Väitös: Jopa neljännes erikoissairaanhoidon päivystyskäynneistä johtuu lääkehaitoista
24.2.2020 11:20:43 EET | Oulun yliopisto | Tiedote

Lääkkeisiin liittyviin haittatapahtumiin luetaan sekä lääkkeiden haittavaikutukset että lääkehoidon prosessissa virheinä ilmenevät lääkityspoikkeamat eli virheet esimerkiksi lääkkeiden määräämisessä, jakamisessa tai annostelussa. Haittatapahtumien ilmaantuvuus vaihtelee hoidettavan potilasryhmän ja erikoisalan mukaan.
Tutkimuksen keskeinen tulos on, että lääkkeisiin liittyvät haittatapahtumat ovat erittäin yleisiä: arviolta joka viides sairaalassa hoidettu potilas saa lääkehaitan sairaalahoitojakson aikana. Erityisen merkittävää on, että lääkehaittojen arvioitiin aiheuttaneen lähes neljänneksen iäkkäiden potilaiden erikoissairaanhoidon päivystyskäynneistä.
Vaikka lääkehaittoja esiintyy yleisesti kaikissa ikäryhmissä, iäkkäät potilaat ovat erityisen alttiita sekä lääkehaitoille että lääkehoidossa tapahtuville virheille. Yli 65-vuotiailla potilailla sairaalahoitoon johtavan lääkehaitan todennäköisyys on neljä kertaa suurempi kuin muissa ikäryhmissä.
Väitöstyössä muodostettiin ensimmäistä kertaa kokonaisvaltainen kuva lääkkeisiin liittyvistä haittatapahtumista suomalaisessa erikoissairaanhoidossa. Lääkkeisiin liittyviä haittoja tutkittiin moniulotteisesti huomioimalla sekä varsinaiset lääkehaitat että lääkehoidon eri vaiheissa ilmenevät lääkitysvirheet.
Suurin osa lääkitysvirheissä ja lääkehaitoissa osallisina olleista lääkkeistä kuului viiteen yleisesti käytettyyn lääkeryhmään, joista useimmiten edustettuna olivat keskushermoston kautta vaikuttavat lääkeaineet.
Lisäksi tutkimuksessa havaittiin ongelmia lääkityspoikkeamien seurantaan käytetyn Haipro-aineiston käsittelytavoissa ja hyödyntämisessä. Nykyisessä toimintamallissa lääkityspoikkeamista kerätty tieto pirstaloituu yksiköiden välillä vaikeuttaen tiedon käyttöä laajemmin sairaaloita ja sairaanhoitopiirejä käsittävässä lääkitysturvallisuuden kehittämisessä.
Tutkimus tuotti uutta tietoa, jota voidaan hyödyntää lääkehoidon nykyisiä prosesseja ja toimintamalleja kehitettäessä, haittoja ennaltaehkäistäessä ja potilasturvallisuutta lisättäessä. Iäkkäiden, monilääkittyjen potilaiden määrän kasvaessa aktiivinen ennaltaehkäisy edellyttää lääkitysturvallisuuden ja siihen liittyvien menetelmien voimakasta kehittämistä.
Merkittävä osa lääkehaitoista olisi ennaltaehkäistävissä. Tehokas ja turvallinen lääkehoito vaatii kokonaisvaltaista, reaaliaikaista seurantaa sekä farmakologian erityisosaamisen hyödyntämistä jatkuvana lääketurvatoimintana sairaanhoitopiireissä.
MSc (farmakologia), proviisori Outi Laatikainen väittelee Oulun yliopistossa perjantaina 6.3.2020. Kliinisen farmakologian alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Medication-related adverse events in health care (Lääkkeisiin liittyvät haittatapahtumat terveydenhuollossa). Vastaväittäjänä toimii dosentti Tapani Keränen Tampereen yliopistosta ja kustoksena professori Miia Turpeinen. Väitöstilaisuus alkaa Oulun yliopiston Kontinkankaan kampuksella farmakologian ja toksikologian yksikön salissa F202 klo 12.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väittelijän yhteystiedot:
MSc, proviisori Outi Laatikainen
outi.laatikainen@oulu.fi
p. 0407777265
Anna-Maria HietapeltoViestintäasiantuntija
tiedeviestintä: humanistiset tieteet, kasvatustieteet, kauppatieteet ja taloustiede.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Palvelut digitalisoituvat – selkokielisestä oppaasta apua digitaaliseen asiointiin13.10.2026 07:21:00 EEST | Tiedote
Palvelut siirtyvät yhä enemmän digitaalisiksi. Oulun yliopistossa on laadittu selkokielinen Digiopas madaltamaan kynnystä digitaalisten laitteiden ja palveluiden käyttöön.
Kansainvälinen tutkijaryhmä: Nivelrikon ehkäisyä ja hoitoa tehostettava maailmanlaajuisesti12.10.2026 13:57:52 EEST | Tiedote
Nivelrikkoa sairastavien määrä kasvaa maailmanlaajuisesti, mutta sairauden ehkäisyyn ja hoitoon ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Australialaisen Curtinin yliopiston johtama kansainvälinen tutkijaryhmä esittää keinoja nivelrikon aiheuttaman sairaustaakan vähentämiseksi. Ryhmään kuuluu myös Oulun yliopiston professori Ali Mobasheri.
Avaruusaaltoja Maan suojakilven reunalla – Tutkijat selvittivät, missä suojakilpi on kovilla12.10.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijoiden johtama uusi tutkimus auttaa selittämään yhtä avaruussään huonosti tunnetuista piirteistä. Tutkimus antaa uutta tietoa olosuhteista ja paikoista, joissa magneettikilven kovin aallokko syntyy ja aurinkotuuli pääsee tunkeutumaan läpi.
Mikä on normaalia syömistä? Ikä, sukupuoli ja paino vaikuttavat syömiskäyttäytymiseen12.10.2026 05:50:00 EEST | Tiedote
Syömiskäyttäytyminen näyttää erilaiselta eri-ikäisillä ja eri painoisilla ihmisillä. Oulun yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että tunnesyöminen ja hallitsematon syöminen korostuvat nuoremmilla aikuisilla, kun taas syömisen tietoinen rajoittaminen on yleisempää ikääntyneillä. Myös sukupuoli ja paino vaikuttavat siihen, millainen syömiskäyttäytyminen on tavallista.
Työikäisten Alzheimerin taudin ennusmerkit poikkeavat tutuista riskitekijöistä8.10.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Varhain alkavaan Alzheimerin tautiin sairastuneilla alkaa kasaantua monenlaisia terveysongelmia ja heidän terveydenhuollon käyntinsä lisääntyvät selvästi ennen diagnoosia. Perinteisesti sairautta ennakoivat sydän- ja verisuonitautien riskitekijät eivät kuitenkaan ole työikäisinä sairastuneilla verrokkeja yleisempiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


