Väitös 11.10.2019: Nykytaide kehittää kykyjä pärjätä maailmassa
30.9.2019 08:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Päivi Venäläinen tarkastelee taidekasvatuksen väitöstutkimuksessaan nykytaiteen yhteyksiä oppimiseen. Venäläinen rinnastaa tutkimuksia, näkemyksiä ja kokemuksia nykytaiteesta nykyisiin oppimiskäsityksiin.
– Oppiminen on mahdollista, koska nykytaiteeseen sisältyy sekä tuttuja että outoja asioita. Taide voi olla monin eri tavoin ja materiaalein tehtyä tai tapahtumaluonteista. Nämä piirteet saavat aikaan ihmettelyä, erilaisia tunteita, ongelmanratkaisutilanteita ja selitysten muodostamista, Venäläinen sanoo.
Venäläisen mukaan nykytaide tukee yhteisöllistä oppimista, mutta ottaa samalla huomioon ihmisten yksilöllisyyden. Nykytaide yhdistelee elämän eri alueita, ja sen kautta voi löytää yhtymäkohtia omaan elämään sekä soveltaa jo opittuja tietoja ja saatuja kokemuksia.
Oppimisen ympäristönä nykytaide on haastava, mutta samalla leikillinen. Oppimistulokset voivat olla vaikeasti arvioitavissa, toisaalta oppimista tapahtuu huomaamatta.
– Nykytaide on kiertotien pedagogiikkaa: kun pyrkii ottamaan haltuun nykytaidetta, harjoittelee ottamaan haltuun maailmaa sekä itseään ihmisenä, Venäläinen kuvaa.
Venäläisen tutkimus tarjoaa konkreettisia ajattelun malleja, jotka auttavat käsittämään ja käsittelemään nykytaidetta oppimisen näkökulmasta. Mallit rohkaisevat purkamaan nykytaidetta osatekijöihin ja löytämään itselle tai tiettyyn yhteyteen sopivan väylän toimia nykytaiteen kanssa.
Lisäksi tutkimus voi toimia työkaluna kasvattajille. Se voi myös kiinnittää taidemaailman toimijoiden huomion siihen, että taide sisältää luonnostaan oppimiseen liittyviä ominaisuuksia.
– Taiteesta puhuminen kasvatuksen terminologiaa käyttäen ei vähennä taiteen arvoa. Olipa taide opiskelun kohde tai väline opiskella, taiteesta voi aina oppia jotain. Toisaalta, koska taide käsittelee aina maailmassa olevia asioita, sen äärellä voi oppia asioita maailmasta, Venäläinen toteaa.
Kuvaamalla nykytaiteen oppimiseen liittyviä piirteitä tutkimus tukee näkemystä, että taiteellinen toiminta on yksi ihmisen luontaisista käyttäytymisen muodoista ja kehittää kykyjä pärjätä maailmassa.
Filosofian ja kauppatieteiden maisteri Päivi Venäläisen taidekasvatuksen väitöskirjan "Nykytaide oppimisen ympäristönä. Näkemyksiä nykytaiteesta, oppimisesta ja niiden kohtaamisesta" tarkastustilaisuus pidetään 11.10.2019 klo 12–15 salissa M103. Vastaväittäjänä professori Helena Sederholm (Aalto-yliopisto) ja kustoksena professori Pauline von Bonsdorff (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi.
Lisätiedot:
Päivi Venäläinen
paivi.venalainen@hotmail.com
050 322 1829
Päivi Venäläinen (s. 1969) pääsi ylioppilaaksi Kuopion Linnanpellonlukiosta vuonna 1988. Filosofian maisteriksi hän valmistui Jyväskylän yliopistosta vuonna 1998 pääaineenaan taidekasvatus ja sivuaineinaan kasvatustiede ja taidehistoria. Venäläisellä on myös kasvatustieteen maisterin tutkinto Helsingin yliopiston luokanopettajankoulutuksesta vuodelta 2008. Tutkinnosta hänellä on peruskoulun kuvataiteenopettajan pätevyys. Venäläinen on työskennellyt vuodesta 2010 lähtien tuottajana Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiössä. Säätiön toimipaikka on Hyvinkäällä, mutta tekee valtakunnallista kulttuurista nuorisotyötä. Aiemmin Venäläinen on työskennellyt pedagogisissa tehtävissä Nykytaiteen museo Kiasmassa ja Valtion taidemuseossa sekä tuntiopettajana entisessä Taideteollisessa korkeakoulussa ja nykyisessä Aalto-yliopistossa, opetusaloinaan näyttely- ja museopedagogiikkaa.
Teos on julkaistu sarjassa JYU Dissertations numerona 130, 293 s., Jyväskylä 2019, ISSN 2489-9003, ISBN 978-951-39-7848-8 (PDF). Väitöskirja on luettavissa JYX-julkaisuarkistossa osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7848-8
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari LaapottiTiedottaja
Puh:040 805 3575viestinta@jyu.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Marjatta ja Eino Kollin säätiö vauhdittaa harvinaisten maametallien kestävää tutkimusta Jyväskylässä19.5.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Marjatta ja Eino Kollin säätiö ja Jyväskylän yliopiston kemian laitos käynnistävät merkittävän, nelivuotisen tutkimusyhteistyön harvinaisten maametallien parissa. Säätiön rahoittamassa, arvoltaan 400.000 euron Edistykselliset teknologiat harvinaisten maametallien tuotannossa -hankkeessa kehitetään uusia, ympäristöystävällisiä tapoja harvinaisten maametallien talteenottoon ja niiden erottamiseen toisistaan.
Liikuntaharjoittelun vaikutukset vaihtelevat ikääntyneillä yksilöllisesti19.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tuore väitöstutkimus vahvistaa, että liikuntasuosituksien mukaisella harjoittelulla voi ehkäistä lihasvoiman ja –massan katoa vielä yli 70-vuotiaana. Harjoittelun vaikutukset ovat yksilöllisiä, mutta parhaat tulokset saadaan kuntosaliharjoittelulla. Myös henkilöt, joilla on monia sairauksia voivat saada harjoittelulla hyviä tuloksia.
Luonnonilmiöt vaikuttavat poliittiseen päätöksentekoon19.5.2026 06:58:00 EEST | Tiedote
FM Atte Arffmanin ympäristöhistorian väitöskirja osoittaa, että luonnonilmiöt vaikuttavat merkittävästi poliittiseen päätöksentekoon. Luonnonilmiöt eivät ole vain politiikan kohteita, vaan ne voivat kiihdyttää, jarruttaa tai ylläpitää päätöksentekoprosesseja ja paljastaa aiempien ratkaisujen toimimattomuuden.
Jyväskylän yliopiston promootion juhlallisuudet näkyvät katukuvassa lauantaina18.5.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston kahdennessatoista tiedekuntien yhteisessä promootiossa vihitään 80 maisteria ja 117 tohtoria. Lauantaina 23.5.2026 Jyväskylän yliopiston päärakennuksessa toimitettavaan promootioaktiin osallistuu noin 500 henkilöä.
Tyypin 2 diabeteksen verensokeritasapainoa voi parantaa lihasaktivoinnilla jopa istuen13.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
TtM Suvi Lambergin väitöstutkimus osoittaa, että pitkäaikaisen istumisen keskeyttäminen dynaamisella lihastyöllä — tapahtuipa se istuen tai pystyasennossa — vähentää aterianjälkeisiä glukoosi- ja insuliinivasteita noin 22 %. Suurin vaikutus havaittiin etureiden lihasten aktivoinnilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
