgisen hoidon suunnittelu tehdään OYSissa. Sairaalaan tulevat ne naiset, joilla oireet ovat vaikeita eikä ensisijainen hormonilääkitys tehoa. Vaikeita oireita ovat muun muassa kovat kivut, suoliston, virtsantoiminnan tai lantionpohjan häiriöt.
Endometrioosi koskettaa noin kymmentä prosenttia hedelmällisessä iässä olevia naisia, sitä on lähes yhtä paljon kuin astmaa. Tyypillisimmät oireet ovat kovat kuukautiskivut. Edetessään – varsinkin ilman asianmukaista hormonihoitoa – tauti saattaa kroonistua, jolloin potilaat kärsivät jatkuvista lantionalueen kivuista sekä rakon tai suoliston oireista vaihdevuosi-ikään asti. Diagnoosi saadaan usein vasta noin 7–10 vuoden kuluttua oireiden alkamisesta, jolloin sairaus on saattanut edetä pitkälle.
– Olemme pystyneet tarkentamaan diagnostiikkaa selkeästi ja siten helpottamaan ja nopeuttamaan hoitoon pääsyä. Näin vältetään myös turhia lääkärissä käyntejä, Koivurova toteaa.
Moniammatillista tukea
Sairauden tehokas hoito vaatii moniammatillista yhteistyötä, mutkikkaita hormonihoitojen yhdistelmiä, lapsettomuuden hoitoa sekä vaativan kirurgian hallintaa. OYSissa hoidot ja leikkaukset suunnittelee eri erikoisalojen ammattilaisista koottu tiimi.
– Tarkka leikkaussuunnitelma ja leikkausten optimaalinen resurssointi vähentää riskejä ja varmistaa turvallisuutta, Sari Koivurova sanoo.
Robottikirurgian käyttöönoton myötä OYS naistentaudeilla tehdään tutkimusta, jossa robottiavusteisuuden tehoa ja turvallisuutta verrataan tavanomaiseen tähystyskirurgiaan. Tutkimusta tehdään myös endometrioosipotilaiden leikkauksenjälkeisestä kivunhoidosta ja sairauden epidemiologiasta ja geenitaustasta.
Lasten ja naisten osaamiskeskuksen leikkausosastolla tehdään syöpä- ja hyvänlaatuisten kasvainten leikkauksia, kohdunpoistoja ja leikataan lantionpohjan laskeumia. Endometrioosileikkauksia tekevät viikoittain gynekologit ja vatsaelinkirurgit yhdessä.
OYS on robottikirurgian keskus Suomessa. Yhä useampi potilasryhmä saa robottiavusteisista tähystysleikkauksista apua urologiassa, gastrokirurgiassa, gynekologiassa, tekonivelkirurgiassa sekä pään ja kaulan alueen erikoisalalla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari Koivurova, OYS apulaisylilääkäri, Lasten ja naisten osaamiskeskus, sari.koivurova@ppshp.fi
Anna Terho, OYS, erikoislääkäri, Lasten ja naisten osaamiskeskus, anna.terho@ppshp.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Tulevaisuuslautakunta lähetti luonnoksen hyvinvointialueen strategiasta aluehallitukselle lausuntokierroksen aloittamiseksi12.9.2025 10:07:10 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta kokoontui 11.9. Lautakunta päätti kokouksessaan hyvinvointialuestrategian lausuntoluonnoksesta ja lähetti sen aluehallituksen käsittelyyn. Eri sidosryhmät voivat kertoa mielipiteensä strategian luonnoksesta aluehallituksen käsittelyn jälkeen.
Ajanvaraus syksyn 2025 influenssa- ja koronarokotuksiin alkaa12.9.2025 08:04:07 EEST | Tiedote
Influenssa- ja koronarokotukset alkavat Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella ikäryhmittäin loka-marraskuussa 2025. Aika rokotukseen varataan verkossa tai puhelimella. Joillakin paikkakunnilla rokotuksia järjestetään myös ilman ajanvarausta. Paikkakuntakohtaiset rokotustiedot on julkaistu Pohteen verkkosivulle Influenssa- ja koronarokotus. Samalla rokotuskerralla saa influenssarokotteen ja koronarokotteen.
Oulaskankaan päivystystä koskeva kansalaisaloite käsitellään sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuulemistilaisuudessa11.9.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Kansalaisaloite Oulaskankaan sairaalan ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen säilyttämiseksi käsitellään sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuulemisessa. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde kannattaa päivystyksen säilyttämistä.
Perhehoitajana toimiminen on merkityksellinen tehtävä11.9.2025 09:51:01 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on mukana Perhehoitoliiton valtakunnallisessa Ajoissa kotiin -kampanjassa. Tämän vuoden kampanjan teema on Iloa perhehoidosta. Perhehoidossa tarjotaan tavallista, turvallista arkea ja huolenpitoa lapsille, aikuisille tai ikäihmisille, jotka tarvitsevat tukea.
Aluehallitus hyväksyi C-rakennuksen toteutusvaiheen ja kuntien kanssa käytävien vuokrausneuvottelujen etenemistavan9.9.2025 15:30:46 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 9.9.2025 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus hyväksyi Oulun Kontinkankaan sairaalakampukselle nousevan uudisrakennuksen toteutusvaiheen ja kuntien kanssa käytävien vuokraneuvottelujen etenemistavan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme