Väitös 4.12.2020: Lyhytkin hoito voi tuoda merkittävää helpotusta työuupumusoireisiin
27.11.2020 13:07:18 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Lyhyt mindfulness-, hyväksyntä- ja arvopohjainen hoito-ohjelma voi lievittää jopa vakavia työuupumusoireita tehokkaasti, todetaan Jyväskylän yliopistossa tarkastettavassa psykologian väitöstutkimuksessa.
– Lisäksi lyhyt ohjelma vaikutti laajasti henkilöiden hyvinvointiin. Työuupumuksen hoitoon suunnatulla ohjelmalla saatiin merkittäviä parannuksia myös esimerkiksi stressiin, elämäntyytyväisyyteen sekä yleiseen hyvinvointiin, aiheesta väittelevä Sanna Kinnunen kertoo.
– Lyhyet mindfulness-, hyväksyntä- ja arvopohjaiset ohjelmat voivatkin olla arvokas lisä työuupumuksen tavanomaiseen hoitoon.
Hoidon tulokset eivät ole kaikille samat
Lähes 90 % lyhyeen hoito-ohjelmaan osallistuneista hyötyi ohjelmasta joko tietoisuustaitojen kehittymisen, työuupumuksen lievittymisen, yleisen hyvinvoinnin lisääntymisen tai näiden kaikkien kautta. Pitkäkestoista työuupumuksen helpottumista koki noin 60 % ohjelmaan osallistuneista.
Tutkituista henkilöistä pieni ryhmä ei kuitenkaan kokenut ohjelman hyödyttäneen heitä työuupumuksen helpottamisessa. Lisäksi erot lyhyellä aikavälillä ohjelmasta hyötyneiden ja ei-hyötyneiden hyvinvoinnissa vaikuttivat vain kasvavan seuranta-ajan pitkittyessä.
– On lupaavaa, että lyhyelläkin hoidolla voidaan saada merkittävää helpotusta työuupumukseen, sillä varsinkin vakava työuupumus voi haitata elämää jopa useita vuosia. On kuitenkin tärkeää tunnistaa varhain ne ihmiset, jotka eivät hyödy tämän tyyppisestä hoidosta. Heille parempi vaihtoehto on todennäköisesti laajempi, pitkäkestoisempi tuki, Kinnunen toteaa.
Tietoisuustaitojen kehittäminen ja säännöllinen harjoittelu avuksi työuupumukseen
Väitöstutkimuksessa havaittiin tietoisuustaitojen kehittymisen olevan yksi mindfulness-, hyväksyntä- ja arvopohjaisen hoidon hyvien tulosten taustatekijöistä.
Erityisesti taito suhtautua omiin kokemuksiin hyväksyvästi ja tuomitsematta on tutkimustulosten valossa merkityksellinen. Tämän taidon kehittyminen oli yhteydessä kaikkien työuupumusoireiden lievittymiseen sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.
Hoidosta enemmän hyötyneet jatkoivat todennäköisemmin heille annettuja harjoituksia vielä kahdeksan viikkoa kestäneen ohjelman jälkeenkin.
– Tästä tulee mieleen kuntosalivertaus. Vähän samaan tapaan kuin parhaat tulokset lihaskunnon kannalta saa jatkamalla harjoittelua pitkäkestoisesti, myös mielen taitojen harjoittelussa säännöllinen treeni vaikuttaa tuottavan parhaat tulokset, Kinnunen toteaa.
Väitöskirjatutkimuksen aineisto koottiin noin 200 vakavista työuupumusoireista kärsivän työssäkäyvän vuoden mittaisen seurannan aikana antamista kyselyvastauksista. Tutkituista henkilöistä kaikilla oli mahdollisuus käyttää tavanomaista työuupumuksen hoitoa, jonka lisäksi noin puolet osallistui 8 viikon mittaiseen mindfulness-, hyväksyntä- ja arvopohjaiseen ohjelmaan.
Väitöstilaisuuden tiedot:
PsM, KTM Sanna Kinnusen psykologian väitöskirja "Mindfulness-, acceptance-, and value-based intervention for burnout: Mechanisms of change and individual variation in outcomes" tarkastustilaisuus järjestetään verkkovälitteisesti 4.12.2020 kello 12 alkaen. Vastaväittäjänä toimii dosentti, johtaja Kirsi Ahola (Työterveyslaitos) ja kustoksena professori Raimo Lappalainen (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi.
Väitöstilaisuutta voi seura linkistä: https://r.jyu.fi/dissertation-kinnunen-041220
Väitöskirja on julkaistu ja luettavissa JYX-julkaisuarkistossa.
Sanna Kinnunen kirjoitti ylioppilaaksi Jyväskylän normaalikoulun lukiosta vuonna 2007. Hän valmistui Jyväskylän yliopistosta psykologian maisteriksi 2012 ja kauppatieteiden maisteriksi pääaineenaan tietojärjestelmätiede vuonna 2016. Kinnunen on työskennellyt projektitutkijana Jyväskylän yliopistossa sekä ammatillisen kuntoutuksen psykologina Vervessä. Vuodesta 2016 Sanna Kinnunen on toiminut psykologiyrittäjänä yrityksessään Mielenhuolto Interventions Oy.
Väittelijän yhteystiedot:
Sanna Kinnunen, sanna.kinnunen@mielenhuolto.fi, puh. 045 672 0901
Yhteydenotot ja haastattelujen sopimiset mieluiten sähköpostilla tai tekstiviestillä, sillä väittelijä tekee asiakastyötä epäsäännöllisillä työajoilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liisa Harjulaviestintäpäällikkö
Puh:040 805 4403viestinta@jyu.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Elintavat ja -olot voivat vauhdittaa biologista vanhenemista jo varhaisaikuisuudessa24.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkijat havaitsivat, että biologinen vanheneminen voi kiihtyä jo varhaisaikuisuudessa. Vanhenemista voivat vauhdittaa elintapojen lisäksi elinympäristöön liittyvät tekijät. Tutkimuksessa lapsuuden ja nuoruuden elintapa- ja ympäristöaltisteet selittivät noin 28 prosenttia biologisen iän vaihtelusta 22-vuotiaana.
Euroopan vanhat metsät puntarissa Brysselissä: Tutkijat ja EU-päättäjät saman pöydän ääressä keskustelemassa23.9.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Miten Euroopan jäljellä olevat vanhat metsät tunnistetaan ja miten niiden suojelu voidaan varmistaa? Tervetuloa seuraamaan etänä 29.9.2026 järjestettävää tilaisuutta, jossa pohjoismaiset ja baltialaiset tutkijat esittelevät uuden tutkimukseen perustuvan viitekehyksen vanhojen metsien tunnistamiseen Pohjois-Euroopassa. Tilaisuudessa tarkastellaan myös Euroopan unionin mahdollisuuksia varmistaa, että jäsenmaat toteuttavat unionin biodiversiteettitavoitteita yhdenmukaisesti ja tieteelliseen näyttöön perustuen.
Jyväskylän yliopisto kutsuu keskisuomalaiset mukaan laajaan terveystutkimukseen23.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto on käynnistänyt laajan tutkimuksen, jossa kerätään tietoa keskisuomalaisten elämäntavoista. Kutsu kyselytutkimukseen lähetetään kaikille Keski-Suomen Biopankkiin näytteen ja yhteydenottoluvan antaneille henkilöille syksyn aikana. Tutkimukseen voi edelleen tulla mukaan antamalla biopankkinäytteen syksyn aikana. Erityisesti tutkimukseen toivotaan mukaan lisää työikäisiä ja nuoria aikuisia.
Nuoret aikuiset jakavat väärää tietoa sosiaalisista syistä, eivät tietämättömyydestä22.9.2026 12:03:58 EEST | Tiedote
Nuoret aikuiset jakavat sosiaalisen median väärää tietoa ennen kaikkea siksi, että se palvelee heidän sosiaalisia tarpeitaan – eivät sen takia, että he eivät osaisi käyttää mediaa. Tämä selviää Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori Vilma Luoma-ahon ja Oklahoman yliopiston apulaisprofessori Xiaochen Zhangin tuoreesta kansainvälisestä tutkimuksesta, joka julkaistiin arvostetussa Information, Communication & Society -tiedelehdessä.
Viisi vinkkiä Tutkijoiden yön ohjelmasta – näitä ei kannata ohittaa!22.9.2026 10:49:34 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö palaa Jyväskylään jälleen perjantaina 25.9.2026 ja mukana on yliopiston lisäksi myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk. Luvassa on monipuolista ja opettavaista tekemistä kaikenikäisille tiedonjanoisille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
