Oulun yliopisto

Väitös: Kotitalouksien energiatavan valinnat merkittäviä ilmastonmuutoksen torjunnassa

Jaa

Valtaosa globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä aiheutuu energiantuotannosta. Myös kotitalouksien energiankulutuksella, kuten lämmityksellä, on tärkeä rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa ja hillinnässä. Valitsemalla energiatehokkaan lämmitysjärjestelmän kotitalous voi vähentää päästöjään merkittävästi.

KTM Enni Ruokamo
KTM Enni Ruokamo

Lisäksi kotitaloudet voivat sähkön kysyntäjoustolla eli joustavalla sähkönkulutuksella yhä enemmän osallistua energiajärjestelmän resurssitehokkuuden parantamiseen sekä päästöjen ja kustannusten vähentämiseen. Kysyntäjousto on ollut tähän asti vähäistä.

Väitöstutkimuksessa selvitetään kotitalouksien suhtautumista energiatehokkaisiin lämmitysjärjestelmiin ja kysyntäjoustoon. Kotitalouksien mieltymyksien kartoittamisella edistetään ilmastoystävällisten ratkaisujen leviämistä. Tutkimusaineistot perustuvat laajoihin satunnaistettuihin kyselytutkimuksiin.

Tutkimuksessa havaitaan, että kotitalouksien suhtautumisessa eri lämmitysjärjestelmiin on runsaasti eroja. Tutkimuksessa tarkastellaan maalämpöä, poistoilmalämpöpumppuja, sähkö-, kauko- sekä puu- ja pellettilämmitystä. Lämmitysjärjestelmän valintaan vaikuttavat investointi- ja käyttökustannukset, käyttömukavuus sekä lämmitysjärjestelmän ympäristöystävällisyys. Kotitaloudet suhtautuvat myönteisesti hybridilämmitykseen, jossa päälämmitysjärjestelmää on täydennetty tukilämmitysjärjestelmällä (esimerkiksi ilmalämpöpumpulla).

Tutkimuksen mukaan valtaosalla kotitalouksista on kiinteähintainen sähkösopimus ja vain harvalla kotitaloudella on käytössään pörssisähkösopimus, jossa sähkön hinta vaihtelee tunneittain. Kiinteähintaisen sähkösopimuksen valintaa perustellaan etenkin hinnoittelun ymmärrettävyydellä ja halulla välttää pörssisähkösopimukselle tyypillistä hintavaihtelua. Pörssisähkösopimukset tarvitsevat rinnalleen hyvän ja vaivattoman palvelukokonaisuuden.

Tuloksista selviää, että kotitaloudet ovat valmiimpia lämmityksen älykkääseen etäohjaukseen kuin käyttösähkön älykkääseen etäohjaukseen. Lisäksi kotitaloudet arvostavat kysyntäjouston mahdollistamia hiilidioksidipäästövähennyksiä, eli rahallisen korvauksen ohella myös muut arvot voivat lisätä kotitalouksien osallistumista kysyntäjoustoon.

KTM Enni Ruokamo väittelee Oulun yliopistossa perjantaina 22.3.2019. Taloustieteen alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Household preferences for energy goods and services: A choice experiment application (Kotitalouksien preferenssit energiahyödykkeisiin ja -palveluihin: Valintakoesovellus). Vastaväittäjänä toimii professori Anni Huhtala Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta (VATT) ja kustoksena professori Rauli Svento. Väitöstilaisuus alkaa Linnanmaalla salissa TA105 klo 12.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Väittelijän yhteystiedot:
KTM Enni Ruokamo
enni.ruokamo@oulu.fi
p. 040 7764375

Kuvat

KTM Enni Ruokamo
KTM Enni Ruokamo
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

 

Oulun yliopisto
Viestintä, markkinointi ja yhteiskuntasuhteet
PL 8000
90014 Oulun yliopisto
viestintä (@) oulu.fi
0294 484 091

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Tutkimus valottaa Nokian menestyksen sosiaalisia vaikutuksia – tietoliikennejätti rikkoi toimialan ja yhteiskunnan normistoa Elcoteq-yhteistyön aikana 1984–20117.7.2022 10:37:00 EEST | Tiedote

Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa tehty tutkimus selvittää tietoliikenneyhtiö Nokian ja sen sopimusvalmistajan Elcoteqin liikesuhteen muutoksen taustoja vuosina 1984–2011. Tutkimus kuvaa sitä kehityspolkua, jossa asiakkaan ja toimittajan tiivis, luottamukseen perustuva kumppanuus alkaa rakoilla markkinoiden muutosten ja vahvemman osapuolen strategisten päätösten seurauksena.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme