Väitös: 30.10.2021 Sotilaille kertyi yllättävän vähän fyysistä kuormitusta kriisinhallintatehtävissä – kuntoa pidettävä yllä muilla tavoin (Pihlainen)
4.10.2021 10:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Liikuntatieteiden väitöstutkimus osoitti, että sotilaiden operaation aikana objektiivisesti mitatusta fyysisestä aktiivisuudesta keskimäärin vain noin kymmenen prosenttia ylitti kohtuukuormitteisen aktiivisuuden tason eikä päivittäinen askelmäärä ylittänyt 10 000:ta askelta.
– Verinäyteanalyysit vahvistivat, että sotilaiden fyysinen kuormitus oli operaation aikana alhainen. Sotilaiden liikkuminen toimialueella on hyvin rajoitettua ja suuri osa operatiivisesta työstä, kuten esimerkiksi partiointi, tehdään ajoneuvoista käsin. Työn luonne ei pitkittyessään ylläpidä riittävää yksilötason valmiutta kriittisiin sotilastehtäviin, vaan toimintakykyä on ylläpidettävä säännöllisellä harjoittelulla operaation aikana, väitöskirjatutkija ja liikunnanohjaaja (YAMK) Kai Pihlainen toteaa.
Tutkimuksessa selvitettiin yhdistetyn voima- ja kestävyysharjoittelun vaikutuksia sotilaiden kehonkoostumukseen ja fyysiseen suorituskykyyn kuuden kuukauden mittaisessa kriisinhallintaoperaatiossa Libanonissa. Fyysisen aktiivisuuden määrää ja laatua seurattiin kiihtyvyysantureilla. Sotilastyön kuormittavuutta tutkittiin myös veri- ja sylkinäyttein sekä sykeseurantana. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös kuntomuuttujia, jotka vaikuttavat taistelukentällä vaadittavia liikesuorituksia simuloivan tehtäväradan suoritusaikaan.
Ohjelmoidulla voima- ja kestävyysharjoittelulla sotilaiden fyysinen toimintakyky kyettiin säilyttämään vähintään lähtötilanteen tasolla. Taistelutilanteessa vaadittavia liikesuorituksia sisältävän testiradan suoritusaikaan olivat voimakkaimmin yhteydessä hyvä alaraajojen räjähtävä voimantuotto, hyvä aerobinen kunto ja riittävä lihasmassan määrä. Kyseiset ominaisuudet muodostavat perustan kriisinhallintasotilaan harjoittelulle.
– Tutkimus toi myös esille, että aiempi harjoittelutausta ja operaatiota edeltävä fyysinen kunto vaikuttavat erityisesti kestävyyskunnon muutoksiin operaatiossa. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että kestävyyskunto heikkenee pitkäkestoisten sotilasoperaatioiden aikana. Tämän vuoksi harjoittelun ohjelmoinnissa tulee ottaa huomioon yksilölliset erot, Pihlainen jatkaa.
Pihlaisen väitöskirja koostui neljästä kansainvälisestä vertaisarvioidusta tutkimusartikkelista.
YAMK Kai Pihlaisen valmennus- ja testausopin väitöskirja "Effects of combined strength and endurance training on body composition and physical fitness in soldiers during a 6-month crisis management operation" tarkastetaan 30.10. klo 12 alkaen Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii professori Bradley C. Nindl (University of Pittsburgh, Yhdysvallat) ja kustoksena professori Heikki Kyröläinen (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on englanti.
Väitöskirja on julkaistu verkkojulkaisusarjassa JYU Dissertations 431, ISSN 2489-9003, ISBN 978-951-39-8845-6 (PDF) ja se on luettavissa JYX-julkaisuarkistossa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8845-6.
Lisätietoja:
Kai Pihlainen
Liikunnanohjaaja (YAMK)
Liikuntatieteellinen tiedekunta
kai.pihlainen@mil.fi
Pihlainen kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta 1989. Hän valmistui liikunnanohjaajaksi Suomen Urheiluopistolta vuonna 1993 ja täydensi tutkintoaan ylemmän ammattikorkeakoulun (Haaga-Helia) tutkinnoksi vuonna 2010. Väitöskirjaopinnot Pihlainen aloitti Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan valmennus- ja testausopin syventävien opintojen suorittamisen jälkeen vuonna 2013. Pihlainen on työskennellyt Puolustusvoimissa Pääesikunnan koulutusosastolla liikuntasuunnittelijana vuodesta 2003 alkaen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura-Maija Suur-Askolaviestinnän asiantuntija
Puh:+358505628202laura-maija.m.a.suur-askola@jyu.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopiston Juho Leppänen palkittiin vuoden 2025 parhaasta tilastotieteen gradusta2.11.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Suomen Tilastoseura on myöntänyt arvostetun Leo Törnqvist -palkinnon Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta valmistuneelle filosofian maisteri Juho Leppäselle parhaasta vuonna 2025 valmistuneesta tilastotieteen pro gradu -tutkielmasta. Leo Törnqvist -palkinto on yksi suomalaisen tilastotieteen arvostetuimmista tunnustuksista, ja se myönnetään ansiokkaalle tilastotieteen alan pro gradu -tutkielmalle.
Miten löydät oman juttusi ja suunnan tulevaisuuteen? Hakijan päivä 6.11. kokoaa yhteen Jyväskylän yliopiston opintomahdollisuudet2.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston Hakijan päivä -tapahtumassa pääset tutustumaan Jyväskylän yliopiston kaikkien kuuden tiedekunnan sekä avoimen yliopiston opintotarjontaan. Tapahtumassa on myös mahdollisuus päästä keskustelemaan henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa. Hakijan päivä järjestetään Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksessa perjantaina 6.11. kello 9–15. Koulutusalaesittelyitä voi seurata myös verkkolähetyksen kautta. Samana päivänä Hakijan päivä -tapahtuman järjestävät myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk ja Humanistinen ammattikorkeakoulu Humak.
Pelitutkimuksen päivät kokoavat Suomen pelitutkijat Jyväskylään30.10.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä järjestettävä tapahtuma tuo yhteen kotimaista pelitutkimusta yli korkeakoulu- ja oppiainerajojen.
Tutkimus: Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet elvyttävät sukunsa kieltä ja kulttuuriperintöä29.10.2026 10:08:53 EET | Tiedote
Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet ottavat takaisin omaa kieltään ja kulttuuriaan, jotka monissa perheissä katosivat toisen maailmansodan ja evakkouden seurauksena. FM, YTM Pirja Hyyryläisen Jyväskylän yliopistossa tekemä väitöstutkimus osoittaa, että toinen ja kolmas sukupolvi ovat nousseet keskeiseen rooliin karjalan kielen elvyttämisessä ja karjalaisen kulttuuri-identiteetin vahvistamisessa.
Jyväskylän yliopisto mukana tutkimuksessa, joka avaa uusia mahdollisuuksia tulevaisuuden elektroniikalle29.10.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Kansainvälinen tutkimusryhmä, jossa oli mukana myös Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Tim Kokkeler, on osoittanut uuden tavan tuottaa niin sanottuja spinvirtoja altermagneeteiksi kutsutuissa materiaaleissa. Nature-lehdessä julkaistu tutkimus syventää ymmärrystä tämän uuden materiaaliluokan ominaisuuksista ja voi tulevaisuudessa edistää esimerkiksi energiatehokkaampien elektronisten laitteiden kehittämistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
