Väitös: Perinteisen länsimaisen nuottikirjoituksen laaja käyttö eriarvoistaa
4.8.2021 12:07:09 EEST | Taideyliopisto | Tiedote

Kivijärven väitöstutkimus koostuu neljästä osatutkimuksesta, joista kahdessa hän käsittelee kuvionuotit-nuotinkirjoitusta pedagogisena ja koulutuspoliittisena välineenä sekä sen merkityksiä ja vaikutuksia suomalaisessa musiikkikasvatusjärjestelmässä segregaation, inkluusion ja yhdenvertaisuuden näkökulmista. Lisäksi hän tarkastelee, miten opettajat ja kasvatusinstituutiot voivat edistää yhdenvertaisuutta muun muassa soveltamalla oikein yhdenvertaisuuslain kohtuullisen mukauttamisen käsitettä.
Vastuu yhdenvertaisuuden edistämisestä koko instituutiolla
Kivijärvi esittää väitöstutkimuksessaan, että länsimaisen nuotinkirjoituksen laaja hyödyntäminen tuottaa eriarvoisuutta. Hän havaitsi, että suomalaisen musiikkipedagogisen innovaation, kuvionuottien, kehittäminen ja käyttöönotto on edistänyt keskustelua yhdenvertaisuudesta. Kivijärvi pohtii tutkimuksessaan, millainen yhdenvertaisuutta edistävä vaikutus notaatioon liittyvien valta-asetelmien purkamisella voi olla suomalaisessa ja kansainvälisessä musiikkikasvatuksessa. Yhdenvertaisuuden käytännön toteutumisessa opettajat ovat avaintoimijoita, mutta heidän lisäkseen esimerkiksi instituutioiden johdolla on tärkeä merkitys.
- Opettajia tulisi auttaa analysoimaan ja mukauttamaan erilaisia opetukseen vaikuttavia kulttuurisia viitekehyksiä ja käytäntöjä opetussuunnitelmia kunnioittaen. Tämä on olennaista yhdenvertaisuuden edistämiseksi, Kivijärvi toteaa.
Väitöksensä osatutkimuksissa Kivijärvi yhdistää musiikkikasvatuksen näkökulmia sosiologiaan, oikeustieteeseen ja yhteiskuntatieteelliseen vammaistutkimukseen. Väitöstutkimuksen perusteella on myös julkaistu suomen- ja englanninkieliset toimenpidesuositukset kotimaiselle ja kansainväliselle yleisölle. Tutkimus on osa Taideyliopiston koordinoimaa ja Suomen Akatemian Strategisen neuvoston rahoittamaa ArtsEqual-tutkimushanketta (2015–2021). Se tutkii, kuinka taide julkisena palveluna voisi lisätä yhteiskunnallista tasa-arvoa ja hyvinvointia 2020-luvun Suomessa.
Verkkotapahtuma: Sanna Kivijärven väitöstilaisuus 13.8.2021 klo 15 (HUOM! Muuttunut alkamisaika)
Tapahtuma on katsottavissa maksutta suorana lähetyksenä Youtubessa 13.8. Linkki suoraan lähetykseen lisätään Taideyliopiston verkkosivuille viimeistään tuntia ennen tapahtuman alkua. Tilaisuus on englanninkielinen.
Väitöskirjan otsikko: Towards Equity in Music Education through Reviewing Policy and Teacher Autonomy
Vastaväittäjä: Prof. Randall Allsup, Teachers College, Columbia University, New York, USA
Väitöskirjan esitarkastajat:
Professor Randall Allsup, Teachers College, Columbia University, New York, USA
Dr. Warren Churchill, New York University Abu Dhabi, USA/Arabiemiraatit
Kustos: Prof. Marja-Leena Juntunen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna Kivijärvi
sanna.kivijarvi@uniarts.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Uusi tutkimus paljastaa: suomalaisten urkurien kansainvälisyys alkoi jo 1860-luvulla ja sen vaikutukset näkyvät opetuksessa ja tutkimuksessa edelleen10.2.2026 15:51:29 EET | Tiedote
Uutta lähdeaineistoa hyödyntävä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian tutkimusjulkaisu Suomalaisten urkurien opintomatkoja 1860-luvulta 1950-luvulle osoittaa, että suomalaiset urkurit hakivat vaikutteita ja verkostoja Euroopasta jo varhain.
Kutsu: Kansanmusiikin koulutus ja kestävät tulevaisuudet -tutkijasymposium26.1.2026 16:14:41 EET | Kutsu
Sibelius-Akatemia järjestää 7. Kansanmusiikin tutkijoiden symposiumin Helsingissä 27.–28.2.2026. Tapahtuma keskittyy kansanmusiikin koulutuksen vaikutukseen kestävien tulevaisuuksien rakentamisessa. Symposium pidetään Musiikkitalolla ja Pohjoisen Rautatiekadun toimipisteessä. Lämpimästi tervetuloa!
Leena Niemistö Taideyliopiston hallituksen puheenjohtajaksi26.1.2026 11:02:05 EET | Tiedote
Taideyliopiston hallitus on valinnut uudeksi puheenjohtajakseen lääketieteen tohtori Leena Niemistön. Varapuheenjohtajaksi hallitus valitsi filosofian maisteri, kauppatieteen maisteri Minna Nurmisen, joka on toiminut Taideyliopiston hallituksen varapuheenjohtajana vuodesta 2024 alkaen.
Sibelius-Akatemian konsertit keräsivät ennätysyleisön vuonna 202521.1.2026 09:27:28 EET | Tiedote
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian tapahtumissa kävi vuoden 2025 aikana yli 48 000 katsojaa. Yleisömäärä nousi lähes 20 % edellisvuoteen verrattuna. Vapaan pääsyn konsertit keräävät vuosi vuodelta suurempia yleisöjä. Ilmaiskonserttien lisäksi yleisöä houkuttelivat kansainvälinen Jean Sibelius -viulukilpailu sekä sinfoniaorkesterin ja oopperan loppuunmyydyt näytökset.
Suhde ruokaan ja kulttuurierot nousevat esiin kevään teatteriesityksissä19.1.2026 14:48:35 EET | Tiedote
Teatterikorkeakoulun opiskelijaesityksistä sukelletaan muun muassa kysymyksiin siitä, mitä syömme ja miksi, miten olemme katseen kohteena ja miten kontrolloimme kehojamme.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
